Keskiviikkona 13.3.2024 kokoonnuimme pohtimaan innovaatiopolitiikan mahdollisuuksia vastata kestävyyshaasteisiin. Viime vuosina innovaatiopolitiikka on pitkän hiljaiselon jälkeen saanut jälleen osakseen huomiota muun muassa parlamentaarisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (tki) työryhmän, vuoden 2023 alussa voimaan tulleen t&k-rahoituslain sekä pääministerin johtaman tutkimus- ja innovaationeuvoston uudistamisen myötä. Keskustelu on kuitenkin pyörinyt tki-rahoituksen euromäärissä tavoiteltujen vaikutusten sijaan. VTT:n ja Syken tutkijoiden järjestämän ”Kestävän innovaatiopolitiikan jännitteet – tyhjiä lupauksia vai aitoa muutosta?” -seminaarin lähtökohtana oli haastaa innovaatiotoimijat pohtimaan kykyään ja haluaan vastata ympäristöllisiin ja sosiaalisiin ongelmiin tilanteessa, jossa politiikan uudistaminen on noussut agendalle.
Tutkijapuheenvuoroja kestävyysnäkökulmista innovaatiopolitiikkaan
Tilaisuuden käynnisti Hanken Svenska handelshögskolanin tutkijatohtori Ville Takala, joka esitti haastelähtöisen innovaatiopolitiikan ratkaisuna kestävyyshaasteisiin. Yritteliäs hyvinvointivaltio pyrkii suuntaamaan markkinoiden kehitystä asettamalla kestävyyshaasteita jaetuiksi yhteiskunnallisiksi päämääriksi, joita kohti pyritään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Takala korosti puheenvuorossaan, että haastelähtöiset käytännöt voivat ottaa eri muotoja. Niitä voi havaita esimerkiksi innovaatiokilpailuissa, rahoitusperiaatteissa sekä innovaatioekosysteemien orkestroinnissa. Haastelähtöisyys koostuu haasteen määrittelystä, toimeenpanosta, rahoituksesta sekä arvioinnista, ja jokaiseen näistä vaiheesta liittyy keskenään ristiriitaisten positiivisten päämäärien yhteensovittamista. Lopuksi Takala esitti yleisölle avoimen kutsun kahden päivän ekskursiolle Lontooseen 3.–4. kesäkuuta pohtimaan Suomen innovaatiopolitiikan tilaa. Lisätietoja liitteenä olevasta esityksestä.
VTT:n erikoistutkija Matti Pihlajamaa toi esiin, miten näkemykset kestävyyden tarpeista ja keinoista ovat ristiriitaisia eri toimijoiden kesken. Kestävyyshaasteiden ratkaisemisen on usein nähty edellyttävän kestävyystavoitteiden nostamista itseisarvoisiksi päämääriksi talouskasvun rinnalle sekä laaja-alaisten järjestelmämuutosten edistämistä. Sen sijaan perinteiset näkemykset keskittyvät tukemaan polkua tutkimuksesta teknologiaksi ja kaupalliseksi tuotteeksi. Pihlajamaa eritteli kolmea kiistoja aiheuttavaa näkemystä. Ensimmäisen näkemyksen mukaan kestävyysmaininnat strategioissa ja kasvavat markkinat vähähiilisille ratkaisuille ovat merkki siitä, että innovaatiotoiminta löytää oikean suunnan itsestään. Toinen näkemys liittyy kestävyyden eri osa-alueiden huomiontiin: riittääkö yhden kestävyystavoitteen huomiointi vai onko toimenpiteiden vaikutuksia syytä arvioida laajemmin? Kolmannen näkemyksen mukaan kestävyyshaasteiden ja talouskasvun edellyttämät ratkaisut ovat pohjimmiltaan samankaltaisia.
Vaasan yliopiston apulaisprofessori Helka Kalliomäki puhui inkluusion tavoitteesta tki-politiikassa. Inkluusio kasvattanut merkitystään tki-politiikan tavoitteena ja siihen kohdistuvan tutkimuksen kohteena, mutta se ymmärretään eri tavoin. Yhtäältä inkluusiolla viitataan marginaaliryhmien huomioimiseen. Tki-toiminnan hyödyt kohdistuvat usein hyväosaisiin ihmisryhmiin ja inkluusiolla voidaan varmistaa, että politiikka hyödyttää myös esimerkiksi pienituloisia tai etnisiä vähemmistöjä. Toisaalta inkluusio voi tarkoittaa laajempaa näkemystä, jonka mukaan eri toimijoiden osallistaminen innovaatioprosesseihin voi lisätä niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kalliomäki painotti, että usein on epäselvää, puhutaanko inkluusiosta tavoiteltuna lopputulemana vai keinona edistää muita tavoitteita. On riski, että termin yleistyessä sen sisältö vesittyy, jos emme osaa tarkemmin eritellä, mitä itse asiassa tavoittelemme.
Paneelikeskustelu: Innovaatiopolitiikan uusi suunta
Seminaarin toisella puoliskolla kuulimme kriittistä keskustelua innovaatiopolitiikan tilasta ja suunnasta. VTT:n Helmi Hämäläisen moderoimaan paneelikeskusteluun osallistuivat Yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO:n kehitysjohtaja Katja Anoschkin, CLIC Innovation Oy:n toimitusjohtaja Jatta Jussila, pitkän linjan tki-politiikan asiantuntija ja tutkija Tarmo Lemola, sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tutkimusneuvonantaja Petri Rouvinen.
Keskustelu käynnistyi pohdinnalla taloudellisten ja kestävyystavoitteiden yhteensovittamisesta. Miten varmistamme, että kasvun tavoittelu ei tarkoita aina kestävyyden laiminlyöntiä? Paneelin aluksi Lemola esitti kriittisen arvion Suomen tutkimus- ja innovaatiopolitiikasta. Resursseja lisätään, mutta tilannekuva ja visio kehitystarpeista uupuvat ja lisäpanokset jaetaan perinteisten jakosuhteiden mukaan. Jussila painotti tarvetta monipuolistaa tki-hankkeiden rahoituskriteerejä: vientipotentiaalin ylikorostamisen sijaan eri taloudellisia, ympäristöllisiä ja sosiaalisia vaikutuksia tulisi tarkastella monipuolisemmin. Rouvinen pohti, että tki-politiikalla on suorempi yhteys ympäristöllisiin kuin sosiaalisiin kestävyystavoitteisiin. Hän näki riskejä siinä, että tki-politiikan ydin hämärtyy, jos kaikki yhteiskuntapoliittiset kysymykset tuodaan sen agendalle. Anoschkin puolestaan nosti esiin ongelman siinä, että sosiaaliset haasteet ovat paitsiossa Suomen innovaatiokentässä. Hän nosti vertailukohdaksi Ruotsin missiohenkisen Impact Innovation -ohjelman, jossa myös sosiaalisen kestävyyden näkökulma on vahvasti edustettuna.
Kestävyystavoitteiden moninaisuudesta paneeli siirtyi miettimään kysymystä tki-politiikan väitetystä teknologiakeskeisyydestä ja esimerkiksi sosiaalisten innovaatioiden puutteellisesta huomioinnista. Panelistit olivat laajasti yksimielisiä myös muiden kuin teknologisten edistysaskelten arvosta kestävyyshaasteiden ratkaisuissa. Rouvinen kiteytti näkevänsä innovaation ratkaisuna tiettyyn tarpeeseen – ratkaisun muodolla ei sinänsä ole merkitystä. Myös Lemola kyseenalaisti erottelun teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden välillä. Myös teknologisiin innovaatioihin liittyy aina sosiaalisia näkökulmia ja voisi olla hyvä puhua vain innovaatioista tekemättä eroa näiden välillä. Panelistit korostivat kuitenkin eroa sosiaalisten innovaatioiden ja innovaatiopolitiikan sosiaalisten kestävyystavoitteiden välillä. Anoschkin painotti, että innovaatiotoiminnan sosiaalisten vaikutusten huomioiminen ei riitä vaan on tärkeää saada hyödynnettyä myös perinteisestä poikkeavien toimijoiden ja kyvykkyyksien panokset niiden tuottamisessa. Muun muassa humanistisiin tieteisiin pohjaava osaaminen on marginaalissa innovaatiopolitiikassa. Jussila nosti esiin sosiaalisten innovaatioiden merkityksen myös viennin kannalta. Yhdessä maassa toimiva teknologinen ratkaisu ei välttämättä sellaisenaan istu toiseen ympäristöön. Sosiaaliset innovaatiot voivat täydentää teknologisia edistysaskelia lisäämällä niiden vaikuttavuutta. Esimerkiksi Brasiliassa on luotu järjestelyjä, jotka mahdollistavat asukkaille ansainnan muovin keräämisellä ja kierrättämisellä.
Lopuksi panelistit esittivät näkemyksiään tki-politiikan päätöksenteosta. Kaikki näkivät ongelmallisena hallinnon siiloutumisen. Tki-aiheiden perinteinen jakolinja tutkimuksesta vastaavaan opetus- ja kulttuuriministeriön ja innovaatioaiheita painottavan työ- ja elinkeinoministeriön välillä koettiin erityisen haastavaksi. Rouvinen kuvasi nykytilannetta seuraavasti: ”Instituutiot ovat vahvoja ja itsenäisiä ja yläpuolelta tuleva ohjaus on heikkoa. On vahvat raja-aidat eikä niitä murtavia voimia.” Vuorovaikutuksen puutteen eri toimijaryhmien välillä koettiin kuvaavan myös käytännön tutkimus- ja kehitystyön arkea. Jussila korosti, että tiettyjä hankemuotoja kuten strategisen tutkimuksen neuvoston projekteja lukuun ottamatta siiloutuminen on voimistunut entisestään. Kehityshankkeet ovat tyypillisesti pieniä eikä niiden löydöksiä aktiivisesti jaeta toimijoiden välillä. Siinä missä EU rahoittaa pitkäjänteisempää toimintaa innovaatioekosysteemien ja -klusterien rakentamiseksi, kansallisella tasolla julkinen tuki on harvassa. Anoschkin peräänkuulutti tarvetta tuoda eri yhteiskunnallisten toimijoiden ääni aiempaa laaja-alaisemmin kuuluviin innovaatiopoliittisessa päätöksenteossa. Merkittävää muutosta on vaikea saada aikaan, mikäli politiikkaa suunnitellaan perinteisen rajatun toimijaryhmän lähtökohdista. Lemola muistutti yleisöä aiemmista pyrkimyksistä purkaa raja-aitoja, kuten Tekesin teknologiaohjelmat, osaamiskeskusohjelmat sekä strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOKit). Vastaavia rakenteita ei nykyisestä innovaatiojärjestelmästämme löydy samassa mittakaavassa.
Tilaisuuden päättäneessä aktiivisessa yleisökeskustelussa tuotiin esiin täydentäviä näkökulmia. Käsiteltyjä aiheita olivat muun muassa yhteiskunnallisten tki-tavoitteiden hyväksyttävyys polarisoituneessa ilmapiirissä, puoluepolitiikan irrallisuus hallinnolliseen näkökulmaan keskittyvästä innovaatiokeskustelusta sekä teollisuuspolitiikan uusi nousu ja sen uhka vahvemmin uudistumiseen tähtäävälle innovaatiopolitiikalle. Tunnelma vaihteli optimistisista huomioista innovaatiopolitiikan kestävyysvaikutuksista pessimistisiin arvioihin nykyjärjestelmän puutteista. Joka tapauksessa oli ilo havaita innovaatiopolitiikan herättävän runsaasti kiinnostusta, ideoita ja tunteita. Tästä on hyvä jatkaa vuoropuhelua päättäjien, tutkijoiden, yritysten sekä muiden tki-toimijoiden välillä.
Järjestäjätiimin puolesta,
Matti Pihlajamaa
Teknologian tutkimuskeskus VTT
Esitysmateriaalit
Linkkien takaa löydät tilaisuuden esitysmateriaalit:
- Ville Takala – Kohti yritteliästä hyvinvointivaltiota? Käsitteellinen näkökulma
- Matti Pihlajamaa – Ristiriitaiset tulkinnat kestävyydestä Suomen innovaatiopolitiikassa
- Helka Kalliomäki – Inkluusion tavoite TKI-politiikassa
Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Business Finlandin Innovaatio- ja kasvututkimusrahoituksen tukeman ”Co-designing sustainability-oriented innovation policy (COSU)” -hankkeen kanssa. Tutkijapuheenvuorot perustuivat myös “Towards an Entrepreneurial Welfare State? The Practices of Challenge-Driven Innovation Policies”, “ELVIS – Evolving innovation space, RDI policies and impact evaluation” sekä “MISS – Practicing mission-oriented innovation policy” -hankkeissa tehtyyn tutkimukseen.
