Jari Lyytimäki
Kyllä suomalaisten kelpaa. Maailman onnellisuusraportin mukaan suomalaiset kokevat vuodesta toiseen olevansa maailman tyytyväisimpiä ihmisiä ja kestävän kehityksen toteutumista arvioivassa kansainvälisessä vertailussa olemme Ruotsin ja Tanskan kanssa mitalisijoilla. Ero muihin maihin on niin selkeä, että Pohjoismaisen yhteiskuntamallin voidaan hyvinkin väittää olevan kestävä ratkaisu. Kykenemme tuottamaan ihmisille onnellisuutta kestävällä tavalla.
Vai kykenemmekö sittenkään? Ensinnäkin on huomioitava, että edes kärkisija kestävän kehityksen vertailussa ei tarkoita sitä, että kehitys olisi kestävää. Vaikka olemme tällä hetkellä kärjessä, kisa on pahasti kesken eikä ole ollenkaan varmaa jaksammeko maaliin asti. Uupumisen vaara on ilmeinen, sillä kestävyyden maali siirtyy koko ajan uuteen paikkaan, kun elonkirjo harvenee, ilmasto kuumenee ja luonnonvarat hupenevat.
Kun kisa kovenee, on entinen maailmanennätys kohta enää keskinkertainen rutiinisuoritus. Ja kisa todellakin kovenee. Jo ennen koronakriisin tuomia lisähaasteita oli selvää, että ilman merkittävää vauhdin parantamista YK:n vuodelle 2030 asetettuja kestävän kehityksen globaaleja tavoitteita ei tulla saavuttamaan.
Synkkä kuva vahvistuu, kun eri maiden onnellisuutta koskevat tiedot yhdistetään ekologisen jalanjäljen suuruutta kuvaaviin lukuihin. Ekologinen jalanjälki kuvaa sitä, miten paljon uusiutuvia luonnonvaroja kulutamme. Käytännössä mittari kertoo ennen muuta hiilipäästöjen määrästä. Mittarilla on puutteensa, mutta karkean yleiskuvan antamiseen se on riittävä.
Mikään maa ei ole pystynyt samanaikaisesti saavuttamaan korkeaa onnellisuuden tasoa ja riittävän pientä ekologista jalanjälkeä. Globaalisti kestäväksi jalanjäljen kooksi on arvioitu enintään 1,6 globaalihehtaaria henkeä kohden. Tämän tason saavuttavat vain köyhimmät maat, joista monia runtelevat sodat, luonnontuhot ja heikkolaatuinen hallinto. Eritrealaisten ekologinen jalanjälki on vain puolisen hehtaaria henkeä kohden, mutta mallivaltiona maata tuskin voi pitää.
Suurimmat ekologiset jalanjäljet ovat öljyä tuottavilla valtioilla sekä piskuiselle Luxemburgilla, jonka asukkaiden kontolle kertyy vajaan 13 hehtaarin jalanjälki. Kaikkein suurin jalanjälki on Qatarilaisilla, miltei 15 hehtaaria. Luxemburgilaisten onnellisuus sentään on hyvällä tolalla. Qatarilaisten onnellisuudesta ei ole saatu tietoja kansainväliseen vertailuun. Kaikkiaan 139 maasta on saatavilla riittävästi tietoja onnellisuuden, kestävän kehityksen indeksin ja ekologisen jalanjäljen laskemiseen. Listalta puuttuu muun muassa Pohjois-Korea, jonka sijoitus ei varmastikaan maan johtoa mairittelisi.
Suomalaisten ekologinen jalanjälki on henkeä kohden laskettuna maailman 25. suurin, 5,8 hehtaaria henkeä kohden. Monilla muillakin mittareilla arvioituna kuulumme eniten maapalloa kuormittavien kansakuntien joukkoon, varsinkin jo huomioimme suomalaisten kuluttamien tuotteiden ja palveluiden muissa maissa synnyttämät ympäristöhaitat.
Ympäristösynkistelyyn ei kuitenkaan ole syytä vaipua. Olemme paremmassa asemassa kuin ne muut rikkaat maat, joissa on sekä suuri ympäristökuormitus että meitä onnettomammat kansalaiset. Puhumattakaan maista, joita riivaava toivoton köyhyys ei anna mahdollisuuksia ympäristön kuormittamiselle edes perustarpeiden tyydyttämiseksi.
Onnellisuuden ja pienen ympäristökuormituksen yhdistäminen on maali, johon kannattaa tähdätä, vaikka onnistumisen mahdollisuus näyttäisikin pieneltä. Vanhat rutiinit eivät nyt riitä. Tarvitsemme määrätietoisen pelisuunnitelman ja rohkeutta aivan uudenlaistenkin ratkaisujen tekemiseen.
Jari Lyytimäki on Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija, joka työskentelee muun muassa ORSI-hankkeessa. Hän on kiinnostunut suomen kieltä rikastavista sanoista, kuten ylämummosta, joka on Suomen jääkiekkojoukkueen entisen kapteenin Timo Jutilan naapurinpojan pihapeleissä käyttämä termi maalin ylänurkkaan menneestä kiekosta.
