The post Kristallipallo K5: Vastuullinen innovaatio appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

Tutkijapuheenvuoroja kestävyysnäkökulmista innovaatiopolitiikkaan

Tilaisuuden käynnisti Hanken Svenska handelshögskolanin tutkijatohtori Ville Takala, joka esitti haastelähtöisen innovaatiopolitiikan ratkaisuna kestävyyshaasteisiin. Yritteliäs hyvinvointivaltio pyrkii suuntaamaan markkinoiden kehitystä asettamalla kestävyyshaasteita jaetuiksi yhteiskunnallisiksi päämääriksi, joita kohti pyritään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Takala korosti puheenvuorossaan, että haastelähtöiset käytännöt voivat ottaa eri muotoja. Niitä voi havaita esimerkiksi innovaatiokilpailuissa, rahoitusperiaatteissa sekä innovaatioekosysteemien orkestroinnissa. Haastelähtöisyys koostuu haasteen määrittelystä, toimeenpanosta, rahoituksesta sekä arvioinnista, ja jokaiseen näistä vaiheesta liittyy keskenään ristiriitaisten positiivisten päämäärien yhteensovittamista. Lopuksi Takala esitti yleisölle avoimen kutsun kahden päivän ekskursiolle Lontooseen 3.–4. kesäkuuta pohtimaan Suomen innovaatiopolitiikan tilaa. Lisätietoja liitteenä olevasta esityksestä.

VTT:n erikoistutkija Matti Pihlajamaa toi esiin, miten näkemykset kestävyyden tarpeista ja keinoista ovat ristiriitaisia eri toimijoiden kesken. Kestävyyshaasteiden ratkaisemisen on usein nähty edellyttävän kestävyystavoitteiden nostamista itseisarvoisiksi päämääriksi talouskasvun rinnalle sekä laaja-alaisten järjestelmämuutosten edistämistä. Sen sijaan perinteiset näkemykset keskittyvät tukemaan polkua tutkimuksesta teknologiaksi ja kaupalliseksi tuotteeksi. Pihlajamaa eritteli kolmea kiistoja aiheuttavaa näkemystä. Ensimmäisen näkemyksen mukaan kestävyysmaininnat strategioissa ja kasvavat markkinat vähähiilisille ratkaisuille ovat merkki siitä, että innovaatiotoiminta löytää oikean suunnan itsestään. Toinen näkemys liittyy kestävyyden eri osa-alueiden huomiontiin: riittääkö yhden kestävyystavoitteen huomiointi vai onko toimenpiteiden vaikutuksia syytä arvioida laajemmin? Kolmannen näkemyksen mukaan kestävyyshaasteiden ja talouskasvun edellyttämät ratkaisut ovat pohjimmiltaan samankaltaisia.

Vaasan yliopiston apulaisprofessori Helka Kalliomäki puhui inkluusion tavoitteesta tki-politiikassa. Inkluusio kasvattanut merkitystään tki-politiikan tavoitteena ja siihen kohdistuvan tutkimuksen kohteena, mutta se ymmärretään eri tavoin. Yhtäältä inkluusiolla viitataan marginaaliryhmien huomioimiseen. Tki-toiminnan hyödyt kohdistuvat usein hyväosaisiin ihmisryhmiin ja inkluusiolla voidaan varmistaa, että politiikka hyödyttää myös esimerkiksi pienituloisia tai etnisiä vähemmistöjä. Toisaalta inkluusio voi tarkoittaa laajempaa näkemystä, jonka mukaan eri toimijoiden osallistaminen innovaatioprosesseihin voi lisätä niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kalliomäki painotti, että usein on epäselvää, puhutaanko inkluusiosta tavoiteltuna lopputulemana vai keinona edistää muita tavoitteita. On riski, että termin yleistyessä sen sisältö vesittyy, jos emme osaa tarkemmin eritellä, mitä itse asiassa tavoittelemme.

Paneelikeskustelu: Innovaatiopolitiikan uusi suunta

Seminaarin toisella puoliskolla kuulimme kriittistä keskustelua innovaatiopolitiikan tilasta ja suunnasta. VTT:n Helmi Hämäläisen moderoimaan paneelikeskusteluun osallistuivat Yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO:n kehitysjohtaja Katja Anoschkin, CLIC Innovation Oy:n toimitusjohtaja Jatta Jussila, pitkän linjan tki-politiikan asiantuntija ja tutkija Tarmo Lemola, sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tutkimusneuvonantaja Petri Rouvinen.

Keskustelu käynnistyi pohdinnalla taloudellisten ja kestävyystavoitteiden yhteensovittamisesta. Miten varmistamme, että kasvun tavoittelu ei tarkoita aina kestävyyden laiminlyöntiä? Paneelin aluksi Lemola esitti kriittisen arvion Suomen tutkimus- ja innovaatiopolitiikasta. Resursseja lisätään, mutta tilannekuva ja visio kehitystarpeista uupuvat ja lisäpanokset jaetaan perinteisten jakosuhteiden mukaan. Jussila painotti tarvetta monipuolistaa tki-hankkeiden rahoituskriteerejä: vientipotentiaalin ylikorostamisen sijaan eri taloudellisia, ympäristöllisiä ja sosiaalisia vaikutuksia tulisi tarkastella monipuolisemmin. Rouvinen pohti, että tki-politiikalla on suorempi yhteys ympäristöllisiin kuin sosiaalisiin kestävyystavoitteisiin. Hän näki riskejä siinä, että tki-politiikan ydin hämärtyy, jos kaikki yhteiskuntapoliittiset kysymykset tuodaan sen agendalle. Anoschkin puolestaan nosti esiin ongelman siinä, että sosiaaliset haasteet ovat paitsiossa Suomen innovaatiokentässä. Hän nosti vertailukohdaksi Ruotsin missiohenkisen Impact Innovation -ohjelman, jossa myös sosiaalisen kestävyyden näkökulma on vahvasti edustettuna.

Kestävyystavoitteiden moninaisuudesta paneeli siirtyi miettimään kysymystä tki-politiikan väitetystä teknologiakeskeisyydestä ja esimerkiksi sosiaalisten innovaatioiden puutteellisesta huomioinnista.  Panelistit olivat laajasti yksimielisiä myös muiden kuin teknologisten edistysaskelten arvosta kestävyyshaasteiden ratkaisuissa. Rouvinen kiteytti näkevänsä innovaation ratkaisuna tiettyyn tarpeeseen – ratkaisun muodolla ei sinänsä ole merkitystä. Myös Lemola kyseenalaisti erottelun teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden välillä. Myös teknologisiin innovaatioihin liittyy aina sosiaalisia näkökulmia ja voisi olla hyvä puhua vain innovaatioista tekemättä eroa näiden välillä. Panelistit korostivat kuitenkin eroa sosiaalisten innovaatioiden ja innovaatiopolitiikan sosiaalisten kestävyystavoitteiden välillä. Anoschkin painotti, että innovaatiotoiminnan sosiaalisten vaikutusten huomioiminen ei riitä vaan on tärkeää saada hyödynnettyä myös perinteisestä poikkeavien toimijoiden ja kyvykkyyksien panokset niiden tuottamisessa. Muun muassa humanistisiin tieteisiin pohjaava osaaminen on marginaalissa innovaatiopolitiikassa. Jussila nosti esiin sosiaalisten innovaatioiden merkityksen myös viennin kannalta. Yhdessä maassa toimiva teknologinen ratkaisu ei välttämättä sellaisenaan istu toiseen ympäristöön. Sosiaaliset innovaatiot voivat täydentää teknologisia edistysaskelia lisäämällä niiden vaikuttavuutta. Esimerkiksi Brasiliassa on luotu järjestelyjä, jotka mahdollistavat asukkaille ansainnan muovin keräämisellä ja kierrättämisellä.

Lopuksi panelistit esittivät näkemyksiään tki-politiikan päätöksenteosta. Kaikki näkivät ongelmallisena hallinnon siiloutumisen. Tki-aiheiden perinteinen jakolinja tutkimuksesta vastaavaan opetus- ja kulttuuriministeriön ja innovaatioaiheita painottavan työ- ja elinkeinoministeriön välillä koettiin erityisen haastavaksi. Rouvinen kuvasi nykytilannetta seuraavasti: ”Instituutiot ovat vahvoja ja itsenäisiä ja yläpuolelta tuleva ohjaus on heikkoa. On vahvat raja-aidat eikä niitä murtavia voimia.” Vuorovaikutuksen puutteen eri toimijaryhmien välillä koettiin kuvaavan myös käytännön tutkimus- ja kehitystyön arkea. Jussila korosti, että tiettyjä hankemuotoja kuten strategisen tutkimuksen neuvoston projekteja lukuun ottamatta siiloutuminen on voimistunut entisestään. Kehityshankkeet ovat tyypillisesti pieniä eikä niiden löydöksiä aktiivisesti jaeta toimijoiden välillä. Siinä missä EU rahoittaa pitkäjänteisempää toimintaa innovaatioekosysteemien ja -klusterien rakentamiseksi, kansallisella tasolla julkinen tuki on harvassa. Anoschkin peräänkuulutti tarvetta tuoda eri yhteiskunnallisten toimijoiden ääni aiempaa laaja-alaisemmin kuuluviin innovaatiopoliittisessa päätöksenteossa. Merkittävää muutosta on vaikea saada aikaan, mikäli politiikkaa suunnitellaan perinteisen rajatun toimijaryhmän lähtökohdista. Lemola muistutti yleisöä aiemmista pyrkimyksistä purkaa raja-aitoja, kuten Tekesin teknologiaohjelmat, osaamiskeskusohjelmat sekä strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOKit). Vastaavia rakenteita ei nykyisestä innovaatiojärjestelmästämme löydy samassa mittakaavassa.

Tilaisuuden päättäneessä aktiivisessa yleisökeskustelussa tuotiin esiin täydentäviä näkökulmia. Käsiteltyjä aiheita olivat muun muassa yhteiskunnallisten tki-tavoitteiden hyväksyttävyys polarisoituneessa ilmapiirissä, puoluepolitiikan irrallisuus hallinnolliseen näkökulmaan keskittyvästä innovaatiokeskustelusta sekä teollisuuspolitiikan uusi nousu ja sen uhka vahvemmin uudistumiseen tähtäävälle innovaatiopolitiikalle. Tunnelma vaihteli optimistisista huomioista innovaatiopolitiikan kestävyysvaikutuksista pessimistisiin arvioihin nykyjärjestelmän puutteista. Joka tapauksessa oli ilo havaita innovaatiopolitiikan herättävän runsaasti kiinnostusta, ideoita ja tunteita. Tästä on hyvä jatkaa vuoropuhelua päättäjien, tutkijoiden, yritysten sekä muiden tki-toimijoiden välillä.

Järjestäjätiimin puolesta,

Matti Pihlajamaa

Teknologian tutkimuskeskus VTT

matti.pihlajamaa@vtt.fi

Esitysmateriaalit

Linkkien takaa löydät tilaisuuden esitysmateriaalit:

• Ville Takala – Kohti yritteliästä hyvinvointivaltiota? Käsitteellinen näkökulma
• Matti Pihlajamaa – Ristiriitaiset tulkinnat kestävyydestä Suomen innovaatiopolitiikassa
• Helka Kalliomäki – Inkluusion tavoite TKI-politiikassa

Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Business Finlandin Innovaatio- ja kasvututkimusrahoituksen tukeman ”Co-designing sustainability-oriented innovation policy (COSU)” -hankkeen kanssa. Tutkijapuheenvuorot perustuivat myös “Towards an Entrepreneurial Welfare State? The Practices of Challenge-Driven Innovation Policies”, “ELVIS – Evolving innovation space, RDI policies and impact evaluation” sekä “MISS – Practicing mission-oriented innovation policy” -hankkeissa tehtyyn tutkimukseen.

The post Kestävän innovaatiopolitiikan jännitteet – tyhjiä lupauksia vai aitoa muutosta? appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

Miten ympäristöongelmiin voi vaikuttaa rahoitukseen liittyvillä politiikkainstrumenteilla, ja millaisia haasteita näiden instrumenttien käyttöönottoon voi sisältyä? Tarkastelemme näitä kysymyksiä äskettäin julkaistussa artikkelissamme, jonka taustoja ja sisältöä avaan seuraavassa lyhyesti.

Artikkelimme tausta on niin kutsutussa transitiotutkimuksessa, jossa tarkastellaan, miten erilaiset innovaatiot tai käytännöt voivat edesauttaa kestävyysmurrosta. Finanssisektori on perinteisesti nähty taustavaikuttajana, mutta viime vuosina sen rooli on noussut aiempaa keskeisemmäksi. Osana tätä uutta keskustelua, esille on tuotu erityisesti näkökulmaa, jossa finanssisektoria voitaisiin ohjata kohti aktiivisempaa roolia erilaisten politiikkainstrumenttien kautta. Tällaisen muutoksen toimeenpanoon ei kuitenkaan juurikaan olla paneuduttu syvällisesti tai tapausesimerkkien kautta.

Tutkimuksellamme tuotamme näihin kysymyksiin liittyvää uutta tietoa. Tapausesimerkkinämme on Varsinais-Suomeen suunniteltu Ravinne-EIB (environmental impact bond), jossa olisi tarkoitus hyödyntää niin kutsutun tulosperusteisen rahoitussopimuksen mallia. Tulosperusteinen rahoitussopimus on eritoten Sitran Suomeen tuoma politiikkainstrumentti. Sen perusajatus on, että yksityiset sijoittajat sijoittavat alkupääoman julkisen sektorin toimijan ostamaan projektiin, saaden rahansa tuottoineen takaisin vain, jos etukäteen määritellyt tavoitteet saavutetaan.

Ravinne-EIB pyrkii ratkomaan kahta toisiinsa kytkeytyvää ongelmaa. Ensimmäinen ongelmista liittyy siihen, että maatalouden kasvi- ja eläintilat ovat eriytyneet toisistaan, ja niiden tuotantokoot ovat kasvaneet. Lantaa ei täten optimaalisesti hyödynnetä kasvitiloilla, ja se aiheuttaa vesistöjen kuten Itämeren rehevöitymistä. Toinen ongelma on, että kierrätysravinteiden käyttöön ottaminen on ollut hidasta ja epäkannattavaa maanviljelijöille. Ongelmaksi on tunnistettu lannanprosessointilaitoksien ja lannan kuljetukseen liittyvän logistiikan kehittymätön tila, mutta toimivia ratkaisuja ei olla saatu jalkeille useista yrityksistä huolimatta.

Ravinne-EIB:issä ongelmaa tarkastellaan eritoten rahoitukseen ja siihen liittyvien kannustimien kautta. EIB:iin sisältyvä perusväite on, että mikäli vain ravinteiden kierrätykseen liittyviä toimijoita saataisiin kannustettua rahoittamalla prosessointi- ja logistiikkaketjujen kehittämistä, kierrätysravinteiden ympärille voitaisiin rakentaa toimivat markkinat. Markkinat myös korvaisivat nykyistä ympäristökorvausjärjestelmää, jossa maanviljelijöille maksetaan lannan käsittelemisestä.

Tutkimuksessamme haastattelimme kaikkia EIB:in suunnitteluprosessissa mukana olleita toimijoita. Tätä tehdessämme huomasimme, että käytännössä EIB:in logiikan soveltamiseen sisältyi haasteita, vaikka kaikki allekirjoittivatkin näkemyksen siitä, että uudenlaisia poliittisia keinoja kuten EIB:iä tarvitaan. Haasteet liittyivät eritoten siihen, kuinka EIB:in soveltamista oli mahdollista tulkita eri tavoin sen kannalta, millä yhteiskunnallisen muutoksen tasolla se osallistuisi ravinneongelman ratkaisemiseen.

Tunnistimme tässä kolme eri näkökulmaa. Ensimmäinen niistä korosti tulosperusteisen rahoitussopimuksen määritelmää ja sen taustalla toimivaa ajatusta vaikuttavuusinvestoimisesta. EIB toteuttaisi markkinoita rakentamalla ravinneongelman suhteen systeemisen muutoksen, mikä pohjautuisi eritoten mallinnetun tiedon hyödyntämiseen. Toisessa näkökulmassa nämä piirteet kuitenkin nähtiin epäsopivina suhteessa laajempaan ympäristöpolitiikkaan. Tätä perusteltiin siten, että piirteet kuten mallinnukseen liittyvä arviointi sekä markkinapohjaisuus eivät ole muilla ympäristöpolitiikan alueilla yhtä keskeisiä, eivätkä ne EIB:issä lähteneet liikkeelle kokonaisvaltaisesta ympäristöpolitiikasta, joka juontuu myös EU-tasolta. Kolmannessa näkökulmassa EIB:iin suhteuduttiin skeptisesti toisesta suunnasta. Esille nostettiin, kuinka EIB on muutoksen tuottamisen kannalta liian suuri ja kunnianhimoinen. Tässä korostettiin, ettei instrumentin toimivuudesta ole konkreettisia esimerkkejä, eikä siinä ole tarpeeksi läsnä kokeilullista ja käytännönläheistä näkökulmaa.

EIB:iin liittyvää muutoksen mahdollisuutta siis tulkittiin niin liian suurena kuin pienenäkin. Artikkelissamme tarkastelemme perusteellisemmin näitä huomioita, sekä eritoten sitä, miten ne suhteutuvat toisiinsa liittyen toivotun muutoksen tietopohjaan ja skaalaan. Esitämme, että siinä missä EIB:in vahvuutena voidaan pitää siihen sisältyvää mahdollisuutta tuoda eri toimijoita kestävyysmurroksien kannalta suotuisasti yhteen, sen haasteena on sovittaa yhteen näiden toimijoiden visioita suuremmasta yhteiskunnallisen muutoksen mittakaavasta.

Tutkimustuloksemme täten myös haastaa liiallista uskoa yksittäisten politiikkainstrumentteihin mahdollisuuksiin tuottaa kestävyysmurroksia, niin suhteessa rahoitukseen kuin yleisemminkin. Yhtäältä esimerkiksi yksityisten sijoittajien muutosprosesseihin mukaan ottaminen ei vaikuta itsessään tai automaattisesti tuottavan muutosta. Toisaalta ympäristöongelmien ja eritoten ilmastokriisin akuutti luonne korostaa sellaisten poliittisten toimien tärkeyttä, jotka kykenevät tuottamaan vaikutuksia nopeasti – sekä mieluiten mahdollisimman yksiselitteisesti.

Alla ORSIn Matti Pihlajamaa kertoo artikkelista Tutkimus tutuksi -sarjassamme:

Lähde: Tiikkainen, O., Pihlajamaa, M. & Åkerman, M. (2022) Environmental impact bonds as a transformative policy innovation: Frames and frictions in the construction process of the Nutrient-EIB. Environmental Innovation and Societal Transitions 45, 170–182. https://doi.org/10.1016/j.eist.2022.10.006

The post Ravinne-EIB ja kestävyysmurroksen rahoituksen haasteet appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

NÄIN INNOVAATIOPOLITIIKALLA TUETAAN KESTÄVYYSMURROSTA

The post Politiikkasuositus: Näin innovaatiopolitiikalla tuetaan kestävyysmurrosta appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

Lue kirjoitus täältä.

The post Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty: valmistelun rooli SIB-hankkeissa (TEM) appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.