Erkki Mervaala
Näin IPCC:n raportin julkaisun yhteydessä mieleeni nousi jälleen jo yli vuosi sitten kuulemani vertailu koronakriisin ja ilmastokriisin yhteneväisyyksistä. Koronakriisiä on kuvailtu ilmastokriisiksi pikakelauksella, ja niin rajoitustoimista kuin talouden elvyttämisestä on puhuttu ilmastokriisin ratkaisemisen kenraaliharjoituksina.
On totta, että yhtäläisyyksiä löytyy korona- ja ilmastokriisien välillä. Toisaalta myös erot ovat selviä – etenkin yhteiskuntien reaktioiden osalta. Kun IPCC päivittää ilmastotutkimuksen tilan, se otetaan kyllä vakavasti, ja huolestuneita äänensävyjä kuunnellaan. Koronakriisi kuitenkin aiheutti kansainvälisen yhteiskunnan pysähtymistilan. Ajattelin, että tältä siis todellinen maailmanluokan kriisi näyttää.
Vertailu masentaa, sillä vain toinen kriiseistä uhkaa ihmiskunnan olemassaoloa tällä planeetalla. Soisikin, että ilmastotutkimus otettaisiin yhtä vakavissaan kuin pandemiaan liittyvä.
Ei sillä, että koko maailma olisi herännyt kriisiin sen vaatimalla vakavuudella heti ensimmäisten koronavirustartuntojen kohdalla. Ei toki, sitä pidettiin paikallisena kriisinä siellä jossain Kiinassa, missä se johti varsin nopeisiin ja rajuihin rajoitustoimiin – mutta sielläkin liian myöhään. Vahinko oli jo tapahtunut, ja pian laskettelukeskukset Itävalta-Italia-akselilla poksahtivat toinen toisensa jälkeen punaisiksi kartoille.
Yhdysvalloissa tieteeseen ja terveydenhuoltoon välinpitämättömästi suhtautuva hallinto vähätteli, pimitti ja vääristeli tietoa, kunnes lopulta kansainvälinen tieteellinen konsensus saattoi suositella turvavälejä, maskeja, käsien pesua ja desinfioimista. Uusi normaali otettiin pitkin hampain vastaan, mutta ainakin Suomi ja sen tuoreehko hallitus sai nauttia kriisinsä hyvin hoitavana jälleen maailmanmainetta.
Kaikkiaan maailmassa tieteen ja tutkimuksen ääntä kuitenkin kuunneltiin, eikä valtaosa poliittisesta eliitistä kieltänyt maskien, turvavälien tai koronarajoitusten roolia pandemian hillitsemisessä – puhumattakaan rokotteista, joiden ottamiseen on jopa houkuteltu erinäisin palkinnoin. Alusta asti ongelma, pandemia, ja tavoite, pandemian päättäminen, olivat selvät ja tiedossa, ja tieteellinen yhteisö tarjosi keinoja tuon tavoitteen saavuttamiseksi.
Ajatelkaapa, jos koronatutkimukseen ja -tieteeseen olisi suhtauduttu samanlaisella verkkaudella kuin ilmastotutkimuksen suosituksiin: Aluksi se tapahtuu jossain muualla. Tartuntoja, sairastumisia ja kuolemia kuvailtaisiin toisaalta asioiden luonnollisena tilana. Toisaalta oltaisiin varmoja siitä, että lääkeyhtiöt kyllä keksivät sitten ratkaisun, kun tilanne käy liian ikäväksi.
Rajoituksia perinteiseen elämänmenoon ei missään nimessä esitettäisi, sillä ne rajoittaisivat vapautta elää kuin ennen pandemiaa. Mikäli rajoitteita tulisi, ne perustuisivat vapaaehtoisuuteen, ja niitä noudattamalla voisi jopa hyötyä taloudellisesti. Koronarokotteetkin tulisivat lopulta markkinoille, mutta niiden hinta olisi jättänyt ne, rokotevalmistajien katteiden takia, kauas väestön valtaosan ulottumattomiin.
Loppujen lopuksi edellä kuvailtu koronahistoria ei kuulosta niin kaukaa haetulta.
Ilmastonmuutos on ollut tunnistettu ja tunnustettu maailmanlaajuinen ongelma koko elinikäni, mutta keinoista kiistellään yhä. Vaikka tutkitun tiedon konsensus on ilmastonmuutoksen suhteen jo kiistaton, ilmastopolitiikka ja -toimet on lähtökohtaisesti kytketty vahvasti talouskasvuun ja sen turvaamiseen. Vuosikymmenten vakuutteluista huolimatta markkinat eivät ole kuitenkaan ratkaisseet ilmastokriisiä. Olisikin epärehellistä väittää, että nykyisen kaltainen, kulutukseen ja kasvuun pohjautuva talousjärjestelmämme ohjautuisi itsestään ratkaisuihin, joissa kulutusta ja sitä kautta myös kasvua rajoitettaisiin.
Ongelmana ilmastonmuutoksen eteneminen on toki jossain määrin monimutkaisempi kuin koronapandemia, mutta monista asioista ollaan myös varsin varmoja. Tavoitteena on ensinnäkin ilmastonmuutoksen hillitseminen, pysäyttäminen ja jopa sen kehityskulun kääntäminen. Tarvittavat keinot eli päästörajoitukset ovat niin ikään tiedossa, ja tehostavina toimina ovat esimerkiksi hiilidioksidin poistaminen ilmakehästä hiilinielujen avulla. Myös IPCC:n juuri julkaistu raportti korostaa tarvetta nopeille ja radikaaleille päästövähennyksille.
Konkretian tasolla tarvittaviin muutoksiin kuuluu kuitenkin haastavia asioita: muun muassa fossiilisen energian käytön lopettaminen, nykymuotoisten teho- ja tuhomaatalouden ja lihateollisuuden alasajo, lentoturismin rajoittaminen ja kulutuskulttuurin korvaaminen kestokulttuurilla. Valitettavasti näihin ilmastonmuutoksen kannalta haitallisiin ilmiöihin ja aloihin on kytketty biljoonia euroja ja satojen miljoonien työntekijöiden elanto, joten järjestelmän muuttaminen on lievästi sanottuna pirullista hommaa.
Onneksi kaikkia näitä muutoksia ei ole tarpeen tehdä välittömästi. Hiilivoimalat on ajettava alas nopeasti, mutta siirtyminen lihattomaan lounaaseen saa tapahtua hitaammin.
Kokonaiskuva on yksinkertainen, mutta kuitenkin kovin monelle kivulias. Siksipä siitä kiistellään. Kuten toimittaja ja kirjailija Upton Sinclair liki vuosisata sitten totesi: ”on vaikea saada joku ymmärtämään jotain, kun hänen palkkansa riippuu siitä, ettei hän sitä ymmärrä.”
Lisäksi joillekin manipulaation ammattilaisille maksetaan siitä, ettei tätä yksinkertaista asiaa ymmärretä. Kenties uudenlaisena ja nopeasti ilmaantuneena kriisinä koronapandemia ei ehtinyt saada tarpeeksi lobbausrattaita liikkeelle. Näin tiedettä kyseenalaistavat äänet eivät ehtineet voimistua riittävästi.
Ei kuitenkaan ole yllättävää, että samat piirit ja tahot, jotka ovat kritisoineet ilmastotoimia ja kyseenalaistaneet ihmisen osuuden ilmastonmuutokseen, ovat myös kyseenalaistaneet sekä itse koronapandemian että rokotteiden, turvatoimien ja rajoitteiden tarpeellisuuden.
Vertailu on myös paikallaan, jos ajattelee korona- ja ilmastotoimien vastuun painotusta yksilöille. Maskien pitämisestä ja varsinkin rokotusten ottamisesta tuli hyvin nopeasti hyve, jota saatettiin signaloida myös somessa. Lomaselfieitä ei saatu Fuengirolasta, mutta rokotus-selfien avulla saattoi sekä rohkaista muita hankkimaan rokotuksen että osoittaa olevansa koronahyvis – unohtamatta jotain nasevaa 5G-lohkaisua.
Paheksuntaa ovat taas saaneet osakseen ne, jotka eivät maskeja tai turvavälejä pidä tai avoimesti kertovat, etteivät aio ottaa rokotetta. Maskittomia vältellään kuin viereen tupakoitsimaan tunkevia, mutta heitä ei käy pakeneminen maskillisille varattuihin tiloihin, sillä niitä ei ole. Kesällä 2021 erityinen paikka koronahelvetissä löytyi vielä niille, jotka päättivät lähteä delta-variantin hakumatkalle jalkapallokatsomoihin tai festareille.
Kun ilmastosta puhutaan, elämäntapamuutosten tarve liitetään usein asumiseen, liikkumiseen, ruokaan ja yleiseen kulutustasoon. Isot valinnat saattavat kuitenkin sotkeutua lillukanvarsiin. Kärjistäen lennetään vaikka Balille, mutta vaaditaan, että ruoka pitää tarjoilla lentokoneessa kestoastioista.
Koronakriisin osalta kansalaisen onkin verraten helppo toimia arjessaan oikein: ota rokote, käytä maskia, pidä turvavälit ja pese kädet. Siinä se! Ilmaston osalta tehtävä on aiemmin kuvatuista syistä merkittävästi vaikeampi.
Yhteiskunnan tasolla tukea toimia oikein on toistaiseksi annettu vain näistä kahdesta helpompaan eli koronakriisiin. Onkin epäoikeudenmukaista vaatia ilmastotekoihin ja kaataa koko maapallon tulevaisuus yksilön harteille, jos tavoitteille ei anneta edes muutamaa näyttävää valtiopään vetoavaa puhetta, tukikampanjaa tai muuta yhteiskunnallisen tuen osoittamista, esimerkiksi verokevennysten tai muun lompakossa selvästi tuntuvan vaikutuksen muodossa. Keltaliivit sanovat sen parhaiten: voitte olla huolissanne maailmanlopusta, me olemme huolissamme kuun lopusta.
Aivan kuten koronapandemian jälkihoito ei ole kansalaisten vastuulla, ilmastonmuutoksen hillitseminen ei ole kansalaisten vastuulla. Yksilöiden toimilla on tietysti valtavat mittakaavavaikutukset. Jos vaikkapa kaikki suomalaiset päättäisivät nyt lopettaa fossiiliautoilla ajamisen, olisivat Suomen hiilidioksidipäästöt selvästi pienemmät, mutta myös hengitettävä ilma olisi raikkaampaa. Demokratiassa poliittisten päättäjien on kuitenkin tarkoitus edustaa kansaa ja ajaa kansalaisten etua. Elinkelpoista planeettaa suurempaa etua en keksi ajettavaksi.
Jos ilmastosyistä julistettaisiin vastaavanlainen yhteiskunnan sulkutila kuin koronapandemian pahimpina aikoina, se antaisi oikeansuuntaisen viestin siitä, että myös tässä kriisissä tosi kyseessä eikä nykymeno voi jatkua. Valitettavasti se myös viestisi siitä, että kyseisellä kriisillä on loppu, jonka jälkeen palataan asioiden normaaliin tilaan. Ilmaston suhteen näin ei kuitenkaan ole.
Ilmastonmuutos ei ole kulkutauti vaan oire suuremmista ihmiskunnan järjestelmätason ongelmista. Ihminen voi elää vapaana yhteiskunnassa myös ilman ylikulutusta ja kasvupakkoa, kunhan tuo vapaus ei rajoita muiden ihmisten, niin nykyisten kuin tulevien, vapautta elää elinkelpoisella planeetalla.
Erkki Mervaala on tutkija Suomen ympäristökeskuksessa.
