Hanna Salo
2020-luku on käänteentekevä vuosikymmen monessa mielessä: 10 vuoden aikana tulisi pysäyttää ilmastonmuutos, biodiversiteettikato ja samanaikaisesti vähentää eriarvoisuutta sekä mieluusti lisätä työllisyyttä ja ihmisten hyvinvointia (IPBES 2018; IPCC 2018; GSDR 2019; Euroopan komissio 2020). Suuret ja väistämättömät riskit ovat vaarassa yleistyä, mikäli haasteisiin ei onnistuta löytämään ratkaisuja. Toisiinsa kytkeytyvät haasteet myös kyseenalaistavat nykyisenlaisena tunnetun hyvinvointivaltion tulevaisuuden. Hyvinvointivaltion on muuntauduttava ekohyvinvointivaltioksi ja siirtymä edellyttää reilua murrosta, jossa keskiöön asetetaan ihmisen lisäksi ympäristön kantokyky. Valtion tasolla konkreettinen murros edellyttää sekä suuria että pienempiä muutoksia, mutta tapahtuu hitaasti.
Näin valtavat haasteet saattavat tuntua lamauttavilta – onko omalla toiminnalla vaikutusta ja mistä pitäisi aloittaa? Julkisissa keskusteluissa perätään usein enemmän tekoja, jotta nykyisen vuosikymmenen haasteisiin voitaisiin vastata ennen kuin on liian myöhäistä. Suuret, mullistavat muutokset, jotka ratkaisivat haasteet kerralla, ovat kuitenkin harvinaisia (Alford & Head 2017; Termeer & Dewulf 2019). Lisäksi niiden ohjaaminen ja ennakoiminen on vaikeaa, ne kohtaavat usein vastarintaa ja voivat johtaa ei-toivottuihin seurauksiin. Siksi onkin tärkeää tavoitella myös niin kutsuttuja pieniä voittoja, jotka ovat konkreettisia ja toteutettuja muutoksia kohti haluttua suuntaa (Termeer & Dewulf 2019). Yksittäisinä ne voivat olla huomaamattomia ja riittämättömiä. Pienet voitot pystyvät kuitenkin reagoimaan muuttuviin olosuhteisiin nopeasti, luomaan pohjaa suuremmille muutoksille ja ajan myötä ne voivat syventyä, laajeta ja kasaantua suuriksi muutoksiksi. Kun muutokset koetaan pieninä, niitä ollaan valmiimpia tekemään nyt eikä lykkäämään päätöksiä tulevaisuuteen. Esimerkiksi pilotti työvaatteiden liisauksesta Alankomaissa ja yhteiset tiedonkeruun prosessit poliittisten puolueiden välillä ovat onnistuneet muuttamaan aiempia toimintamalleja pieninä voittoina. Voitot yhdellä rintamalla eivät kuitenkaan riitä, vaan niitä pitäisi tapahtua laajasti kestävyysmurroksen saavuttamiseksi.
Moniulotteisten ja toisiinsa kytkeytyneiden haasteiden ratkaisemisessa on olennaista toimia yli sektorirajojen niin päätöksenteossa kuin tutkimuksessakin. Systeemisten haasteiden ratkaiseminen edellyttää ymmärrystä esimerkiksi ympäristöstä, politiikasta, teknologiasta, taloudesta ja käyttäytymisestä. Suomessa on yhä useampia sektorit ylittäviä ohjelmia, tiekarttoja ja lakeja, kuten kiertotalouden tiekartat sekä kansallinen kiertotalousohjelma, kestävän kehityksen kansallinen tiekartta ja ilmastolaki, jotka nivovat yhteen niin ympäristön kuin ihmistenkin hyvinvoinnin. Niiden analysointi on kuitenkin haastavaa ja jää helposti pinnalliseksi. Onkin hyödyllistä hahmottaa kokonaiskuvaa neljän I:n kautta: 1) Instituutiot, 2) Idea, 3) Intressit ja 4) Informaatio (Brockhaus & Angelsenin 2012). Instituutiot kuvaavat muodollisia ja epämuodollisia rakenteita, kuten eduskuntaa, ministeriöitä, virastoja sekä niiden strategioita. Ideat liittyvät ajatuksiin ja uskomuksiin, jotka vaikuttavat ihmisten toimintaan, esimerkiksi heidän ymmärrykseensä siitä, mitä kestävyys tarkoittaa. Ihmisillä on erilaisia intressejä toiminnalleen, kuten edelläkävijyys, pysyttely muiden mukana tai muutoksen vastustaminen. Tämä kaikki edellyttää luotettavaa ja monipuolista informaatiota, jota voidaan käyttää päätösten tukena. Miten ne sitten ilmenevät esimerkiksi hyvin kokonaisvaltaisessa kestävän kehityksen politiikassa?
Poikkisektoraaliset ohjelmat, tiekartat ja lait pyrkivät murtamaan organisaatioiden ja alojen välisiä instituutiorajoja. Niitä hallinnoivat yksittäiset toimijat, toimijaryhmät tai useita aloja yhteentuovat elimet. Esimerkiksi kestävän kehityksen politiikkaa toteutetaan valtioneuvoston kanslian johdolla. Suomen kestävän kehityksen politiikan arvioinnissa havaittiin, että koordinointi on nykyisin laajemmilla hartioilla verrattuna aiempaan sijaintiin ympäristöministeriössä (Berg ym. 2019). Tämän pienen voiton merkitys on ollut yllättävän suuri, sillä se on tuonut kestävän kehityksen kaikkiin Suomen ministeriöihin, tasapainottanut ympäristöllisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden ymmärrystä ja antanut työlle uskottavuutta.
Ideatasolla Suomessa on paljon kehittyneitä ja visioiltaan yhteneväisiä suunnitelmia ja ohjelmia, jotka kukin pyrkivät tekemään Suomesta kestävämmän. Esimerkiksi kestävän kehityksen tavoitteet, SDG:t, ovat valtavirtaistuneet kansainvälisesti ja luoneet maailmalle yhteisen suunnan. Päätöksenteossa ja käytännön toimissa niitä voidaan kuitenkin tulkita eri tavoin, ja valikoida mieleisimmät tavoitteet. Bergin ym. (2019: 29) mukaan Suomen kestävän kehityksen politiikassa on korostanut ”ennemminkin poikkisektoraalisen yhteisymmärryksen etsimistä ja matalan kynnyksen osallistumista kuin yhteiskunnallisen murroksen edistämistä”. Pieninä voittoina voidaan kuitenkin pitää esimerkiksi niin kutsutun donitsitalousmallin käyttöönottoa kuvaamaan kestävää elämää (Raworth 2012) ja hallituksen antamia lupauksia pitkäjänteisestä ja tietoperustaisesta päätöksenteosta.
Intressit vaikuttavat voimakkaasti suunnitelmien tekoon ja toimeenpanoon, mikä voi edesauttaa tai estää luottamuksen syntymistä sekä reiluutta. Suomen kestävän kehityksen politiikka on onnistunut osallistamaan paitsi ministeriöitä ja hallintoa, niin myös kansalaisjärjestöjä ja kansalaisia. Jokainen voi esimerkiksi tehdä oman Sitoumus2050-lupauksensa kestävän kehityksen edistämiseksi ja laskea kestävän elämäntavan laskurilla jalanjälkensä koon, kuten yli miljoona suomalaista. Samalla he voivat suunnitella, kuinka muuttaa toimintaansa kestävämpään suuntaan annettujen vinkkien pohjalta. Usein konkreettisessa päätöksenteossa varsinkin valtion tasolla kuitenkin korostuvat polttavat puheenaiheet, minkä vuoksi kestävän kehityksen kaltaiset pitkän aikavälin tavoitteet jäävät helposti taka-alalle.
Informaatiota on saatavilla Suomessa paljon useissa eri muodoissa, esimerkiksi tilastoina, indikaattoreina ja raportteina. Suomessa onkin useita pieniä tietoon liittyviä voittoja, kuten Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -tilaisuudet ja säännölliset seurannat. Vuosikymmenen haasteisiin vastaamiseen tarvittavaa tietoa haasteiden välisistä riippuvuuksista ja vaikutuksista on kuitenkin huonosti saatavilla. Päätöksenteon tueksi on myös haastavaa muodostaa kokonaiskuvaa, joka huomioisi eri kehityssuunnat ja tietolähteet. Lopputulos voikin olla epäluotettava, epämääräinen tai irrallinen sen todellisista käytännön tarpeista, joita varten suunnitelma, ohjelma tai tiekartta on alun perin luotu.
Lukuisat pienet voitot ovat luoneet vahvan pohjan Suomen kestävän kehityksen politiikalle, jonka yksi merkittävimmistä saavutuksista on nykyinen kestävälle kehitykselle rakentuva hallitusohjelma “Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta”. Siitä huolimatta monilla osa-alueilla on vielä tehtävää.
ORSI-hankkeessa syvennytään siihen, miten pienet voitot ilmenevät Suomen kestävän kehityksen politiikassa ja miten murrosvoimaisia ne ovat. Lisäksi tutkimme muun muassa kiertotalouden ohjelmien kykyä vastata kestävyysmurrosten haasteisiin. Tutkimuksen avulla voidaan kehittää entistä vaikuttavampia ja reilumpia toimintatapoja, joilla voidaan ohjata valtiot ympäristön kantokyvyn rajoihin hyvinvoinnista tinkimättä, esimerkiksi pieniä voittojen ja pitkäjänteisten ohjelmien avulla – säilyttämällä sekä lumen että laskiaispullan myös tulevaisuudessa.
Hanna Salo on ihmisten ja ympäristön yhteiselosta kiinnostunut tutkija Suomen ympäristökeskuksen Kestävän kiertotalouden ohjelmasta. Tutkimusaiheina häntä kiinnostavat kestävän kehityksen toimeenpano, valtion rooli kestävyyssiirtymän ohjaamisessa sekä tuotesuunnittelun mahdollisuudet muutoksen edistämisessä. Hän on tutkijana ORSI-hankkeessa.
Reilu murros
Yhteiskunnallinen siirtymä kestävyyteen niin, että siinä otetaan oikeudenmukaisesti huomioon eri ihmisryhmät ja siirtymän myönteiset ja haitalliset vaikutukset heihin.
Kestävyysmurros
Yhteiskunnan järjestelmien, kuten talouden, ruoan, liikenteen ja kulutuksen, siirtymä ympäristön kantokyvyn rajoihin niin, että sekä ihmiset että luonto voivat hyvin.
Kiertotalous
Lineaarisen talousmallin vaihtoehto, jossa tuotanto ja kulutus ovat ympäristön kantokyvyn rajoissa. Materiaalit pyritään pitämään käytössä pitkään esimerkiksi kestävällä tuotesuunnittelulla, vuokraamalla, korjaamalla ja uudelleenkäyttämällä, käyttämällä kierrätysraaka-aineita, vähentämällä jätteen syntyä ja lopulta kierrättämällä loppuunkäytetty tuote.
Ympäristön kantokyky
Maapallon vakautta ja sietokykyä säätelevät keskeiset prosessit, joiden ylittäminen lisää suurten ja väistämättömien ympäristömuutosten riskiä. Keskeisiä prosesseja ovat muun muassa ilmastonmuutos, otsonikato, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja kemiallinen saastuminen.
Lähteet:
Alford, J., & Head, B. (2017). Wicked and less wicked problems: A typology and a contingency framework. Policy and Society 36(3), 397–413.
Berg, A., Lähteenoja, S., Ylönen, M., Korhonen-Kurki, K., Linko, T., Lonkila, K.-M., Lyytimäki, J., Salmivaara, A., Salo, H., Schönach, P. & Suutarinen, I. (2019). PATH2030 – An Evaluation of Finland’s Sustainable Development Policy. Publications of the Government ́s analysis, assessment and research activities 23/2019.
Brockhaus, M., & Angelsen, A. (2012). Seeing REDD+ through 4Is: A political economy framework. In: Angelsen, A., Brockhaus, M., Sunderlin, W.D & Verchot, L. (ed.) Analysing REDD+: Challenges and choices. Bogor: Center for International Forestry Research (CIFOR).
Euroopan komissio (2020). New Circular Economy Action Plan. 11.3.2020. https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_20_420
GSDR (2019). Global Sustainable Development Report. The future is now – Science for achieving sustainable development. United Nations, New York.
IPBES (2018). Global Assessment Report on Biodiversity and Ecosystem Services.
IPCC (2018). Global warming of 1.5°C. An IPCC Special Report on the impacts of global warming of 1.5°C above pre-industrial levels and related global greenhouse gas emission pathways, in the context of strengthening the global response to the threat of climate change, sustainable development, and efforts to eradicate poverty.
Raworth, K. (2012). A safe and just space for humanity: can we live within the doughnut? Oxfam.
Termeer, C. J. A. M. & Dewulf, A. (2019). A small wins framework to overcome the evaluation paradox of governing wicked problems. Policy and Society 38: 2.
Valtioneuvosto (2021). Uusi suunta : Ehdotus kiertotalouden strategiseksi ohjelmaksi. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:1.
