Miten ympäristöongelmiin voi vaikuttaa rahoitukseen liittyvillä politiikkainstrumenteilla, ja millaisia haasteita näiden instrumenttien käyttöönottoon voi sisältyä? Tarkastelemme näitä kysymyksiä äskettäin julkaistussa artikkelissamme, jonka taustoja ja sisältöä avaan seuraavassa lyhyesti.

Artikkelimme tausta on niin kutsutussa transitiotutkimuksessa, jossa tarkastellaan, miten erilaiset innovaatiot tai käytännöt voivat edesauttaa kestävyysmurrosta. Finanssisektori on perinteisesti nähty taustavaikuttajana, mutta viime vuosina sen rooli on noussut aiempaa keskeisemmäksi. Osana tätä uutta keskustelua, esille on tuotu erityisesti näkökulmaa, jossa finanssisektoria voitaisiin ohjata kohti aktiivisempaa roolia erilaisten politiikkainstrumenttien kautta. Tällaisen muutoksen toimeenpanoon ei kuitenkaan juurikaan olla paneuduttu syvällisesti tai tapausesimerkkien kautta.

Tutkimuksellamme tuotamme näihin kysymyksiin liittyvää uutta tietoa. Tapausesimerkkinämme on Varsinais-Suomeen suunniteltu Ravinne-EIB (environmental impact bond), jossa olisi tarkoitus hyödyntää niin kutsutun tulosperusteisen rahoitussopimuksen mallia. Tulosperusteinen rahoitussopimus on eritoten Sitran Suomeen tuoma politiikkainstrumentti. Sen perusajatus on, että yksityiset sijoittajat sijoittavat alkupääoman julkisen sektorin toimijan ostamaan projektiin, saaden rahansa tuottoineen takaisin vain, jos etukäteen määritellyt tavoitteet saavutetaan.

Ravinne-EIB pyrkii ratkomaan kahta toisiinsa kytkeytyvää ongelmaa. Ensimmäinen ongelmista liittyy siihen, että maatalouden kasvi- ja eläintilat ovat eriytyneet toisistaan, ja niiden tuotantokoot ovat kasvaneet. Lantaa ei täten optimaalisesti hyödynnetä kasvitiloilla, ja se aiheuttaa vesistöjen kuten Itämeren rehevöitymistä. Toinen ongelma on, että kierrätysravinteiden käyttöön ottaminen on ollut hidasta ja epäkannattavaa maanviljelijöille. Ongelmaksi on tunnistettu lannanprosessointilaitoksien ja lannan kuljetukseen liittyvän logistiikan kehittymätön tila, mutta toimivia ratkaisuja ei olla saatu jalkeille useista yrityksistä huolimatta.

Ravinne-EIB:issä ongelmaa tarkastellaan eritoten rahoitukseen ja siihen liittyvien kannustimien kautta. EIB:iin sisältyvä perusväite on, että mikäli vain ravinteiden kierrätykseen liittyviä toimijoita saataisiin kannustettua rahoittamalla prosessointi- ja logistiikkaketjujen kehittämistä, kierrätysravinteiden ympärille voitaisiin rakentaa toimivat markkinat. Markkinat myös korvaisivat nykyistä ympäristökorvausjärjestelmää, jossa maanviljelijöille maksetaan lannan käsittelemisestä.

Tutkimuksessamme haastattelimme kaikkia EIB:in suunnitteluprosessissa mukana olleita toimijoita. Tätä tehdessämme huomasimme, että käytännössä EIB:in logiikan soveltamiseen sisältyi haasteita, vaikka kaikki allekirjoittivatkin näkemyksen siitä, että uudenlaisia poliittisia keinoja kuten EIB:iä tarvitaan. Haasteet liittyivät eritoten siihen, kuinka EIB:in soveltamista oli mahdollista tulkita eri tavoin sen kannalta, millä yhteiskunnallisen muutoksen tasolla se osallistuisi ravinneongelman ratkaisemiseen.

Tunnistimme tässä kolme eri näkökulmaa. Ensimmäinen niistä korosti tulosperusteisen rahoitussopimuksen määritelmää ja sen taustalla toimivaa ajatusta vaikuttavuusinvestoimisesta. EIB toteuttaisi markkinoita rakentamalla ravinneongelman suhteen systeemisen muutoksen, mikä pohjautuisi eritoten mallinnetun tiedon hyödyntämiseen. Toisessa näkökulmassa nämä piirteet kuitenkin nähtiin epäsopivina suhteessa laajempaan ympäristöpolitiikkaan. Tätä perusteltiin siten, että piirteet kuten mallinnukseen liittyvä arviointi sekä markkinapohjaisuus eivät ole muilla ympäristöpolitiikan alueilla yhtä keskeisiä, eivätkä ne EIB:issä lähteneet liikkeelle kokonaisvaltaisesta ympäristöpolitiikasta, joka juontuu myös EU-tasolta. Kolmannessa näkökulmassa EIB:iin suhteuduttiin skeptisesti toisesta suunnasta. Esille nostettiin, kuinka EIB on muutoksen tuottamisen kannalta liian suuri ja kunnianhimoinen. Tässä korostettiin, ettei instrumentin toimivuudesta ole konkreettisia esimerkkejä, eikä siinä ole tarpeeksi läsnä kokeilullista ja käytännönläheistä näkökulmaa.

EIB:iin liittyvää muutoksen mahdollisuutta siis tulkittiin niin liian suurena kuin pienenäkin. Artikkelissamme tarkastelemme perusteellisemmin näitä huomioita, sekä eritoten sitä, miten ne suhteutuvat toisiinsa liittyen toivotun muutoksen tietopohjaan ja skaalaan. Esitämme, että siinä missä EIB:in vahvuutena voidaan pitää siihen sisältyvää mahdollisuutta tuoda eri toimijoita kestävyysmurroksien kannalta suotuisasti yhteen, sen haasteena on sovittaa yhteen näiden toimijoiden visioita suuremmasta yhteiskunnallisen muutoksen mittakaavasta.

Tutkimustuloksemme täten myös haastaa liiallista uskoa yksittäisten politiikkainstrumentteihin mahdollisuuksiin tuottaa kestävyysmurroksia, niin suhteessa rahoitukseen kuin yleisemminkin. Yhtäältä esimerkiksi yksityisten sijoittajien muutosprosesseihin mukaan ottaminen ei vaikuta itsessään tai automaattisesti tuottavan muutosta. Toisaalta ympäristöongelmien ja eritoten ilmastokriisin akuutti luonne korostaa sellaisten poliittisten toimien tärkeyttä, jotka kykenevät tuottamaan vaikutuksia nopeasti – sekä mieluiten mahdollisimman yksiselitteisesti.

Alla ORSIn Matti Pihlajamaa kertoo artikkelista Tutkimus tutuksi -sarjassamme:

Lähde: Tiikkainen, O., Pihlajamaa, M. & Åkerman, M. (2022) Environmental impact bonds as a transformative policy innovation: Frames and frictions in the construction process of the Nutrient-EIB. Environmental Innovation and Societal Transitions 45, 170–182. https://doi.org/10.1016/j.eist.2022.10.006

The post Ravinne-EIB ja kestävyysmurroksen rahoituksen haasteet appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

Tampere pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Yhtenä keskeisenä painopisteenä on liikkumisen päästöjen vähentäminen. Tavoitteena on vähentää kaupunkilaisten tarvetta omistaa ja käyttää yksityisautoa ja tukea ekologisesti kestävämpiä liikkumisen tapoja: pyöräilyä, kävelyä, ja joukkoliikenteen käyttöä. Tässä blogikirjoituksessa pohdin siirtymää kestäviin liikkumisen tapoihin väestön ikääntymisen näkökulmasta.

Väestön ikääntyessä liikkumisrajoitteisten henkilöiden määrä tulee todennäköisesti lisääntymään, sillä liikkumisrajoitteiden esiintyvyys väestössä kasvaa korkeamman iän myötä. Kestävien liikkumistapojen edistämisessä olisikin tärkeää huomioida myös ovelta ovelle- kuljetus, joka on edellytys monien liikkumisrajoitteisten henkilöiden yhdenvertaisille toimintamahdollisuuksille ja osallisuudelle. Näen palveluliikenteen (PALI) palvelubusseissa paljon potentiaalia vastata ikääntyvän yhteiskunnan todennäköisesti kasvavaan ovelta ovelle- kuljetuksen tarpeeseen sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävällä tavalla – kunhan palvelua kehitetään vastaamaan paremmin moninaisiin liikkumisen tarpeisiin.

Palvelubussi ekologisesti ja sosiaalisesti kestävänä liikkumisen ratkaisuna ikääntyvässä yhteiskunnassa

Palvelubussi tarjoaa ovelta ovelle- kuljetusta osana julkista liikennettä Tampereella. Kyyti maksaa tavallisen bussilipun verran ja yli 65-vuotiaat saavat alennuksen maksaessaan matkan bussikortilla klo. 9-14. Kyydin voi tilata kotiovelle, josta bussi tarjoaa ovelta ovelle- kuljetusta tietyn palvelualueen sisällä – erityisesti lähipalveluiden pariin. Kyytiin noustessa ja poistuessa saa apua, ja tarvittaessa myös kauppaostokset kannetaan ulko-ovelle tai hissiin. Palvelubussi siis mahdollistaa tärkeällä tavalla liikkumisrajoitteisten henkilöiden arjen asiointia.

Liikkumisessa on kuitenkin kyse paljon enemmästä kuin vain arkisesta asioinnista. Charles Musselwhite ja Hebba Haddad ovat tutkineet ikääntyneiden moninaisia liikkumistarpeita laadullisessa haastattelututkimuksessaan. Keskeinen liikkumistarve oli ennalta-arvattavasti juuri tarve päästä tehokkaasti paikasta A paikkaan B palveluiden ja ihmisten pariin. Haastatteluissa nousivat esiin kuitenkin myös affektiiviset tarpeet, joissa oli kyse mm. itsenäisyyden, vapauden ja osallisuuden tarpeesta – siitä että voi itse määrittää milloin, minne ja miten haluaa mennä ja olla osana ympäröivää yhteiskuntaa. Esteettiset tarpeet taas viittaavat matkasta itsestään nauttimiseen vaihtuvine maisemineen. Matka itsessään voi siis olla seikkailu ja nauttimisen arvoinen – ei pelkkä ”välttämätön paha” paikkoihin pääsemiseksi.

Myös oma tutkimuksemme (Luoma-Halkola & Jolanki, 2021) palvelubussin käyttäjien parissa tuo esiin palvelubussimatkojen moninaisia merkityksiä. Tein yhteisiä palvelubussimatkoja ja haastatteluja 12 palvelubussin käyttäjän kanssa Tampereella syksyllä 2019. Musselwhiten ja Haddadin tutkimustuloksia mukaillen, palvelubussimatkoissa ei ollut kyse ainoastaan pääsystä paikasta A paikkaan B tehokkaasti, vaan myös mahdollisuudesta kohdata ihmisiä ja olla osana ympäröivää kaupunkia. Bussissa juteltiin, luotiin tuttavuuksia ja ystävyyksiä, ja katseltiin vaihtuvia maisemia. Yksi osallistujista kertoi, kuinka bussi oli kerran myös matkustajien toiveesta mahdollistanut pienen spontaanin kiertoajelun katsomaan uutta asuinaluetta ihan vain huvin vuoksi, samalla kun oltiin matkalla kauppakeskukseen. Myös aiempi tutkimus on tuonut esiin, että liikkuminen huvin ja hauskuuden vuoksi voi olla tärkeää ja merkityksellistä, vaikka usein julkiset kuljetuspalvelut keskittyvät nimenomaan asiointireitteihin.

Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta olisikin tärkeää pohtia, miten palvelubussi voisi paremmin tukea moninaisia liikkumisen tarpeita– ei pelkästään tehokasta arkista asiointia, vaikka sekin on ilman muuta tärkeää. Olisi hyvä pohtia, miten voitaisiin mahdollistaa myös huvi ja hauskuus: pääsy näköalojen, luonnon, kulttuurin ja elämysten pariin. Nykyisellään palvelubusseissa on hyvin rajalliset palvelualueet ja aikataulut, jotka rajoittavat mahdollisuuksia päättää mihin ja milloin haluaa mennä ja mistä voi olla osallisena. Bussit kulkevat pääasiallisesti arkipäivisin noin klo. 9-15 välillä, eivätkä siis mahdollista pääsyä ilta- tai viikonloppumenoihin, kuten elokuviin, konsertteihin, urheilutapahtumiin tai syntymäpäiväjuhlille. Tässä olisi kehitettävää sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta.

Palvelubussia tulisi toki tarkastella osana kuljetuspalvelujen laajempaa kokonaisuutta. Liikkumisrajoitteisten henkilöiden ovelta ovelle- kuljetuksen tarve on huomioitu myös sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalveluissa, jotka voivat toki kompensoida palvelubussin rajallista toimintasädettä. Kaikilla niitä tarvitsevilla ei kuitenkaan välttämättä ole niihin pääsyä ja matkamäärät ovat rajallisia. Kuljetuspalveluja tulisikin kokonaisuutena kehittää niin, että ne vastaisivat paremmin moninaisiin liikkumisen tarpeisiin – yhdenvertaisesti.

Palvelubussia voisi myös kehittää suhteessa ratikkaan: olisiko palvelubussin mahdollista tarjota kuljetusta kotiovelta ratikkapysäkille ratikkareittien varrella? Ratikka on esteettömämpi liikkumisen ratkaisu kuin tavalliset joukkoliikenteen bussit, mutta matka kotoa ratikkapysäkille voi muodostua esteeksi kaupunkilaisille, joilla on erilaisia liikkumisrajoitteita.

Lopuksi

Palvelubussi voisi siis potentiaalisesti olla sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävä tapa vastata ovelta ovelle- kuljetuksen tarpeeseen ikääntyvässä yhteiskunnassa. Parhaillaan palvelubussi ei kuitenkaan vastaa kaikkiin liikkumisen tarpeisiin. Asiointiorientaation sijaan olisi tärkeää pohtia miten palveluliikenne voisi paremmin tukea liikkumisrajoitteisten henkilöiden osallisuutta ja vapautta valita milloin ja mihin haluaa mennä. Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta olisikin tärkeää ottaa palvelubussin käyttäjät ja potentiaaliset käyttäjät mukaan palvelun kehittämiseen.

Henna Luoma-Halkola (Tampereen yliopisto) on sosiaalipolitiikan väitöskirjatutkija, joka on tutkinut palvelubussin käyttäjien bussimatkoja yhdessä Kohti kestävää hyvinvointivaltiota (ORSI)- tutkimushankkeen ja Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön (CoE AgeCare) kanssa.

The post Kohti ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää liikkumista Tampereella väestön ikääntyminen huomioiden appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

Käynnistimme syyskuussa 2020 Ekososiaalinen hyvinvointi ja osallisuus (EKOS) -lähiötutkimushankkeen Tampereen Peltolammilla ja Multisillassa. Teemme tutkimusta hyvinvoinnin ja osallisuuden lähtökohdista ja etsimme keinoja lähiöiden elinvoiman vahvistamiseksi ja asuinalueiden eriytymisen ymmärtämiseksi.  

Yhdistämällä ekososiaalisen hyvinvoinnin ja osallisuuden näkökulmat tutkimme, miten ympäristön kestävyys ja sosiaalinen kestävyys, eli ihmisten yhdenvertaisuus ja tasaveroiset mahdollisuudet vaikuttaa elämäänsä, kietoutuvat yhteen. Tausta-ajatuksena on, että käynnissä olevassa yhteiskuntien kestävyysmurroksessa asuinalueiden eriytymisen dynamiikka voi muuttua niin, että asuinalueet eriytyvät toisistaan sen mukaan, miten kestäviä asumis- ja elämäntaparatkaisuja ne mahdollistavat.  

Sosioekonomisten tekijöiden ja palvelurakenteen rinnalle uusiksi eriyttäviksi tekijöiksi voivat nousta asuinalueen tai asunnon tarjoamat mahdollisuudet elää ekologisesti kestävällä tavalla. Seurauksena voi olla, että murroksen ulkopuolelle jääneillä alueilla asuvia leimataan elämäntapojen perusteella, eikä heille luoda mahdollisuuksia ympäristötietoisiin valintoihin ja kestävää kehitystä edistävään toimintaan asuinalueellaan. Kysymmekin, millaisin arkisin ja kaupunkipoliittisin ratkaisuin asukkaiden ekososiaalista hyvinvointia ja osallisuutta voidaan vahvistaa sekä alueellista eriytymistä vähentää. 

Verkostoista vinkkejä ja vaikuttavuutta tutkimuksen tueksi 

Tutkimusta johtaa sosiaalipolitiikan professori Liisa Häikiö ja se on osa valtakunnallista Ympäristöministeriön Lähiöohjelmaa. Hankkeen tutkijat tulevat kaupunkitutkimuksen ja sosiaalipolitiikan kentiltä. Tutkimuksen taustalla on paikallisten olosuhteiden vahva ymmärrys, sekä yhteistyö asukkaiden, alueellisten toimijoiden ja muiden verkostojen kanssa. Käymme aktiivista keskustelua myös Tampereen kaupungin ja muiden kaupunkitason toimijoiden kanssa hyvinvointi- ja osallisuustiedon katvealueista ja tietotarpeista.  

Teemme läheistä yhteistyötä Tampereen kaupungin lähiöohjelman kanssa, joka sijoittuu myös Peltolammin ja Multisillan asuinalueille. Olemme mukana Tampere Junior -kehitysohjelman asiantuntijaverkostossa, joka keskittyy lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointierojen kaventamiseen Tampereella. Teemme tutkimusyhteistyötä ORSI-konsortion, lähiöiden yhteisösuhteita tutkivan Tampereen yliopiston EmergentCommunity-hankkeen ja myös Lähiöohjelman muiden tutkimushankkeiden kanssa. Yhteistyön, viestinnän ja parhaiden toimintatapojen etsinnän tärkeys onkin korostunut hankkeessamme erityisesti korona-aikana. 

Katse tilastojen sijaan arjen ja kokemusten moninaisuuteen  

Peltolammin ja Multisillan 1960- ja 70-luvuilla rakennetuissa metsälähiöissä asuu noin 5700 asukasta opiskelijoista ja lapsiperheistä eläkeläisiin. Alueilla on alkuperäisiä asukkaita, paluumuuttajia ja alueelle päätyneitä; peltolammilaisia, multisiltalaisia ja peltsumultsulaisia.  

Tampereen kaupungin tilastoissa Peltolammi ja Multisilta sijoittuvat  asuinalueiden sosioekonomisessa hyvinvointi-indeksissä (2017) alimmille tasoille. Myös kaupungin koettu hyvinvointi-indeksi (2021) mukailee sosioekonomisia eroja; erityisesti Multisillassa asuinalueen maine ja turvallisuus koetaan kaupungin mittakaavassa heikoksi. Kohtaamamme peltolammilaiset, multisiltalaiset ja alueen toimijat eivät kuitenkaan näitä tilastoja täysin allekirjoita, tai tunnista tarinaa, jota alueista ja asukkaista monesti julkisessa puheessa kerrotaan.  

EKOS-hankkeessa lähestymme siksi hyvinvointia asukkaiden arjen tasolla: millaista arki on, mitä asukkaat ajattelevat lähiympäristöstään ja hyvinvoinnistaan, miten ja mihin he osallistuvat asuinalueellaan, ja miten esimerkiksi kestävyys näkyy asukkaiden arjessa. Tutkimusmenetelmien valinnassa huomioimme asukkaiden välisen ja alueiden sisäisen moninaisuuden sekä ihmisten erilaiset elämäntilanteet, arvostukset ja tarpeet.  

Tutkimuksesta eväitä eriytymiskehityksen ja yhteiskunnallisen muutoksen syvälliseen ymmärtämiseen 

Tutkimuksemme keskiössä ovat ihmisten omat käsitykset ja kokemukset osallisuudesta, hyvinvoinnista ja niiden osatekijöistä​. Tutkimme teemaa osallistuvan tutkimuksen ja yhteiskehittämisen menetelmillä. Viime keväänä ja kesänä toteutimme noin 30 etähaastattelua asukkaiden kanssa ja alkusyksyllä järjestimme EmergentCommunity-hankkeen kanssa asukasjohtoisia tutkimuskävelyitä Peltolammilla ja Multisillassa. Olemme myös osallistuneet paikallisen Me-talon järjestämään Peltolammin puistoruokailuun ja haastatelleet Me- talon toimintaan osallistuvia asukkaita.  

Toteutimme syksyn edetessä asukaslähtöistä valokuvausta ja keräsimme asukkaiden kirjoituksia valokuvien pohjalta. Tutustuimme paikallisen A-killan päihteet sallivan yksikön ympäristötyöhön, ja seurasimme ja osallistuimme aktiivisesti alueen tapahtumiin. Pyrimme yhteistyössä EmergentCommunity -tutkijoiden kanssa myös tavoittamaan alueen asukkaita, joille tutkimus ja kaupunkikehittäminen tuntuvat vieraalta. 

Hankkeen tulokset tarjoavat keinoja lähiöiden elinvoiman edistämiseen ympäristöllistä ja sosiaalista kestävyyttä vahvistamalla. Ne uudistavat segregaatiotutkimusta tarkastelemalla kaupunkien ekososiaalista muutosta mahdollisesti asuinalueiden välisiä eroja tuottavana tekijänä. Tuotamme uutta ymmärrystä kuinka ekologinen ja sosiaalinen kestävyys kytkeytyvät asukkaiden arkeen ja miten tätä ymmärrystä voidaan käyttää osallisuuden ja hyvinvoinnin tukemiseen. Osallistumisen yhdenvertaisuuden edistäminen ja asukaslähtöiset menetelmät mahdollistavat myös tiedon tuottamisen elämäntapojen eroista ja hyvän elämän tekijöistä aluekehittämisen tueksi. 

EKOS- ja EmergentCommunity -hankkeet ovat osa TaSSu-tutkimuskollektiivia (Tampere Centre for Societal Sustainability). 

Tiimiin kuuluvat Kaisa Hynynen, Antti Wallin, Pauliina Lehtonen, Eeva Puumala ja Liisa Häikiö.

The post Kestävyysmurros lähiöstä katsottuna appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

Globaali ja väistämätön murros kestävän kehityksen politiikassa

Kestävyysmurros tarkoittaa sitä, että jouhevat yhteiskunnalliset muutokset eivät enää riitä hyvinvointimme turvaamiseen. Kestävää kehitystä ei enää voida saavuttaa pienten parannusten avulla, yhteiskunnan toimintaa vähittäin säätämällä ja tarkentamalla. Yhteiskunnan eriarvoistuminen, luontokato, ilmastokriisi sekä luonnonvarojen ja energian liikakäyttö ja liikaliikenne ovat esimerkkejä kestävyyshaasteista, jotka vaativat suuria käänteitä. Niiden yhtäaikaiseen ratkaisemiseen tarvitaan monien ajattelu- ja toimintatapojen sekä yhteiskunnan rakenteiden onnistuneesti koordinoitua muuttamista. Rajuja toimia tarvitaan jopa Suomen kaltaisessa maassa, joka on monilla – mutta ei kaikilla – mittareilla mitattuna kestävän kehityksen toteutuksen kärjessä.

Sustainable Development Report 2020 sijoittaa Suomen palkintopallille kolmanneksi parhaaksi maaksi YK:n kestävän kehityksen 17 tavoitteen (SDG) toteutuksessa. Edeltämme löytyvät vain Ruotsi ja Tanska. Sijoituksemme 196 maan vertailussa tipahtaa kuitenkin sijalle 140, kun mitataan sitä, millainen vaikutus omilla toimillamme on muiden valtioiden kykyyn saavuttaa kestävyystavoitteet. Lukuisat muutkin esimerkit osoittavat, että Suomea voidaan perustellusti pitää sekä kestävyyden mallimaana että kauas tavoitetasoista jäävänä alisuoriutujana. Yleensä kuva muuttuu kannaltamme sitä karummaksi, mitä enemmän huomioidaan luonnonvarojen käyttöä ja ympäristön kuormitusta taloudellisten ja sosiaalisten kysymysten ohella.

Myös tuotanto- ja kulutusketjujen perkaaminen koko pituudeltaan tuottaa monesti ikäviä yllätyksiä. Kotimainen kehitys näyttää lupaavalta vaikkapa hiilidioksidipäästöillä mitattuna, mutta kuva synkistyy, kun suomalaisen kulutuksen ulkomailla aiheuttamat päästöt huomioidaan. Vesijalanjäljen osalta tilanne on vielä selvempi: kotimaassa veden käyttömme on varsin hyvällä mallilla, mutta paljon vaikeammin ratkaistavia kysymyksiä liittyy esimerkiksi kuluttamiemme tuontihedelmien ja -lihan tai puuvillan vedenkulutukseen kaukana täältä. Kansallisiin rajoihin pysähtyvät mittarit johtavat helposti harhaan globaalien kestävyyskysymysten hahmottamisessa.

Kaikki oleelliset mittarit käyttöön

Kestävyyden mittareita pitää lukea kokonaisvaltaisesti ja armottoman rehellisesti. Jos moottorin varoitusvalo vilkkuu, on matkanteko epävarmaa, vaikka bensiinimittari kertoisi polttoaineen varmasti riittävän. Kestävyysmurroksen hallitussa toteuttamisessa oleellista on se, osaammeko katsoa kaikkia mittareita. Vielä oleellisempaa on se, osaammeko arvioida sitä, kykenevätkö mittarit kuvaamaan oikeaa systeemiä. Bensiinimittaria on turha etsiä, jos auto kulkeekin pelkän sähkön voimalla.

Kestävyysmurroksen edellytysten hahmottamisessa on huomioitava muutosten nopeus. Ekologiset, tekniset ja sosiaaliset systeemit ympärillämme ovat ehkä jo muuttuneet siten, että päätöksenteossa vankan aseman saavuttaneet vanhat mittarit eivät enää tavoita systeemien oleellisimpia piirteitä. Bruttokansantuote on yksi tällainen vakiintunut mittari. Se on edelleen osin käyttökelpoinen taloudellisen toimeliaisuuden laajuuden kuvaaja, mutta tarvitsee rinnalleen hyvinvoinnin ja luonnonvarojen käytön mittareita.

Kestävyysmurroksen ymmärtämiseksi on tärkeää pitää yllä ja kehittää seurantoja, jotka keräävät pitkäaikaista tietoa muutoksista. Uusia mittareita kannattaa kehittää harkiten, siten etteivät ne jää pelkiksi pätkäprojekteiksi vailla pysyvää päivitystä. Seurannan tarpeita on aina paljon enemmän kuin resursseja seurantojen toteutukseen, joten priorisointi on väistämätöntä.

Osataanko esimerkiksi ekosysteemien seurannassa huomioida uuteen paikkaan leviävien vieraslajien lisääntyvät riskit, kun liikenne lisääntyy ja ilmaston lämpenee? Toisissa tapauksissa on oleellista hahmottaa uudenlaisia syiden ja seurausten ketjuja. Tämä on vaikeaa, sillä vaikutusketjut voivat kimpoilla yllättäviä reittejä globaalin, kansallisen ja paikallisen tason välillä. Millä politiikan sektorilla ja tasolla pitäisi reagoida, kun energiajärjestelmän mittarit tunnistavat rahajärjestelmän nousseen merkittäväksi energiasyöpöksi? Lohkoketjuihin perustuvien kryptovaluuttojen laskenta ahmii energiaa odottamattoman paljon, eikä siihen ole helppoa puuttua perinteisellä energian tuotantotapoihin keskittyvällä kansallisella energiapolitiikalla.

Entä osataanko olemassa oleva tieto ottaa vakavasti silloin, kun se haastaa vakiintuneita oletuksia tai rutiineita? COVID-19 pandemia on esimerkki systeemisestä riskistä, jonka olemassa olo pystyttiin lukemaan luonnonvarojen käyttöä ja globaalia liikkuvuutta kuvaavista mittareista. Tauti ei tullut yllätyksenä, vaan lukuisista SARSin ja MERSin kaltaisista konkreettisista varoituksista huolimatta. Emme kuitenkaan kyenneet muuttamaan tuotanto- ja kulutustapojamme ja liikkuvuuttamme niin, että taudin synnyn ja leviämisen riski olisi pienentynyt riittävästi. COVID-19 pandemian tärkein opetus onkin ehkä se, että oleellisinta ei ole kykymme mitata muutoksia, vaan kykymme ottaa todesta mittareiden välittämä tietämys muutoksiin liittyvistä riskeistä ja mahdollisuuksista.

Pohjatkin pöyhivää itsekritiikkiä vai kevyttä päälleliimausta?

Kevyt päälleliimaus kestävyystiedon hyödyntämisen pysyväisongelma. Esimerkiksi yrityksille kestävyysmurros voi näyttäytyä aiemman vastuullisuustyön jatkamisena uudenlaisen ESG (Environmental, Social, Governance) -nimikkeen alla. Kansallisessa hallinnossa kestävyysmurros voidaan hahmottaa hieman aiempaa ponnekkaampana kestävän kehityksen politiikkana, jolla toteutetaan yhtä tai useampaa YK:n 17:sta SDG (Sustainable Development Goals) -tavoitteesta. Kestävyysmurroksen toteuttamisen näkökulmasta sekä yrityksissä että julkishallinnossa vaarana on tukeutuminen hyviksi koettuihin vanhoihin toimintamalleihin ja onnistumisen mittareihin. Ilmastouutisointiin panostava mediayritys voi edelleen hyväksyä mainoseurot öljy-yhtiöltä ja hallinto voi priorisoida lyhyen aikavälin poliittisia tavoitteita vuosikymmenien päähän tähtäävien kestävyystavoitteiden sijaan. Kevyessä päälleliimauksessa kestävyysmurroksen ymmärrys jää ohueksi, eikä mahdollisuutta ja tarvetta kokonaisten toimialojen häviämiseen ja uusien syntyyn oteta todesta.

Ympäristön globaalia tilaa kuvaavat mittarit ja muu tutkimustieto osoittavat säälimättömästi, että kestävyysmurroksen vaihtoehtona ei ole asioiden jatkuminen entisellään. Kyse ei ole siitä, tapahtuuko kestävyysmurros, vaan siitä, missä määrin haluamme yrittää hallita sitä. Kestävyysmurros voi tapahtua koordinoimattomana romahduksena tai kiihtymisenä, jossa lopulta päädytään johonkin pysyväluonteiseen tilaan. Todennäköistä on, että hallitsemattomina ryöpsähtelevät muutokset johtavat johonkin sellaiseen tilaan, joka ei ole ihmisten hyvinvoinnin kannalta paras mahdollinen, mutta kylläkin sitkeän kestävästi paikallaan pysyvä tila. Varoittavia esimerkkejä on helppo löytää. Kun järvi pääsee ravinnekuormituksen takia rehevöitymään, muuttuu järvisysteemin toiminta sisäisen kuormituksen ja sinilevien hallitsemaksi, eikä tila enää parane pelkällä päästöjen pienentämisellä. Kun ihmisryhmien välinen luottamus katoaa eriarvoistumisen seurauksena, ei uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ole helppoa palauttaa.

Kestävyysmurros voidaan ymmärtää joko nopeampana transformaationa tai hitaampana transitiona. Kummassakin tapauksessa aikasykli on yleensä pidempi kuin politiikassa tärkeät vaalikaudet. Nopeatkin ekologiset muutokset vievät usein vuosikymmeniä tai -satoja, kuten ilmastonmuutoksen eteneminen osoittaa. Myös monet yhteiskunnalliset muutokset ovat suhteellisen hitaita. Vaikka ihmisten tietoisuus voi erityistapauksissa muuttua nopeasti, vie toimintatapojen ja erityisesti toimintaa ohjaavien rakenteiden muuttaminen pidempään. Ihmisten tietoisuuskin muuttuu usein vitkastellen, sillä me ihmiset emme yleensä halua hyväksyä tietoa, joka on vakiintuneiden ennakko-oletustemme vastaista. Vaarana on, että kestävyysmurrosten kannalta oleellinen tieto iskee tajuntaamme liian myöhään eikä enää anna mahdollisuuksia ennaltaehkäisevälle toiminnalle. Kun tieto terrori-iskusta New Yorkissa, matkustajalaivan uppoamisesta Suomenlahdella tai globaalisti valloilleen päässeestä viruksesta saavuttaa suuren yleisön, on toiminta riskin pienentämiseksi jo myöhäistä.

Epäjatkuvuuksien hyväksymis- ja hallintakyky toiminnan ytimessä

Kestävyysmurrokselle ei ole yleisesti hyväksyttyä ja samalla täsmällistä määritelmää, eikä sen etenemiselle ole yhtä ja yksiselitteistä mittaria. Tämä vaikeuttaa keskustelua, sillä eri osapuolet voivat ymmärtää kestävyysmurroksen hyvin eri tavoilla. Tiedosta ei sinänsä ole puutetta. Käytössämme on lukuisia erilaisia kestävyyttä kuvaavia yksittäisiä mittareita ja laajempia mittaristoja. Näiden kyky kestävyysmurroksen kuvaamiseen on silti vajavainen.

Yksi keskeinen ongelma on, että mittaristojen kyky auttaa ennakoimaan kestävyysmurroksille tyypillisiä hyppäyksellisiä muutoksia ja epäjatkuvuuksia on heikko. Menneisyyden trendejä kuvaavat kestävän kehityksen indikaattorit voivat jopa ohjata ajatuksia siihen, että muutokset ylipäätään ovat ennakoitavia ja lineaarisesti eteneviä, eikä tuleva kehitys merkittävästi poikkea menneestä. ”Eikä mitään uutta ole auringon alla” julistaisi tällaisia indikaattoreita tulkitseva Sinuhe egyptiläinen. Toisin kuin Mika Waltarin pessimistisesti virittyneessä klassikossa, kestävän kehityksen indikaattoreissa on sisään rakennettu optimistinen perusvire, joka ohjaa ajatuksia jatkuvuuteen, kestävyyteen ja kehittyvyyteen. Tätä voidaan kutsua kehityksen jatkuvuusharhaksi.

Jatkuvuusharha ja vahvat kytkennät aiempiin kestävän kehityksen aloitteisiin hämärtävät kestävyysmurroksen perusajatusta siitä, että rajut muutokset hyvinvoinnin tuottamisen tapoihin ovat väistämättömiä, jos luonnonvarapohjan rapautumisesta seuraava hyvinvointimme romahtaminen halutaan välttää. Luonnonvaroja tuhlaavan ja ympäristöllisesti kestämättömän hyvinvointivaltion noidankehästä on päästävä luonnon rajoissa toimivaan ekohyvinvointivaltioon.

Tämä lausunto on kirjoitettu osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamia ORSI (www.ecowelfare.fi) ja STYLE (www.styletutkimus.fi) -hankkeita.

Esitysdiat löytyvät ORSIn Slidesharesta.

Lausunnon antaja: Erikoistutkija Jari Lyytimäki, Suomen ympäristökeskus, ORSI- ja STYLE -tutkimushankkeet

Asia: VNS 3/2020 vp Valtioneuvoston selonteko kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta Agenda2030:sta Kohti hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/VNS+3/2020

Aihe: Kestävän kasvun ja talouden kestävyysmurroksen määritelmät, tunnistaminen ja/tai murroksen toteutumisen seuranta ja mittaaminen

Teema: Kestävyysmurros taloudessa ja yhteiskunnassa

The post Lausunto eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle 7.5.2021: Kestävyysmurros taloudessa ja yhteiskunnassa appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

Koronavuosi on tehnyt näkyväksi fyysisten kokoontumisten tärkeyden osallisuudelle ja hyvinvoinnille. Kohtaamisten rajoittaminen on lisännyt yksinäisyyttä sekä vaikeuttanut ajatusten vaihtoa. Osittain osallisuuden ja uuden ajattelun luomisen tilat ovat siirtyneet verkkoon. Kuitenkin kasvokkainen vuorovaikutus ja yhteenliittyminen ovat kautta historian olleet muutoksen ehto. Kestävyysmurrokseen osallistuminen vaatii tilansa.

Kohti ekohyvinvointivaltiota –hankkeessa olemme kiinnostuneita ihmisten arjesta, osallisuudesta ja vaikutusmahdollisuuksista kestävyysmurroksessa. Tutkimuksessamme fyysisten tilojen merkitys yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistajana kestävyysmurroksessa on noussut esille useissa yhteyksissä.

Kestävyysmurros esitetään usein hyvin asiantuntijavetoisena ja vaikeasti ymmärrettävänä asiana. Tässä asiantuntijoiden keskustelussa tavalliset ihmiset sekä kolmannen ja neljännen sektorit toimijat jäävät ulkopuolelle. Kuitenkin kestävyysmurrosta tehdään jo monissa ihmisten epävirallisissa jokapäiväisissä toimissa sekä monien aktiivisten yhdistysten toiminnassa. Tarvitsemme lisää tietoa ruohonjuuritasolta kestävyysmurroksen tekemisestä.

Koemme tärkeäksi lisätä keskustelua osallisuuden tilojen merkityksestä kestävyysmurroksessa.

Tilaisuuden ohjelma:

• Liisa Häikiö: Tilaisuuden avaus
• Pasi Mäenpää: 4. sektori ja kestävyyskäänteen tilat
• Anna-Maria Isola: Avoimet tilat kestävän hyvinvoinnin rakentajina
• Jenni Lahtonen: RIKKA ON RIKKAUTTA! TEHDAS 108
  • Luovan Keskuksen luova johtaja kertoo, miten hylätyt kiinteistöt, tavarat, ihmiset ja unelmat inspiroivat etsimään kestävämpiä vaihtoehtoja ja kokonaisvaltaisempia ratkaisuja oikeudenmukaisen siirtymän vauhdittamiseksi.

Puheenvuorojen lisäksi ohjelmassa on paneelikeskustelu. 

Tervetuloa!

Ilmoittautuminen tapahtumaan 15.4. mennessä oheisen linkin kautta: 

The post ORSI Roundtable 16.4.2021: klo 13-15: Osallisuuden tilat kestävyysmurroksessa appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

Tieto siitä, mitä kohti on kuljettava ei vielä kerro, miten sinne päästään. Onneksi meillä on kuitenkin pelimerkkejä. Aivan keskeinen pelimerkki on se, että kaikki pelaa -periaate on käytössä. Pelaajilla on erilaisia tehtäviä. Yritysten tehtävä on erityisen tärkeä, sillä toinen keskeinen pelimerkki on ihmiskunnan järjestelmien toiminnan murros, johon juuri yrityksillä on vaikutusmahdollisuuksia. Se miten yhteiskunnassa luodaan hyvinvointia liittyen ruokaan, energiaan, kaupunkeihin, mahdollisuuksiin, kiertävään ja oikeutta jakavaan talouden kiertoon ja oikeudenjakoon sekä luontopohjaisia ratkaisuja on pitkälti tuotannon ja kulutuksen välillä. Yritykset voivat myös vaikuttaa niihin pelisääntöihin, joilla järjestelmissä toimitaan.

Kestävyysmurroksessa olemme jo siirtymässä tuotantoon, kulutukseen, rutiineihin ja tietojärjestelmiin, jotka toimivat resurssitehokkaammin, vähähiilisemmin ja oikeudenmukaisemmin kuin nyt. Oikeudenmukaisuus edellyttää kolmatta pelimerkkiä. Kolmas pelimerkki on pelilaudalle piirtynyt maailmankartta. Järjestelmillä on lonkeronsa yli alueiden ja maanosien, joissa virtaa niin ihmisiä kuin rahaa, tuotteita ja tottumuksia. Se, miten nämä alueet ja niillä tapahtuva tuotanto tai kulutus sopivat reiluista pelisäännöistä, kutsuu yritykset mukaan keskusteluun. Yritysten ja niistä syntyvien ketjujen toiminta konkretisoi, miten reiluus toteutuu: miten haitat ja hyödyt jaetaan. Vielä puuttuu maali. Se onkin nykyihmiselle vaikea. Jokainen voittaa vain, jos kaikki voittavat: pääsevät kestävyyden polulle. Nyt peli voi alkaa.

Madonluvuilla ei rakenneta tulevaisuutta. Ei talouden hiipumisesta sen enempää kuin romahtavista luonnonjärjestelmistäkään. Kestävyysmurrospelin on tarjonnut maailmalle globaalin kestävän kehityksen raportti, jonka laati YK:n tilaama riippumaton tutkijaryhmä vuonna 2019. Kestävän kehityksen tavoitteista muodostui neljässä vuodessa mahdollisuuksien torni, jolla haasteellinen ja mahdottomaltakin tuntuva YK:n Agenda2030 saadaan vietyä läpi koko maailmassa. Maailman mittakaavassa Suomi ja suomalaiset yritykset ovat hyvissä lähtötilanteissa, kun pandemia väistyy. Pandemia on ollut konkreettinen esimerkki ihmiskunnan rakenteiden haavoittuvuudesta. Se tuskin jää viimeiseksi mega-haavoittuvuudeksi ja siksi mahdollisuus järjestelmiemme merkittävälle muutokselle nykyisessä häiriötilassa kannattaa hyödyntää. Ne, jotka nyt osallistuvat maailmanlaajuiseen tulevaisuustyöhön, ovat vahvassa asemassa muutosvoimien astuessa voimalla esiin.

Suomalaiset yritykset ovat maailmankartalla pelaajia pelaajien joukossa. Meidän tulee osata pelata yhdessä muiden kanssa. Sen me osaamme. Se onnistuu parhaiten, kun rakennamme pelaamisen vahvuuksillemme. Ensimmäinen vahvuutemme on läpinäkyvyyden vaaliminen. Sitä tarvitsemme, jotta voimme seurata tuotteiden ja toimien alkuperää ja reittejä maailmalla – jotta voimme arvioida, missä mitäkin tuotetaan, miksi ja millä logiikalla. Matkalla on monta rastia, joissa kestävyyden edistäminen vaatii tarkistamista.

Toinen vahvuutemme on kykymme ymmärtää kytkentöjä. Yritys, joka työskentelee kemikaalien parissa, tuntee toimintansa yhteyden myös ihmisoikeuksiin, sukupuolten tasa-arvoon, terveyteen ja luontoon. Kolmas vahvuutemme on matalat hierarkiat ja avoimet yhteytemme ja luottamus hallinnon ja kansalaisten parissa. Näiden edistäminen on ensiarvoisen tärkeää maassa kuin maassa. Neljäs vahvuutemme on luottamus tutkittuun tietoon. Suomessa yritysjohtajat ovat sisäistäneet tutkimustulokset siitä, että luonnonjärjestelmien turvaaminen on niin yritysten kuin koko yhteiskunnan tulevaisuuden tae, ja että eriarvoistumisen kasvu on talouskasvun jarru.

Viides vahvuutemme toimii vahvuutena vain tietyissä tilanteissa. Se on nimittäin empimisen, vaatimattomuuden ja taustalla toimimisen vire. Vaikka tämä hillitty sharmi toimii pitkäjänteisessä yhteistyössä, kestävä kehitys vaatii myös heittäytymistä ja riskinoton hulluttelua jokerikorteilla. Mikään maa ei ole kestävän kehityksen mestari, vaan nyt tarvitaan jokaista tuomaan pöytään villejä kortteja. Niitä tarvitaan, kun uusia pelisääntöjä luodaan maailmankartalle – syntyy kokeiluja, kollektiivista oppimista ja työkaluja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

Suomalaisilla yrityksillä on korttisuora kädessä, eikä niitä kannata jättää pelaamatta. Peli ei nimittäin jää odottelemaan suomalaisia, sillä tulevaisuus on jo täällä.

Eeva Furman
johtaja, ympäristöpolitiikkakeskus
SYKE

Kirjoitus on julkaistu alun perin Global Compact Network Finlandin sivuilla.

The post Blogi: Kestävyysmurros luo uskoa tulevaisuuteen appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.