Kunnissa kestävän kehityksen edistäminen tömähtää vääjäämättä maan pinnalle, politiikkaan ja kuntalaisten arkeen. Kaavoitus, kirjastot ja koulut ovat kestävyyden ytimessä, samoin kuin toimiva jätehuolto, turvalliset kadut ja puistot ja hanasta virtaava juomakelpoinen vesi. Suurennuslasin alle pääsee myös kuntalaisten aktiivisuus, erilaisuuden hyväksyntä ja kuntabudjetoinnin rakenne. Kunnat toteuttavat perustoiminnassaan useimpia kestävän kehityksen tavoitteita – määriteltiinpä ne miten vain.
Kunnan omia vahvuuksia hyödyntävä ja heikkouksiin pureutuva, kunnianhimoinen ja pitkäjänteinen tavoitteenasettelu on kestävyystyön perusta. Tärkeintä on, että kunta määrittelee kansallisiin ja kansainvälisiin tavoitteisiin yhteensopivat, paikallisiin oloihin sovitetut kestävyystavoitteensa selkeästi ja viestii niistä niin, että ne kytkeytyvät aidosti kuntalaisten hyvään ja mielekkääseen elämään. Kunnan omien tavoitteiden muotoiluun pitää ottaa mukaan kuntalaisten toiveet ja huolenaiheet. Erityisesti haavoittuvimpien ryhmien näkemykset on huomioitava.
Monet suomalaiset kunnat ovat jo pitkään olleet aktiivisia kestävyystyössä. Nykyisin edelläkävijäkunnat ovat mukana esimerkiksi resurssiviisaiden kuntien FISU-verkostossa, joka tavoittelee hiilineutraalisuutta, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä. Kolme suomalaista kuntaa (Espoo, Helsinki, Turku) on näyttänyt esimerkkiä julkaisemalla paikallistasolle sovitetun arvion edistymisestään YK:n globaalien tavoitteiden toteutuksessa. Tällainen raportointi sopii erityisesti isoille kunnille, sillä se vaatii kattavat tietovarannot ja riittävän resurssoinnin. Osa kunnista on lähtenyt myös yhteistoimin miettimään, miten kuntabudjetointi voidaan kokonaisuudessaan rakentaa kestävälle kehitykselle. Arkistoon mapitettava konsulttiselvitys tai kertaluonteinen kestävän kehityksen projekti ei riitä, vaan kestävyyskysymysten huomiointi on ulotettava kaikkien hallinnonalojen budjetointiin. Tältä sivustolta löydät ideoita erityisesti siitä, miten kunta voi huomioida ilmastoasiat budjettiprosessissaan.
Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli on hahmottanut kuusi järjestelmää, joiden kautta kestävyysmurros voidaan saada aikaan. Ravintoon, energiaan, kaupunkikehitykseen, talouteen, ihmisten hyvinvointiin ja toimintamahdollisuuksiin sekä luonnon tilaan keskittymällä voidaan käynnistää kokonaisvaltainen muutos. Kyse on kuudesta toisiaan risteävästä polusta. Tavoitteita voidaan rytmittää, ryhmittää ja painottaa eri tavoin kuhunkin kuntaan sopivimmalla tavalla. Poluilla eteneminen voi olla eritahtista. Mutta kaikille poluille on lähdettävä välittömästi eikä yhdelläkään polulla voida pysähtyä eikä edes laahustaa hitaasti. Etenemisen pitää olla ripeää. Seuraavat suositukset antavat lähtökohdat kuudelle kestävyyspolulle. Yksityiskohtaisempia suosituksia löytyy esimerkiksi Reilun kiertotalouden käsikirjasta ja raportista Kestävän kehityksen johtaminen ja toimeenpano paikallistasolla.
1. Ruoantuotanto ja ravitsemus. Kunnilla on mahdollisuus tukea hankinnoillaan paikallista tai ympäröivän alueen kestävää maataloutta esimerkiksi painottamalla hankintakriteereissä laatua ja ympäristöystävällisyyttä, jolloin lähialueen luonnonmukaisen maatalouden kilpailuedut pääsevät oikeuksiinsa. Hankinnoillaan kunta kykenee päättämään, missä tuotettua ja millaista ruokaa kunnan julkisissa ruokaloissa syödään. Samalla tämä tarjoaa mahdollisuuden tukea paikallistaloutta. Ruokahävikin vähentäminen on monivaikutteinen ja nopea tapa parantaa ravinnon tuotannon ja kulutuksen kestävyyttä. Vielä tärkeämpää on siirtymä kasvispainotteiseen ruokavalioon. Kunta voi tukea maittavaa ja omaleimaista ruokakulttuuria erityisesti kouluruokailuissa. Tältä sivustolta löydät lisätietoa siitä, miten kunta voi edistää hankinnoillaan kestävyyttä ja erityisesti hiilineutraaliutta.
2. Energian tuotanto ja kulutus. Polttamalla tuotetun energian suuri osuus on energiasektorin vaikein kysymys monissa kunnissa. Oleellisinta on lopettaa nopeasti kivihiilen, maakaasun ja turpeen poltto, mutta näitä ei voida korvata täysimittaisesti puun poltolla. Myös öljyn käytöstä lämmityksessä ja liikenteessä on päästävä eroon. Tuulivoima tarjoaa mahdollisuuksia, jos voimaloiden aiheuttamien paikallisten haittojen minimoinnista ja riittävistä rahallisista korvauksista ja muista kompensaatioista paikallisille haitankärsijöille huolehditaan. Biokaasu tarjoaa resurssiviisaan ja paikallistaloutta vahvistavan energiamuodon, ja hajautetut aurinkoenergia- ja lämpöpumppuratkaisut voivat tukea myös paikallista huoltovarmuutta. Mikään energian tuotantotapa ei ole täysin haitatonta. Ongelmasta toiseen törmäily voidaan parhaiten välttää tehostamalla energian säästöä ja parantamalla energiatehokkuutta jatkuvasti. Tuotannon lisäksi energiajärjestelmän kestävyyttä voidaan edistää innovatiivisilla tavoilla tukemalla kuntalaisten ja yrittäjien mahdollisuuksia myydä tai jakaa keskenään tuottamaansa energiaa. Liikenne on Suomessa merkittävimpiä ilmastopäästöjen aiheuttajia. Pitämällä hyvää huolta kevyen liikenteen väylistä ja rohkaisemalla kuntalaisia liikkumaan omalla lihasenergiallaan säästetään kasvihuonekaasuja ja tuetaan kuntalaisten terveyttä lapsista vanhuksiin. Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen liittyminen tarjoaa väylän toimenpiteiden konkretisointiin ja mahdollisuuden saada valtion tukea. Tältä sivustolta löydät lisätietoa siitä, miten kunta voi edistää vähäpäästöisiä ratkaisuja myös hankinnoillaan.
3. Kaupunkiseutujen kehitys. Suomen väestö kasautuu kasvaville kaupunkiseuduille samaan aikaan, kun vakituinen asutus vähenee suuresta osasta maata. Kasvavien kaupunkien kestävä kehitys vaatii erilaista suunnittelua ja kaavoitusta kuin harvenevan asutuksen maaseutualueet. Tiettyyn aihepiiriin keskittyvän teemakaavan tekeminen on yksi väline kunnan erityispiirteiden huomiointiin. Sähköiset tietojärjestelmät tarjoavat toimivia keinoja kuntalaisten osallistamiseen ja tiedon tehokkaaseen hyödyntämiseen. Tietoa kokoaa esimerkiksi elinympäristön tietopalvelu Liiteri. Tiiviit yhdyskunnat ja eheä aluerakenne antavat mahdollisuuden toimivalle joukkoliikenteelle ja tiheälle julkisten palveluiden verkostolle. Tiiviissäkin kaupungissa on jätettävä tilaa kuntalaisten terveyttä vaalivalle luonnolle ja ihmisten yhteistoimintaa virittäville julkisille tiloille. Erityisesti kirjastot ja museot ovat hyvinvoinnin tyyssijoja, ja niiden rooleja tietointensiivisen älykaupungin alustoina, kiertotalouden kehittäjinä ja hyvinvoinnin tuottajina kannattaa terästää entisestään. Asukkaiden näkökulmasta miellyttäväksi suunniteltu kaupunki kannustaa viettämään aikaa ulkona ja liikkumaan. Uudisrakentamisen sijaan tulee etsiä uutta käyttöä vajaakäyttöisille vanhoille tiloille. Silloin kun joudutaan uudisrakentamaan, kuntien kannattaa suosia kestävää puurakentamista. Etätyön ja monipaikkaisuuden merkityksen kasvaessa kuntien välinen yhteistyö korostuu. Ihmiset viettävät elämänsä yhä monimuotoisemmin ja saattavat asua samanaikaisesti useassa paikassa. Maaseutumaisissa kunnissa on tilausta tarjota kakkosasujille liikkumiseen ja asumiseen liittyviä kestäviä palveluita, jotka tuovat samalla elantoa kuntalaisille. Kaupunkiseutujen kehittämisessä on pystyttävä katsomaan yhden kunnan edun yli koko maan monipuoliseen kehittämiseen.
4. Luonnon järjestelmät. Kuntien tulee näyttää muille maanomistajille esimerkkiä kestävästä puistojen, metsien ja muun omaisuuden hoidosta. Uusi maankäyttö tulee suunnata sellaisille alueille, jotka ovat jo ihmisen käytössä. Erityisesti tiiviisti asutettujen alueiden välittömässä läheisyydessä on tärkeä säilyttää luonnonalueita. Kuntien yhteistyötä eri toimintojen järkevässä alueellisessa sijoittamisessa on syytä terästää, jotta mahdollisimman monet luontoalueet pystytään säilyttämään mahdollisimman luonnontilaisina. Kunnat voivat kokeilla aktiivisesti luontokompensaatioita, joissa tietyssä paikassa tapahtuva luonnon heikentäminen korvataan luomalla eliöille uusia elinympäristöjä muualla.
5. Kestävä ja oikeudenmukainen talous. Nykyinen talousmalli on kahlinnut kehitystä kestämättömäksi korostamalla kapea-alaisia talouden mittareita. Luonnon ja ihmisten kannalta nykyistä oikeudenmukaisemman talouskehityksen toteuttaminen vaatii ulkoiskustannusten huomioimista kuntien päätöksenteossa, budjetoinnissa ja hankinnoissa. Melun, ilmansaasteiden sekä liikkumattomuuteen liittyvän ylipainon ja muiden terveysongelmien aiheuttamien kustannusten täysimittainen huomiointi on tarpeen esimerkiksi silloin, kun päätetään, painotetaanko liikenneinvestoinneissa autoteitä vai kevyen liikenteen väyliä. Aurinkovoimala koulun katolla ei ole kuluerä eikä ylellisyyttä, jonka voi karsia pois tiukassa taloustilanteessa, vaan taloudellisesti kannattava investointi, jota voi hyödyntää myös opetuksessa. Kuntalaisia osallistava kestävän kehityksen budjetointi, vaikuttavuusperustaiset hankinnat ja muut uudenlaiset toimintatavat vaativat kunnalta uuden osaamisen aktiivista kehittämistä. Tämä on suuri haaste erityisesti pienille kunnille. KEINO-osaamiskeskus tarjoaa apua kestäviin ja innovatiivisiin hankintoihin. Kuntien rahankäytön läpinäkyvyys, pitkän aikavälin johdonmukaisuus ja vaikutusten laaja-alainen arviointi on oleellista, jotta varmistetaan etteivät säästöt yhdellä sektorilla johda isoihin kuluihin toisella sektorilla tai myöhemmin tulevaisuudessa.
6. Ihmisten hyvinvointi ja toimintamahdollisuudet. Ihmisten kyky ja keinot toimia kestävästi ovat kaikkien kestävyysmurrosten edellytys. Paikallisyhteisöt voivat tehokkaasti tukea tai torpata yksilöiden aktiivisuutta. Kunnat ovat tärkeitä toimijoita tasavertaisten osallistumismahdollisuuksien luomisessa varsinkin haavoittuvassa asemassa oleville. Kunnat ovat merkittäviä työnantajia, jotka voivat kannustaa suurta joukkoa yksittäisiä työntekijöitä oma-aloitteiseen kestävyyshaasteiden huomiointiin. Yhteistyö kunnallisten organisaatioiden ja muiden toimijoiden välillä on keskeistä ihmisten aktivoinnissa. Kuntien liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimen kokeilut yhdessä kirjastojen, museoiden sekä kansalais- ja työväenopistojen kanssa voivat avata uusia osallistumisen areenoita. Kaikilla koulutusasteilla, työyhteisöissä ja vapaassa sivistystyössä tarvitaan kestävän kehityksen opettamista ja omaehtoista kehittämistä, joka ammentaa paikallisista vahvuuksista, innostaa yhteistoimintaan ja tukee sosiaalista kestävyyttä. Tämä ei ole unelmahöttöä, vaan mahdollisuus miljardiluokan säästöihin ihmisten parempana työkykynä, mielenterveytenä ja hyvinvointina.
Kirjoittajat: Jari Lyytimäki ja Eeva Furman
