Globaali ja väistämätön murros kestävän kehityksen politiikassa

Kestävyysmurros tarkoittaa sitä, että jouhevat yhteiskunnalliset muutokset eivät enää riitä hyvinvointimme turvaamiseen. Kestävää kehitystä ei enää voida saavuttaa pienten parannusten avulla, yhteiskunnan toimintaa vähittäin säätämällä ja tarkentamalla. Yhteiskunnan eriarvoistuminen, luontokato, ilmastokriisi sekä luonnonvarojen ja energian liikakäyttö ja liikaliikenne ovat esimerkkejä kestävyyshaasteista, jotka vaativat suuria käänteitä. Niiden yhtäaikaiseen ratkaisemiseen tarvitaan monien ajattelu- ja toimintatapojen sekä yhteiskunnan rakenteiden onnistuneesti koordinoitua muuttamista. Rajuja toimia tarvitaan jopa Suomen kaltaisessa maassa, joka on monilla – mutta ei kaikilla – mittareilla mitattuna kestävän kehityksen toteutuksen kärjessä.

Sustainable Development Report 2020 sijoittaa Suomen palkintopallille kolmanneksi parhaaksi maaksi YK:n kestävän kehityksen 17 tavoitteen (SDG) toteutuksessa. Edeltämme löytyvät vain Ruotsi ja Tanska. Sijoituksemme 196 maan vertailussa tipahtaa kuitenkin sijalle 140, kun mitataan sitä, millainen vaikutus omilla toimillamme on muiden valtioiden kykyyn saavuttaa kestävyystavoitteet. Lukuisat muutkin esimerkit osoittavat, että Suomea voidaan perustellusti pitää sekä kestävyyden mallimaana että kauas tavoitetasoista jäävänä alisuoriutujana. Yleensä kuva muuttuu kannaltamme sitä karummaksi, mitä enemmän huomioidaan luonnonvarojen käyttöä ja ympäristön kuormitusta taloudellisten ja sosiaalisten kysymysten ohella.

Myös tuotanto- ja kulutusketjujen perkaaminen koko pituudeltaan tuottaa monesti ikäviä yllätyksiä. Kotimainen kehitys näyttää lupaavalta vaikkapa hiilidioksidipäästöillä mitattuna, mutta kuva synkistyy, kun suomalaisen kulutuksen ulkomailla aiheuttamat päästöt huomioidaan. Vesijalanjäljen osalta tilanne on vielä selvempi: kotimaassa veden käyttömme on varsin hyvällä mallilla, mutta paljon vaikeammin ratkaistavia kysymyksiä liittyy esimerkiksi kuluttamiemme tuontihedelmien ja -lihan tai puuvillan vedenkulutukseen kaukana täältä. Kansallisiin rajoihin pysähtyvät mittarit johtavat helposti harhaan globaalien kestävyyskysymysten hahmottamisessa.

Kaikki oleelliset mittarit käyttöön

Kestävyyden mittareita pitää lukea kokonaisvaltaisesti ja armottoman rehellisesti. Jos moottorin varoitusvalo vilkkuu, on matkanteko epävarmaa, vaikka bensiinimittari kertoisi polttoaineen varmasti riittävän. Kestävyysmurroksen hallitussa toteuttamisessa oleellista on se, osaammeko katsoa kaikkia mittareita. Vielä oleellisempaa on se, osaammeko arvioida sitä, kykenevätkö mittarit kuvaamaan oikeaa systeemiä. Bensiinimittaria on turha etsiä, jos auto kulkeekin pelkän sähkön voimalla.

Kestävyysmurroksen edellytysten hahmottamisessa on huomioitava muutosten nopeus. Ekologiset, tekniset ja sosiaaliset systeemit ympärillämme ovat ehkä jo muuttuneet siten, että päätöksenteossa vankan aseman saavuttaneet vanhat mittarit eivät enää tavoita systeemien oleellisimpia piirteitä. Bruttokansantuote on yksi tällainen vakiintunut mittari. Se on edelleen osin käyttökelpoinen taloudellisen toimeliaisuuden laajuuden kuvaaja, mutta tarvitsee rinnalleen hyvinvoinnin ja luonnonvarojen käytön mittareita.

Kestävyysmurroksen ymmärtämiseksi on tärkeää pitää yllä ja kehittää seurantoja, jotka keräävät pitkäaikaista tietoa muutoksista. Uusia mittareita kannattaa kehittää harkiten, siten etteivät ne jää pelkiksi pätkäprojekteiksi vailla pysyvää päivitystä. Seurannan tarpeita on aina paljon enemmän kuin resursseja seurantojen toteutukseen, joten priorisointi on väistämätöntä.

Osataanko esimerkiksi ekosysteemien seurannassa huomioida uuteen paikkaan leviävien vieraslajien lisääntyvät riskit, kun liikenne lisääntyy ja ilmaston lämpenee? Toisissa tapauksissa on oleellista hahmottaa uudenlaisia syiden ja seurausten ketjuja. Tämä on vaikeaa, sillä vaikutusketjut voivat kimpoilla yllättäviä reittejä globaalin, kansallisen ja paikallisen tason välillä. Millä politiikan sektorilla ja tasolla pitäisi reagoida, kun energiajärjestelmän mittarit tunnistavat rahajärjestelmän nousseen merkittäväksi energiasyöpöksi? Lohkoketjuihin perustuvien kryptovaluuttojen laskenta ahmii energiaa odottamattoman paljon, eikä siihen ole helppoa puuttua perinteisellä energian tuotantotapoihin keskittyvällä kansallisella energiapolitiikalla.

Entä osataanko olemassa oleva tieto ottaa vakavasti silloin, kun se haastaa vakiintuneita oletuksia tai rutiineita? COVID-19 pandemia on esimerkki systeemisestä riskistä, jonka olemassa olo pystyttiin lukemaan luonnonvarojen käyttöä ja globaalia liikkuvuutta kuvaavista mittareista. Tauti ei tullut yllätyksenä, vaan lukuisista SARSin ja MERSin kaltaisista konkreettisista varoituksista huolimatta. Emme kuitenkaan kyenneet muuttamaan tuotanto- ja kulutustapojamme ja liikkuvuuttamme niin, että taudin synnyn ja leviämisen riski olisi pienentynyt riittävästi. COVID-19 pandemian tärkein opetus onkin ehkä se, että oleellisinta ei ole kykymme mitata muutoksia, vaan kykymme ottaa todesta mittareiden välittämä tietämys muutoksiin liittyvistä riskeistä ja mahdollisuuksista.

Pohjatkin pöyhivää itsekritiikkiä vai kevyttä päälleliimausta?

Kevyt päälleliimaus kestävyystiedon hyödyntämisen pysyväisongelma. Esimerkiksi yrityksille kestävyysmurros voi näyttäytyä aiemman vastuullisuustyön jatkamisena uudenlaisen ESG (Environmental, Social, Governance) -nimikkeen alla. Kansallisessa hallinnossa kestävyysmurros voidaan hahmottaa hieman aiempaa ponnekkaampana kestävän kehityksen politiikkana, jolla toteutetaan yhtä tai useampaa YK:n 17:sta SDG (Sustainable Development Goals) -tavoitteesta. Kestävyysmurroksen toteuttamisen näkökulmasta sekä yrityksissä että julkishallinnossa vaarana on tukeutuminen hyviksi koettuihin vanhoihin toimintamalleihin ja onnistumisen mittareihin. Ilmastouutisointiin panostava mediayritys voi edelleen hyväksyä mainoseurot öljy-yhtiöltä ja hallinto voi priorisoida lyhyen aikavälin poliittisia tavoitteita vuosikymmenien päähän tähtäävien kestävyystavoitteiden sijaan. Kevyessä päälleliimauksessa kestävyysmurroksen ymmärrys jää ohueksi, eikä mahdollisuutta ja tarvetta kokonaisten toimialojen häviämiseen ja uusien syntyyn oteta todesta.

Ympäristön globaalia tilaa kuvaavat mittarit ja muu tutkimustieto osoittavat säälimättömästi, että kestävyysmurroksen vaihtoehtona ei ole asioiden jatkuminen entisellään. Kyse ei ole siitä, tapahtuuko kestävyysmurros, vaan siitä, missä määrin haluamme yrittää hallita sitä. Kestävyysmurros voi tapahtua koordinoimattomana romahduksena tai kiihtymisenä, jossa lopulta päädytään johonkin pysyväluonteiseen tilaan. Todennäköistä on, että hallitsemattomina ryöpsähtelevät muutokset johtavat johonkin sellaiseen tilaan, joka ei ole ihmisten hyvinvoinnin kannalta paras mahdollinen, mutta kylläkin sitkeän kestävästi paikallaan pysyvä tila. Varoittavia esimerkkejä on helppo löytää. Kun järvi pääsee ravinnekuormituksen takia rehevöitymään, muuttuu järvisysteemin toiminta sisäisen kuormituksen ja sinilevien hallitsemaksi, eikä tila enää parane pelkällä päästöjen pienentämisellä. Kun ihmisryhmien välinen luottamus katoaa eriarvoistumisen seurauksena, ei uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ole helppoa palauttaa.

Kestävyysmurros voidaan ymmärtää joko nopeampana transformaationa tai hitaampana transitiona. Kummassakin tapauksessa aikasykli on yleensä pidempi kuin politiikassa tärkeät vaalikaudet. Nopeatkin ekologiset muutokset vievät usein vuosikymmeniä tai -satoja, kuten ilmastonmuutoksen eteneminen osoittaa. Myös monet yhteiskunnalliset muutokset ovat suhteellisen hitaita. Vaikka ihmisten tietoisuus voi erityistapauksissa muuttua nopeasti, vie toimintatapojen ja erityisesti toimintaa ohjaavien rakenteiden muuttaminen pidempään. Ihmisten tietoisuuskin muuttuu usein vitkastellen, sillä me ihmiset emme yleensä halua hyväksyä tietoa, joka on vakiintuneiden ennakko-oletustemme vastaista. Vaarana on, että kestävyysmurrosten kannalta oleellinen tieto iskee tajuntaamme liian myöhään eikä enää anna mahdollisuuksia ennaltaehkäisevälle toiminnalle. Kun tieto terrori-iskusta New Yorkissa, matkustajalaivan uppoamisesta Suomenlahdella tai globaalisti valloilleen päässeestä viruksesta saavuttaa suuren yleisön, on toiminta riskin pienentämiseksi jo myöhäistä.

Epäjatkuvuuksien hyväksymis- ja hallintakyky toiminnan ytimessä

Kestävyysmurrokselle ei ole yleisesti hyväksyttyä ja samalla täsmällistä määritelmää, eikä sen etenemiselle ole yhtä ja yksiselitteistä mittaria. Tämä vaikeuttaa keskustelua, sillä eri osapuolet voivat ymmärtää kestävyysmurroksen hyvin eri tavoilla. Tiedosta ei sinänsä ole puutetta. Käytössämme on lukuisia erilaisia kestävyyttä kuvaavia yksittäisiä mittareita ja laajempia mittaristoja. Näiden kyky kestävyysmurroksen kuvaamiseen on silti vajavainen.

Yksi keskeinen ongelma on, että mittaristojen kyky auttaa ennakoimaan kestävyysmurroksille tyypillisiä hyppäyksellisiä muutoksia ja epäjatkuvuuksia on heikko. Menneisyyden trendejä kuvaavat kestävän kehityksen indikaattorit voivat jopa ohjata ajatuksia siihen, että muutokset ylipäätään ovat ennakoitavia ja lineaarisesti eteneviä, eikä tuleva kehitys merkittävästi poikkea menneestä. ”Eikä mitään uutta ole auringon alla” julistaisi tällaisia indikaattoreita tulkitseva Sinuhe egyptiläinen. Toisin kuin Mika Waltarin pessimistisesti virittyneessä klassikossa, kestävän kehityksen indikaattoreissa on sisään rakennettu optimistinen perusvire, joka ohjaa ajatuksia jatkuvuuteen, kestävyyteen ja kehittyvyyteen. Tätä voidaan kutsua kehityksen jatkuvuusharhaksi.

Jatkuvuusharha ja vahvat kytkennät aiempiin kestävän kehityksen aloitteisiin hämärtävät kestävyysmurroksen perusajatusta siitä, että rajut muutokset hyvinvoinnin tuottamisen tapoihin ovat väistämättömiä, jos luonnonvarapohjan rapautumisesta seuraava hyvinvointimme romahtaminen halutaan välttää. Luonnonvaroja tuhlaavan ja ympäristöllisesti kestämättömän hyvinvointivaltion noidankehästä on päästävä luonnon rajoissa toimivaan ekohyvinvointivaltioon.

Tämä lausunto on kirjoitettu osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamia ORSI (www.ecowelfare.fi) ja STYLE (www.styletutkimus.fi) -hankkeita.

Esitysdiat löytyvät ORSIn Slidesharesta.

Lausunnon antaja: Erikoistutkija Jari Lyytimäki, Suomen ympäristökeskus, ORSI- ja STYLE -tutkimushankkeet

Asia: VNS 3/2020 vp Valtioneuvoston selonteko kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta Agenda2030:sta Kohti hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/VNS+3/2020

Aihe: Kestävän kasvun ja talouden kestävyysmurroksen määritelmät, tunnistaminen ja/tai murroksen toteutumisen seuranta ja mittaaminen

Teema: Kestävyysmurros taloudessa ja yhteiskunnassa

The post Lausunto eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle 7.5.2021: Kestävyysmurros taloudessa ja yhteiskunnassa appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

Kiitän mahdollisuudesta antaa kestävän kasvun ohjelmaa koskeva asiantuntijalausunto monitieteisen kestävyystutkimuksen ja erityisesti kestävän työn tutkimuksen näkökulmasta.

Keskeinen havaintoni on, että kestävän kasvun ohjelma ei onnistu sitomaan vihreää siirtymää ja työelämän kehittämistä toisiinsa niin, että EU:n elpymispaketilla rakennettaisiin tehokkaasti kestävää työelämää ja vauhditettaisiin reilua murrosta (just transition).

Ohjelmalla tavoitellaan osuvasti vaikuttavuutta mutta siitä puuttuu kokonaisnäkemys siitä, minkälaista vaikuttavuutta tulisi hakea, jotta työelämän muutos ja osaamisen kehittäminen mahdollistaisivat hiilineutraalisuustavoitteet. Työmarkkinoiden toimintaa, työttömille suunnattuja palveluja ja työelämän kehittämistä koskeva ohjelman painopiste pysyttelee vahvasti vallitsevien järjestelmien kehittämisessä ja sivuuttaa käsitykset kestävän työn tulevaisuudesta ja uudistamisen tarpeista.

Ollakseen kestävää työllisyyden vahvistamisen tulisi kytkeytyä vahvemmin päästövähennyksiin, kiertotalouden vahvistamiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Esitän lausunnon lopussa tutkimukseen perustuvia ehdotuksia, joiden avulla voitaisiin yhdistää työllisyyden ja vihreän siirtymän tavoitteita.

Vaikuttavuustavoitteiden ohuet yhteydet

Ohjelma korostaa hyvin investointi- ja uudistuskokonaisuuden vaikuttavuuskriteerien määrittelemistä. Ohjelman pyrkimykset elvytystoimien vaikuttavuuteen ja laajojen vaikuttavuuskriteerien määrittelemiseen on tervetullut suunnanmuutos pelkästään bruttokansantuotteen kasvuun sitoutuneeseen kasvuajatteluun. Vaikuttavuuden korostaminen konkretisoi hyvin hallitusohjelmassakin todettua käsitystä siitä, että talous on väline muiden päämäärien saavuttamiseksi. Talouskasvukaan ei ole itseisarvo. On tärkeää, että julkisten varojen käytöllä pyritään aktiivisesti vaikuttamaan talouden suuntaan ja sitä kautta ihmisten hyvinvoinnin mahdollisuuksiin muuttuvassa ilmastossa.

Kestävän kasvun ohjelman ongelmana on kuitenkin se, että vaikuttavuustavoitteita ja ohjelman painopisteitä ei aseteta tärkeysjärjestykseen. Ohjelmassa todetaan, että ”priorisoinnissa painotetaan vaikutuksia työllisyyteen, kilpailukykyyn, julkisen talouden kestävyyteen sekä nettopäästövähennyksiin, kiertotalouden vahvistamiseen ja ilmastonmuutoksen sopeutumiseen.” Lisäksi ”tarkastellaan, miten kokonaisuudet tukevat toipumista koronaviruskriisistä sekä sosiaalista ja alueellista eheyttä.” Epäselväksi jää kuitenkin, miten näitä kaikkia vaikutuksia voidaan priorisoida niin, että vaikutukset eivät ole keskenään ristiriitaisia ja toisiaan poissulkevia. Käytännössä esimerkiksi kaivosteollisuuden tukemisella voi olla positiivisia vaikutuksia työllisyyteen, kilpailukykyyn ja julkisen talouden kestävyyteen mutta energiaintensiivinen neitseellisten raaka-aineiden käyttö voi lisätä samalla nettopäästöjä ja heikentää kiertotalouden mahdollisuuksia. Ohjelman painopisterakenne vaikuttaa ongelmallisesta kokonaisvaltaisen kestävän kehityksen näkökulmasta, koska se jättää sivuun eri painopisteiden väliset kytkökset.

Useiden painopisteiden listaamisen seurauksena ekologista kestävyyttä koskevat tavoitteet uhkaavat jäädä muiden painopisteiden varjoon. Talouden sopeuttaminen ekologisiin reunaehtoihin on kuitenkin kaikkein ensisijaisin edellytys myös työllisyyttä ja tasa-arvoa koskevien tavoitteiden toteutumiselle. Elinvoimaiset ekosysteemit ovat hyvinvoinnin elinehto. Tästä lähtökohdasta käsin ekologista kestävyyttä vauhdittavan vihreän siirtymän tulisi olla ohjelmassa keskeisin vaikuttavuustavoite, jota muut painopistealueet tukevat.

Vihreä siirtymä mainitaan ohjelman alussa horisontaalisena tavoitteena, mutta horisontaalisuus ei välity ohjelmasta eikä vihreää siirtymää onnistuta kytkemään muihin painopisteisiin koherentin reilun murroksen politiikan mukaisesti[1]. Vaikka ohjelmassa linjataan, että valintakriteerien yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota hiilineutraalisuustavoitteen edistämiseen, ei tavoitetta tunnisteta riittävästi kaikkien painopisteiden yhteydessä. Työllisyystoimet jäävät varsin irrallisiksi vihreästä siirtymästä. Niiden yhteydessä luetellaan hallitusohjelman mukaisia, sinänsä arvokkaita, tavoitteita liittämättä niitä laajempiin innovatiivisiin ja rakenteellisiin uudistuksiin, joita EU:n elvytysrahoituksella tulisi tavoitella. Reilun kestävyysmurroksen takaamiseksi myös työllisyyttä koskevien tavoitteiden tulisi olla vaikuttavia niin, että ne mahdollistavat riittävän nopeat päästövähennykset ja luonnonvarojen ylikulutuksen hillitsemisen sosiaalisesti kestävällä tavalla.

Yhteenkietoutuneiden kestävyyshaasteiden ratkaisemiseksi on suositeltavaa, että EU:n elvytyspaketilla tuetaan sellaisia työllisyystoimia, jotka vaikuttavat positiivisella tavalla useamman painopisteen tavoitteisiin. Eri toimien välisten synergioiden tunnistaminen ja toisiaan positiivisella tavalla vahvistavien hyvien kehien luominen on keskeinen kestävyysmurroksen vipuvarsi[2].

Työn murroksen ja kestävän työn tarpeen sivuuttaminen

Ohjelma ei vastaa siihen, minkälaisia konkreettisia tavoitteita tukemalla voidaan ylläpitää työllisyyttä samalla, kun vähennetään päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta. Ohjelmasta puuttuu ylipäätään laajempi näkemys siitä, minkälaista työtä ja uudelleenkoulutusta vihreässä siirtymässä tarvitaan ja minkälaista työllisyyttä EU:n elpymispaketin tuomalla lisärahoituksella kannattaisi tukea.

Ohjelmassa tiivistetään selkeät vihreää siirtymää koskevat tavoitteet: ”Suomen tavoitteena on hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi Suomi pyrkii maailman ensimmäiseksi fossiilivapaaksi hyvinvointiyhteiskunnaksi ja on sitoutunut puolittamaan liikenteen päästöt 2030 mennessä.” (s. 29) Nämä talouden rakenteisiin ja konkreettisesti tuotantoon ja kulutukseen liittyvät tavoitteet asettavat reunaehdot myös työmarkkinoiden kehittämiselle. Siksi ohjelman yhteydessä tulisi selvittää perusteellisesti, minkälainen työllisyyspolitiikka mahdollistaa vihreän siirtymän tavoitteiden saavuttamisen.

Työmarkkinoiden pitkän aikavälin rakenteellisista haasteista ohjelmassa mainitaan väestön ikääntyminen sekä teknologinen murros ja sen vaikutukset osaamistarpeisiin. Tässä yhteydessä olisi tärkeää nostaa vahvasti esiin myös päästövähennysten ja luonnonvarojen kulutuksen vähentämisen vaikutukset työmarkkinoiden rakenteisiin.

Ohjelmassa mainitaan, että työmarkkinoiden murroksen sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation takia yhä useammat tulevat vaihtamaan ammattiaan tulevina vuosina. Tätä ei kuitenkaan huomioida riittävästi konkreettisemmissa työllisyyteen liittyvissä tavoitteissa.

Työmarkkinoiden toimintaa, työttömille suunnattuja palveluita ja työelämän kehittämistä koskevat ehdotukset jäävät ohjelmassa varsin operatiiviselle tasolle ja listaavat lähinnä sellaisia tavoitteita, joita ollaan jo kehittämässä hallitusohjelman mukaisesti. Työllisyyspalvelujen kehittäminen asiakaspalvelua parantavilla laastaritoimilla ei kuitenkaan ratkaise vaikeasti työllistyvien tilannetta eikä vastaa työvoiman kohtaanto-ongelmiin. Esimerkiksi nuorten, maahanmuuttajataustaisten työnhakijoiden ja osatyökykyisten työttömyyden taustalla on pääsääntöisesti heille soveltuvien työpaikkojen puute eikä niinkään ohjauksen ja henkilökohtaisen valmennuksen puutteet. Työvoiman ulkopuolella olevia nuoria koskevassa tutkimuksessamme nuoret ovat esimerkiksi korostaneet talouden rakenteellisia haasteita ja työpaikkojen puutetta työllistymisvaikeuksista puhuessaan. Nuoret kaipaavat mahdollisuuksia osallistua mielekkääseen ja ekologisesti kestävään työhön.[3]

Vallitsevan järjestelmän näkökulmasta laaditut tavoitteet, kuten pohjoismaisen työvoimapalvelumallin kehittäminen tai asiakaspalvelun parantaminen, sivuuttavat sen, miten nopeita ja vaikuttavia yhteiskunnallisia muutoksia ekologisen kriisin pysäyttämiseksi tarvitaan myös työjärjestelmän osalta. Vuonna 2018 julkaistussa Kansainvälisen työjärjestö ILO:n työn tulevaisuutta koskevassa tutkimusjulkaisussa korostetaan, että sekä ympäristön tilan heikentyminen että kestävyystavoitteet muuttavat oleellisesti työmarkkinoita. Jos vihreän siirtymän vauhdittamisessa ei lähivuosina onnistuta, myös työllisyysjärjestelmän tulee sopeutua yhä kiihtyvään ympäristötuhoon[4]. Työllisyys ei ole sivustakatsoja ekologisessa kriisissä, sillä työpaikoilla aiheutetaan Euroopassakin kasvihuonekaasupäästöjä yli 20 tonnia työntekijää kohden ja kulutetaan luonnonvaroja 30 tonnia työntekijää kohden laskettuna[5]. Toisaalta ilmastonmuutoksen vaikutukset ulottuvat (ja tulevat jatkossa ulottumaan) useille aloille maanviljelystä ja koulutuksesta matkailuelinkeinoon. Kansainvälisellä ilmastopakolaisuudella on selkeitä vaikutuksia globaaleihin työmarkkinoihin. Luonnossa tapahtuvat muutokset vaikuttavat siis selvästi myös työelämän tukemisen mahdollisuuksiin.

Monitieteisen kestävyystutkimuksen näkökulmasta on selvää, että pohjoismaiseen työvoimapalvelumalliin ja palvelurakenneuudistukseen viittaaminen ei ole riittävä keino kestävän työn tukemiseksi kestävän talouden ohjelmassa. Jos uudistukset jäävät paikkailemaan olemassaolevaa järjestelmää ilman laajempien rakenteellisten haasteiden huomioimista, ei ohjelman kokonaisvaltaisia vaikuttavuustavoitteita tulla saavuttamaan. Hyvä esimerkki riittämättömistä tavoitteista löytyy sivulla 47 olevista ”tarkemmista tavoitteista”, joissa työllisyyttä ajatellaan parannettavan mm. työttömyysvirtoja ja työnhakijoiden työnhakuvelvoitteita koskevilla indikaattoreilla. Tällaiset epämääräisesti muotoillut ja epäolennaisiin muutoksiin liittyvät tavoitteet heikentävät ohjelman vaikuttavuutta työllisyyden osalta.

Työelämän uudistamisen kannalta uusien työpaikkojen luominen ja tasa-arvoisten toimeentulomahdollisuuksien turvaaminen on ensisijaista, kun taas työllisyyspalveluiden ja erilaisten aktivointiohjelmien kehittäminen on toissijaista. Palvelurakenteen kehittämisen sijaan kestävän kasvun ohjelmassa kannattaisi panostaa sellaisiin investointeihin ja talouden rakenteellisiin uudistuksiin, jotka luovat kestävää työtä.

Työn ja toimeentulon tukeminen vihreässä siirtymässä

EU:n elvytyspaketti on koronakriisin avaama mahdollisuus, jonka avulla voidaan luoda kestäviä työpaikkoja kiertotalouteen ja uusiutuvan energian tuotantoon. Hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamiseen tarvitaan työvoimaa.

Oikein kohdistettujen toimien avulla kestävän talouden ohjelma voi onnistua hiilineutraalin yhteiskunnan saavuttamisessa niin, että samalla vahvistetaan työllisyyttä. Kuten ILO:n julkaisussa todetaan, hiilineutraalisuustavoitteet eivät ole ristiriidassa työelämän kehittämisen kanssa vaan päinvastoin: kestävyyden tavoittelu voi luoda ihmisarvoista ja kestävää työtä. Samalla se merkitsee työn uudelleen kohdentamista, kun ympäristöä saastuttavia toimialoja suljetaan ja ympäristökestävät teollisuudenalat kehittyvät ja kasvavat. Esimerkiksi energia-alan muutoksen ennakoidaan tuovan lisää työpaikkoja rakennusalalle ja sähkölaitteiden valmistukseen, kun taas öljynjalostukseen liittyvät työpaikat vähenevät. Kiertotalouteen siirtyminen lisää tuotteiden valmistukseen ja jätteiden käsittelyyn liittyvää työtä ja tuo uusia työpaikkoja korjaukseen ja vuokraamiseen liittyviin palveluihin. Kiertotalouden ja energiamurroksen ennakoidaan lisäävän työpaikkojen määrää Euroopassa.

Miten työelämän muutos ja osaamisen kehittäminen voitaisiin sitoa paremmin vihreään siirtymään kestävän talouden ohjelmassa? Monitieteisen kestävyystutkimuksen näkökulmasta keinovalikoimaan voisi sisältyä esimerkiksi seuraavia tavoitteita:

• Koulutetaan murroksen tekijöitä. Vahvistetaan niiden alojen koulutusta, jotka ovat ekologisesti kestäviä ja edistävät ekologista jälleenrakennusta. Kartoitetaan koulutustarpeita ja kehitetään uusia koulutusohjelmia reilun murroksen toteuttamiseksi.[6]
• Tuetaan murroksen häviäjiä. Hyödynnetään koronaelvytyksen lisäksi ja sen yhteydessä InvestEU:n ja EU:n reilun murroksen rahaston (Just transition fund) kaltaisia mekanismeja[7]. Kehitetään suomalaista sosiaaliturvaa ja elinkeinopoliittisia tukimuotoja niin, että niiden avulla on mahdollista tukea nykyistä paremmin sellaisten työntekijöiden ja elinkeinonharjoittajien toimeentuloa, joiden toimeentulomahdollisuudet heikentyvät oleellisesti vihreän siirtymän myötä.
• Pidetään osatyökykyiset mukana vihreässä siirtymässä. Käytännössä tähän voidaan pyrkiä esimerkiksi lisäämällä julkisten hankintojen työllistämisvelvoitteita tai kehittämällä työtakuun ideaa. Osatyökykyisten palkkaamiseen tarvitaan lisää velvoittavia säädöksiä. Työtakuu (tai työpaikkatakuu) tarkoittaisi valtion takaamaa viimesijaista mahdollisuutta työsuhteeseen[8].
• Uudistetaan sosiaaliturvaa ja aktivointipolitiikkaa niin, että työttömiä voidaan nykyistä paremmin kannustaa ja ohjata ensisijaisesti sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään toimintaan minkä tahansa palkkatyön sijaan[9].
• Tuetaan ekososiaalisia innovaatioita eli sellaisia voittoa tavoittelemattoman talouden toimijoita ja toimintatapoja, jotka yhdistävät sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden tavoitteita käytännön toiminnassa. Ekososiaalisissa innovaatioissa luodaan jo nykyään ekologisesti kestäviä tuotanto- ja elämäntapoja ja uudenlaista työtä esimerkiksi materiaalien kierrätykseen, kestävään liikenteeseen ja ruokajärjestelmään liittyen. Samalla niissä työllistetään vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä ja lisätään osallisuutta tasavertaisella tavalla.[10]

Työllisyys ja ympäristökestävyys yhdistyvät toisiinsa sujuvasti, jos työllisyyden edistäminen sidotaan politiikkakeinoilla kiinteästi vihreän siirtymän tavoitteisiin.

[1] Ks. Sabato, S., & Fronteddu, B. (2020). A socially just transition through the European Green Deal? ETUI Research Paper-Working Paper.
[2] Hirvilammi, T. (2020) Hyvä kehä kestävän hyvinvoinnin vauhdittajana. Helsinki: Kalevi Sorsa -säätiö. https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/2020/12/KSS_Hirvilammi_Hyva-keha_Web.pdf
[3] Hirvilammi, T. & Stamm, I. & Väyrynen, M. & Matthies, A-L. & Närhi, K. (2019) Reflecting on work values with young unemployed adults in Finland. Nordic Journal of Working Life Studies 2019, 9 (2): 87–104.
[4] Bradshaw, C. J., Ehrlich, P. R., Beattie, A., Ceballos, G., Crist, E., Diamond, J., … & Blumstein, D. T. (2021). Underestimating the challenges of avoiding a ghastly future. Frontiers in Conservation Science, 1, 9.
[5] Montt, G., Fraga, F., & Harsdorff, M. (2018). The future of work in a changing natural environment: Climate change, degradation and sustainability. ILO Research Paper Series, Geneva: International Labour Office.
[6] ILO (2015) Guidelines for a just transition towards environmentally sustainable economies and societies for all. Geneva: International Labour Office.
[7] Sabato, S., & Fronteddu, B. (2020). A socially just transition through the European Green Deal? ETUI Research Paper-Working Paper.
[8] esim. Dietz, Rob & Dan O’Neill (2013) Enough is enough: Building a Sustainable Economy in a World of Finite Resources. San Francisco: Berrett-Koehler Publishers. & Bios (eko.bios.fi)
[9] Hirvilammi, Tuuli & Matthies, Aila-Leena & Närhi, Kati & Stamm, Ingo (2016) Kestävää siirtymää edistäviä työn ja toimeentulon muotoja – Analyysi kirjallisuudesta. Janus (4), 301–319.
[10] Stamm, Ingo & Matthies, Aila-Leena & Hirvilammi, Tuuli & Närhi, Kati (2020) Combining labour market and unemployment policies with environmental sustainability? A cross-national study on ecosocial innovations. Journal of International and Comparative Social Policy 36 (1), 42-56

Asiantuntijalausunnon valmisteli Tuuli Hirvilammi, yliopistotutkija, Tampereen yliopisto, 27.1.2021.

The post Lausunto Suomen kestävän kasvun ohjelman selonteosta eduskunnan Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.