Mikko Jalas
’Rajoitteita liha- ja maitotuotteiden mainontaan’ – ’Vähähiiliset tuotteet keskihyllylle’ – ’S-bonukset hiilijalanjäljen koon mukaan’ – ’Investointituki karjataloudesta maanviljelyyn siirtymiseen’ – ’Ruoka-aiheinen kansalaispaneeli’ – ’Kasvisruokapäivä työpaikoille’
Kansalaiset ovat ruuan asiantuntijoita. Kun haetaan ripeitä ja reiluja keinoja edistää ruokajärjestelmän kestävyysmurrosta, kannattaa antaa puheenvuoro kansalaisille ja kuunnella heitä. Tämä kirjoitus esittelee ja pohtii ORSI- ja JUSTFOOD -tutkimushankkeiden toteuttamien Ruoka-aika-työpajojen satoa. Työpajoissa kansalaisryhmiä kokoontui Mikkelissä, Seinäjoella ja pääkaupunkiseudulla puhumaan ruuasta ja miettimään ohjauskeinoja planetaarisesti kestävän ruokavalion edistämiseksi. Lopputuloksena oli suuri joukko ruokaa koskevia toiveita ja ideoita. Edellä listasin muutaman. Sulattelen edelleen.
Yksinkertaista, reilua ja maittavaa
Kansalaisilla on yhteiskunnallista herkkyyttä ja laaja-alaisuutta, josta moni asiantuntija-asemassa toimiva voisi ottaa oppia. Kansalaisten puheessa ruuan tarkoitus ei tietysti ole olla vain terveellistä, vähähiilistä tai ympäristöystävällistä. Kansalaisten ruokaa koskevat unelmat ovat paljon moninaisempia.
”Ruuan tulee huomioida allergiat ja pitää nälkää, siitä on saatava kaikki ravinteet.”
”Ruuan tulee olla kohtuuhintaista, maistuvaa, prosessoimatonta ja helppoa valmistaa.”
”Tuottajien on saatava reilu korvaus.”
Tässä esimerkkejä siitä, miten kansalaispuhe yhdistää kestävän kehityksen ulottuvuuksia varsin yksinkertaiseen muotoon ja tuo tavoitteita lähelle arkikokemusta. Voisivatko ruokaketjun toimijat ottaa tästä onkeensa ja alkaa toteuttaa kansalaisten ruokaunelmiin sopivia tuotteita ja palveluita?
Kansalaisten murrosmielikuvitus
Ruoka-aika-keskustelujen lopputulos ei ole pelkkä toiveiden tynnyri, vaan kokoelma reiluiksi ja ripeiksi miellyttyjä ohjauskeinoja. Osallistujia voi hyvin perustein kutsua murrostaitoisiksi kansalaisiksi, joilta löytyy myös murrosmielikuvitusta. Murrostaituruus on muun muassa sitä, että ymmärtää kenellä on mahdollisuus toimia. Siitä kertoo kansalaisten keskusliikkeisiin kohdistama huomio. Kansalaiset myös näyttävät luottavan taloudellisiin ohjauskeinoihin – rahan uskotaan ratkaisevan niin alkutuottajan viljelypäätöksissä, kuluttajien valinnoissa kuin vähittäiskaupan ohjauksessa. Siksi ehdotettujen keinojen valikoimaan kuuluu lihan arvonlisäveron nostaminen ja ruokahävikin saattaminen maksulliseksi. Yhtä lailla huomio maataloustukien uudelleensuuntaamisesta kertoo varsin hyvästä alkutuotantoa koskevasta ymmärryksestä. Taloudellisesti tiukoilla olevaa toimialaa voidaan tehokkaasti ohjata taloudellisten kannustimien kautta. Miten lienee reiluuden laita? Kansalaiset ratkaisevat tähän ehdottamalla siirtymätukia – siis porkkanoita kepin oheen.
Listaa katsoessani tärkeimpiä tuloksia on kansalaisten mielikuvituksen ja poliittisen keinovalikoiman laajuus. He eivät kehittele vain ’ohjauskeinoja’ vaan suunnittelevat valitsevansa ruokavalioltaan esimerkillisiä kansanedustajia Arkadiamäelle, pitävänsä mielenosoituksia, järjestävänsä vertaisoppimistilaisuuksia, kokoontuvansa kansalaispaneeleihin ja vaikuttavansa ruuan kulttuurisiin juuriin: mainontaan, mielikuviin, kieleen ja esikuvien näkyvyyteen. Yhteiskunnallisen murroksen kerroksellisuus, monitahoisuus ja dynaamisuus on tullut moneen kertaan teoretisoitua akateemisessa kirjallisuudessa. Kansalaisilla ei näytä olevan vaikeuksia hahmottaa ja harjoittaa tällaista ruokapolitiikkaa.
Asiantuntija ei aina näe metsää puilta
Kansalaisten ryhmät tuottavat ideoita, jotka eivät aina ole asiantuntijan näkökulmasta toteuttamiskelpoisia tai ovat ennenkuulumattomia. Olisi kuitenkin peräti harkitsematonta sanoa, että tämän vuoksi kansalaisten käymällä murroskeskustelulla ei ole merkitystä. Väitän, että kumpaakaan näistä kriteereistä ei pitäisi käyttää kansalaisosallistumisen arviointiin. Kansalaiset tulivat ideoineeksi maataloustukien muutoksia, jotka vaatisivat EU-tason päätöksiä. Asiantuntijoiden arvioidessa näitä ideoita, niihin suhtauduttiin kohteliaan varauksellisesti. Maataloustuet tulevat päätetyksi EU:ssa varsin pitkälle aikataulutetun prosessin myötä, eikä kansallisten viranomaisten ole helppoa vaikuttaa päätöksiin. Tähän ’tosiasiaan’ törmäävät ’toteuttamiskelvottomat’ ideat kertovat siitä, että poliittisen päätöksenteon rakenteita ja toteutumisen edellytyksiä on muutettava. Samat prosessit, jotka voivat olla hallinnon asiantuntijoille heidän toimintansa kyseenalaistamattomia lähtökohtia, ovat kansalaisille uudelleen arvioinnin kohteita. Asiantuntija saattaa olla kokemuksensa myötä kapeakatseinen, eikä aina näe metsää puilta, vaikka totta on niinkin, että kansalainen on hallinnollisesti naiivi, kokematon ja kömpelö. Muutoshakuinen politiikka tarvitsee kumpiakin toimijoita.
’Kauppa saisi itse tehdä tällaisia projekteja – vai ollaanko me tärkeitä kaupalle?’
Kansalaisten osallisuus on demokraattisissa yhteiskunnissa itseisarvo, jolla voidaan tukea monipuolisia vaikutusmahdollisuuksia ja poliittista kulttuuria. Tämän ei kuitenkaan pitäisi antaa hämärtää sitä seikkaa, että osallistuminen on myös työtä. Se vaatii aikaa ja energiaa ja saattaa jopa kuormittaa osallistujia henkisesti ja tunnetasolla. On raskasta ottaa vastuuta, tulla haastetuksi, kyseenalaistaa itsensä, kuunnella ja toimia rakentavasti.
Ruoka-aika-prosessin osallistujat arvostivat heille tarjottua mahdollisuutta. Puolivuotisen prosessin aikana vain muutama henkilö jättäytyi pois hankkeesta, jossa kuitenkin käytettiin useampi lauantaipäivä ruuasta puhumiseen. Haastattelimme ihmisiä ja loimme tilaisuuksia antaa anonyymiä palautetta. Tuloksena oli varsin vähän negatiivista palautetta. Erityisesti mahdollisuus tavata muita ihmisiä inspiroi ja ilahdutti osallistujia. Ei tässä kuitenkaan ollut kaikki – kun osallistuja kysyy, ’Ollaanko me tärkeitä kaupalle?’, hän on osallistumisen ytimessä. Se on työtä, jolla oletetaan olevan vaikutusta.
