The post Kristallipallo K5: Kulutuksen ohjaus appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

28.5.2024

Sini Numminen & Tuija Kajoskoski

Kun suomalaiselta kysytään eurooppalaisessa tutkimushaastattelussa, että ”Onko teillä varaa pitää asuntonne sopivan tai riittävän lämpimänä?” lähes kaikki suomalaiset vastaavat, että ”Kyllä”. Osuus hiukan laski perinteisestä 98–99 %:sta 97 %:iin vuonna 2023. Suomessa pidetään asunnot lämpiminä, se on ehkä jopa jonkinlainen kunnia tai tapa. Kodissa ei saa olla kylmä ja sisälämpötilat ovat korkeat. Muusta voidaan tinkiä, mutta ei lämmityksestä.

Ei-vastaukset yllä mainittuun kysymykseen puolestaan, eli prosenttiosuus kansasta, jolla ei ole varaa pitää asuntoaan lämpimänä, on yksi EU:n neljästä virallisesta energiaköyhyysindikaattorista. Indikaattoria on seurattu vuosia ja koska Suomessa luku on pitkään pysynyt matalalla eli 1–2 prosentissa, on energiaköyhyys ollut viranomaisille, poliitikoille ja tutkijoille aika epäkiinnostava aihepiiri, ikävä kyllä. Viime syksynä nimittäin tuo mittari hyväksyttiin virallisesti EU:n energiatehokkuusdirektiiviin yhdeksi neljästä energiaköyhyysindikaattorista. Muut kolme mittaria ovat suhteellinen pienituloisuus; niin sanottu homeindikaattori eli onko kodissa hometta tai pahoja vuotoja; ja neljäntenä energialaskuihin liittyvät maksuvaikeudet. Kun näitä kriteereitä alkaa täyttyä, jäsenmaan täytyy parantaa näiden kansalaistensa asumisolosuhteita tai taloudellista tilannetta – siis lieventää heidän energiaköyhyyttään jollain tavalla. Tämä on merkittävä päätös jäsenmaiden kannalta, mutta asia tuntuu saaneen hyvin vähäistä huomiota Suomen julkisessa keskustelussa.

Väittäisimme, että eurooppalaiset kriteerit ansaitsevat kriittisen tarkastelun ensinnäkin siksi, että ne on muotoiltu pääasiassa muiden maiden tilanteita silmällä pitäen. Energiaköyhyystutkimuksen perinne on vahvaa monessa muussa EU-maassa, mistä myös termin määrittelyt periytyvät. Toiseksi, energiahaavoittuvuustutkimusta on tehty Suomessa äärimmäisen vähän, joten täällä tiedetään huonosti, ketkä tai millaisissa asunnoissa asuvat tosiasiallisesti voisivat tukea tarvita. Nimittäin, kysymys siitä, että pystyykö kansalainen pitämään asuntonsa riittävän lämpimänä ei aina ole oleellinen, esimerkiksi jos lämpötila-asia on jonkun toisen tahon hallinnassa, kuten kerrostaloasunnon talotekniikassa. Joskus kerrostaloasujan energiahaavoittuvuus jää kokonaan tilastoissa tunnistamatta.

Toisaalta, ”Kyllä” vastannut omakotitaloasuja, joka itse pystyy vaikuttamaan kotinsa sisälämpötilaan, on energiakriisitalvena saattanut laskea niitä reippaastikin, mikä on toki hyvä asia niin ilmaston kuin globaalin energiaoikeudenmukaisuudenkin näkökulmasta. Ei ole kuitenkaan kunnollista tietoa siitä, kuinka usein lämpötilan lasku oli niin reipasta, että se on ollut jopa haitallista esimerkiksi terveyden kannalta. Lisäksi, samaan aikaan kun suomalainen kyselytutkimushaastateltava vastaa, että ”Kyllä, minulla on varaa pitää asuntoni lämpimänä”, ei tiedetä, mistä muusta sama vastaaja on mahdollisesti joutunut tinkimään. Kykenevätkö eurooppalaiset energiaköyhyysindikaattorit siis tavoittamaan energiamarkkinoiden kaikista haavoittuvimmat kotitaloudet? Toisaalta, joutuuko suomalainen viranomainen nyt laatimaan energiaköyhyyden lieventämisen politiikkatoimia ryhmille, jotka eivät todellisuudessa minkäänlaista tukea tarvitse?

Miten energiaköyhyyttä sitten tulisi Suomessa mitata? Voidaan esimerkiksi laskea kotitalouden tulojen ja energiamenojen suhde. Vuonna 2022 kerätyn kyselyaineistomme omakotitaloasujien (N=4295) energiaan käyttämä prosenttiosuus heidän käytettävissä olevista tuloistaan vuonna 2021 oli 7 % (mediaani). Se ei vielä välttämättä ole kauhean paljon. Toisaalta, melkein viidenneksen vastaajan kohdalla (18 %) tuo osuus ylitti 10 % tuloista. Tällaiset taloudelliset mittarit, kuten tuo 10 prosentin ylitys, ovat yksi vaihtoehto energiaköyhyyden mittaamiseen. Silloin tulee toki huomioida se, että lasketaan pois ne kotitaloudet, joilla menee hyvin, kuten esimerkiksi ne, joilla on suuret tulot. Oikeiden rajojen löytäminen ei ole koskaan suoraviivaista.

Yksi mahdollisuus tai vivahde lisää olisi tarkastella kansalaisten subjektiivista kokemusta liittyen heidän asumisolosuhteisiinsa ja energian hintaan eli niin sanottua subjektiivista energiaköyhyyttä. Kyselytutkimuksessamme oli kysymys, jossa mitattiin rasitetta, jota vastaaja kokee energiakustannuksistaan. Jopa 27 % vastaajista valitsi vaihtoehdon ”Kyllä, säännöllisesti”, kun heiltä tiedusteltiin asiaa. Kysymys kuului tarkalleen ottaen näin: ”Koetteko kotinne energiakustannukset rasitteeksi, kotitaloutenne tulot huomioon ottaen?” Vaihtoehtoina oli ”Ei”, ”Hieman”, ”Joskus” ja ”Säännöllisesti”. Korkea osuus (27 %) varmasti osittain heijastelee huolta energiakriisin aikana, jolloin energian hinnat nousivat roimasti ja puhuttiin jopa sähkön loppumisesta. Ristiriita virallisten energiaköyhyysmittarien tarjoaman mielikuvan kanssa Suomesta likipitäen kokonaan ei-energiaköyhänä maana on kuitenkin huomattava.

Tarkastelimme aineistossa myös sitä, onko vastaajien tausta tilastollisesti merkittävällä tavalla riippuvainen energiahaavoittuvuuteen. Havaitsimme monia kiinnostavia eroja eri tavoin lämmitettyjen asuntojen välillä. Esimerkiksi maalämpöpumpun omistajat olivat kaikista vähiten kuormittuneita eli kokivat vähiten subjektiivista energiakustannusrasitetta. He myös maksoivat vähiten energiastaan (suhteessa tuloihin) ja heidän kotinsa olivat myös pinta-alaltaan suurimpia. Mitä se tarkoittaa? Ainakin sitä, että maalämpöpumppu vähentää merkittävästi energiahaavoittuvuuden riskiä. Tämä on tärkeä uusi tieto suomalaisesta omakotitaloasumisesta. Myös ne kotitaloudet, jotka lämmittivät kotiaan pelkästään puulla, olivat paremmassa asemassa kuin muut.

Löysimme myös monia muita kiinnostavia, yllättäviäkin asioita. Esimerkiksi osa vastaajista, jotka taloudellisella mittarilla maksoivat energiastaan suhteellisen paljon, eivät aina kokeneet kustannuksia rasitteena, ja päin vastoin. Esimerkiksi öljylämmittäjät kuluttivat varsin usein yli kymmenen prosenttia tuloistaan energiaan, mutta he taas eivät olleet sen kuormittuneempia kuin vertailuryhmä. Ehkä öljylämmittäjät ovat vuosien mittaan tottuneet energian hinnan heilahteluihin. Tilastollisesti merkittäviä eroja löytyi myös esimerkiksi lapsiperheiden kohdalla. Heillä ei ollut aina välttämättä sen suuremmat energiamenot kuin muilla kotitalouksilla, mutta energiakustannukset rasittivat heitä merkittävästi. Ymmärrettävästi – lapsiperheillä on paljon menoja ja vastuu lapsista heijastuu. Muita tutkimuksemme tuloksia voi lukea Energy & Buildings -lehden artikkelistamme.

Yhteenvetona voisimme todeta, että huomattava ristiriita ”virallisten” mittarien ja kyselyaineistomme omakotitaloasujien antamien vastausten välillä vaatii lisäselvityksiä. Energiaköyhyys tai -haavoittuvuus tunnetaan Suomessa huonosti ja se voi olla usein piilossa. Ehdotamme, että tutkimuksessa otettaisiin tarkasti huomioon kotien käyttämät kaikki erilaiset lämmitysaineet ja -tekniikat, ja yritettäisiin löytää parhaita tapoja tunnistaa lämmitystapoihin liittyvät haavoittuvuudet, jotka ovat sangen erilaisia jos ajatellaan vaikkapa puulämmitystä, öljylämmitystä tai sähköpohjaisia lämmityslaitteita. Jos EU:n indikaattorit sopivat Suomeen, niin hyvä, mutta jos eivät, vaarana on, että Suomessa joudutaan tekemään energia- ja tukipolitiikkaa, joka osittain hyödyttää myös varakkaita. Sehän ei ole tarkoituksenmukaista. Löytömme maalämpökotien hyväosaisuudesta rohkaisee myös kysymään, että kenellä on Suomessa mahdollisuus osallistua energiamurrokseen eli tehdä energiaremontteja ja päästä nauttimaan edullisesta energiasta? Toistaiseksi eriarvoisuutta ei ole katsottu Suomessa energiapoliittisena kysymyksenä, koska energia on ollut melko halpaa kaikille. Ehkä näin ei enää ole tulevaisuudessa, vaan asiaa tulisi katsoa myös energiaoikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

Lue lisää tutkimuksesta: Numminen, S., Kajoskoski, T., Kaltampanidis, Y., & Jalas, M. (2024). Energy vulnerability of detached home owners in Finland: An explorative study. Energy and Buildings, 310, 114082. https://doi.org/10.1016/j.enbuild.2024.11408

The post Energiaköyhyyden mittaamisen haasteet: kuinka tunnistaa haavoittuvat kotitaloudet Suomen kontekstissa? appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

Sini Numminen

Tilastot ovat tapa jäsentää maailmaa ja luovat pohjan politiikkatoimille. Yksikään ministeriö ei jätä viittaamatta tilastoituihin lukuihin. Kuinka suuri osa kansasta? Kuinka paljon muutosta edelliseen vuoteen verrattuna? Kuinka moni vielä käyttää lämmittää kotinsa kevyellä polttoöljyllä? Tilastot ovat tietorakennelmia, jotka kerätään systemaattisesti ja samoin menetelmin vuosikymmenten yli. Tiedonkeruussa on tärkeää, että mittauspisteet ovat keskenään vertailukelpoisia; ei ole suotavaa, että tilaston laatija käy hötkyilemään.

Joskus maailma kuitenkin muuttuu, jolloin vanhat tiedonkeruutavat eivät enää tuota riittävän tarkkoja kuvia maailmasta. Havaitsimme tämän yllättäen, kun kävimme läpi keskeisimpiä tilastoja, jotka kuvaavat sitä, millä lämpöaineilla Suomen pientalot lämpenevät. Analysoimme toissa syksynä ORSInkin kanssa yhdessä kerättyä energiakyselyaineistoa (N=5000), ja huomasimme, että suomalaiset pientaloasujat ovat hurahtaneet uusiutuviin. Aurinkopaneeli löytyi jopa 12 % vastaajalta. Ilmalämpöpumppu oli yli puolella. Keskeisin havaintomme oli, että vain pienellä osalla vastaajista oli yksi ainoa lämmityslaite. Tyypillisesti löytyi kaksi tai kolme, mutta jopa viisi erilaista laitetta. Joissain talossa käytettiin esimerkiksi kaukolämpöä ensimmäisen ja sähkölämmitystä toisen kerroksen lämmittämiseen. Öljypannu esiintyi useammin jonkun toisen lämpölaitteen, kuten ilma-vesi-lämpöpumpun kanssa, kuin yksinään.

Kuinka yleistä tällainen monilämmittäminen Suomen pientaloissa on? Miten energiamurros näkyy tilastoissa? Halutessamme verrata aineistoamme virallisiin pientalojen lämmitystä kuvaaviin tilastoihin, emme löytäneet sopivaa. Tietoa monilämmityksestä ei kerätä tällä hetkellä! Emme tiedä, millä tavoin uudet ja hajautetut energiajärjestelmät ovat pikkuhiljaa hiipineet Suomen vanhempiin öljy- ja sähkölämmitystaloihin ja uudempiin maalämpötaloihin. Pientalojen yleisin lämmitysmaailma aineistossamme muodostui, täysin yllätyksettömästi, sähkölämmityksen, puulämmityksen ja ilmalämpöpumpun kolmikosta. Vanhoista laitteista ei luovutakaan, vaan lämmityslaitteistoa kertyy nurkkiin, niin kuin keittiöelektroniikkaa aikoinaan. Usein laitteistot yhdistetään teknisesti yhteen toimiviksi hybridiratkaisuiksi.

Se, mitä viralliset tilastot kertovat, on pelkkä kiinteistön ”päälämmityslähde”. Yksi yleisesti tutkimuksissa ja uutisissa hyödynnetty tietokantatilasto on nimeltään Rakennukset ja Kesämökit (Tilastokeskuksen tilastotunnus 116h), joka puolestaan pohjautuu rakennustietokantaan. Rakennustietokanta on tietenkin pääasiallisesti olemassa aivan toisia toimijoita, kuin energiatutkijoita, energiatoimittajia tai energiaministereitä varten, ehkä kaikki omakotitalojen energiaremontit eivät rekisteröidy sinne, mikä puolestaan johtuu laista: kaikki energiaremontit eivät vaadi rakennuslupaa. Se, joka haluaa olla ajan tasalla käynnissä olevasta energiamurroksesta ja siitä, miten Suomi todella lämpenee, tarvitsee juuri energiaremonteista yksityiskohtaisen tarkan tiedon! Rakennukset ja Kesämökit kertoo, että kivihiiltäkin poltetaan yhä. Käsi ylös, kuka vielä asuu jossain niistä 5742:sta omakoti- tai paritalosta, jonka ”päälämmityslähde” on kivihiili (huom. kaukolämmölle on oma kategoriansa).

Päälämmityslähdeajattelulla on muutamia harmillisia seurauksia. Ensinnäkin se antaa väärän kuvan pientalojen lämmityksestä. Toiseksi se typistää kotitaloudet passiivisiksi ainokaisten energialähteidensä vangeiksi, ja sitä kautta pitää yllä vanhentunutta käsitystä, jossa keskusjohtoinen energian tuotantosektori on tärkein kotien energiamaailmoja määrittävä toimija. Uskon, että moni sähkölämmittäjä on sähkölämpöpatteriaan viisaampi ja hyvin aktiivinen ja hintatietoinen. Talvipäivän kulutusjousto on arkipäivää. Sen haistaa, kun kävelee omakotitaloalueella päivänä, kun sähkön hinta hipoo pilvissä. Lämmitysmuotojen välillä vuorotellaan. Älyohjaus yleistyy, tosin tutkimus on vähäistä, joten emme tiedä, miten yleistä. Jääkö älyohjaus vain pienen teknisesti osaavan harrastelijaporukan puuhaksi? Maanlaajuista tietoa erilaisista kulutusjoustotyyleistä ja -tavoista on niukasti.

Kolmanneksi päälämmityslähdeajattelu harhauttaa lainsäätäjää. Otetaan esimerkki suomalaisesta omakotitalosta, jossa on takka, keskussähkölämmitys, muutama ilmalämpöpumppu ja aurinkolämpö. Siksi, että kiinteistö on aikoinaan rekisteröity sähkölämmitystaloksi, se todennäköisesti tällä hetkellä lasketaan tuohon 505245 pientalon suuruiseen Rakennukset ja Kesämökit -tietokannan sähkölämmittäjäporukkaan. Tämä sitä huolimatta, että ei ole tietoa, käytetäänkö tuossa talossa sähkölämmitystä enää juurikaan, taikka monenako päivänä vuodesta. Puoli miljoonaa nousee kauhu-uutisotsikkoon aina, kun hinnat sahaavat sähköpörssissä. Vaikka sähköpattereita kyllä seisoa töröttää meidänkin kyselyaineistomme joka toisessa pientalossa, pelkällä sähköllä lämpesi vain 1,8 % kodeista, mikä koko Suomen pientalojen lukumäärään suhteutettuna vastaisi 19 000 kotia. Ero on melkoinen.

Tämä innostaa kysymään, että millaisiin johtopäätöksiin sähkötukien laatija viime talvena 2022–2023 olisi päätynyt, jos puolen miljoonan sähkölämmittäjän sijasta oltaisiin puhuttu parista kymmenestä tuhannesta sähkölämmittäjästä ja puolesta miljoonasta hybridisähkölämmittäjästä? Olisiko yksityiskohtaisempi ja tarkempi lämmitystapatieto auttanut lainsäätäjää näkemään, millä kotitalouksilla on todellinen sähkötuen tarve, ja millä ehkä vähän vähäisempi? Ainakin se neljäs ja viimeinen sähkötukimuoto, eli automaattinen sähkön suurkuluttajien tuki, olisi ehkä ennalta voitu ennustaa kilahtavan lähinnä rikkaampien kotitalouksien pussiin, niin kuin se lopulta tekikin.

Yksi nopea ratkaisu hybridilämmityksen tunnistamiseen tilastoissa voisi olla päivittää erästä toista tilastoa, joka on nimeltään Kotitalouksien kulutus (Tilastokeskuksen tilastotunnus 13qk). Se kerätään kansalaishaastatteluilla joka kuudes vuosi. Kyseinen haastattelututkimus sisältää tällä hetkellä yhden kysymyksen lämmityksestä, ja se kuuluu näin: ”Mikä on asuntonne päälämmityslähde?” Tutkimusta voisi täydentää jatkokysymyksellä, tai muotoilla haastattelu lämmitysmuotojen osalta kokonaan toisin. Haastateltavaa voisi vaikkapa pyytää listaamaan kodin keskeiset lämmitysratkaisut (1 – N). Silloin pientalovastaaja ei joutuisi mielivaltaisesti järjestelemään lämmityslaitteitaan arvojärjestykseen. Niin kauan, kun tilastotieto tarjoilee kotien lämmitystavoista ja -laitteista kuvan ajalta ennen energiamurrosta, ehkä tuolta 80- tai 90-luvuilta, on parempi käyttää määrällistä (GWh) polttoainekulutustilastoa Asumisen energiakulutus (Tilastokeskuksen tilastotunnus 11zr). Sen perusteella tiedämme esimerkiksi sen, että määrällisesti eniten käytetty Suomen pientalojen lämpöaine vuonna 2022 oli polttopuu (39 % lämmöstä). Mutta emme tällä hetkellä tiedä, missä tuo polttopuu täsmälleen palaa. Tuota tietoa odotellessa.

Tutkimus Päälämmityslähteestä monilämmitykseen: suomalaisista pientaloista on tullut toisiaan täydentävien ja vuorottelevien energiajärjestelmien hybrideitä (Numminen, Silvikko de Villafranca & Hyysalo, 2023) on kokonaisuudessaan luettavissa Alue ja Ympäristö -lehdestä: https://aluejaymparisto.journal.fi/article/view/125979

The post Harha puolesta miljoonasta sähkölämmittäjästä appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.

Sini Numminen

Teimme mielenkiintoisen energiamarkkinoiden asennetutkimuksen vuoden 2021 keväällä, jolloin tulevasta energiakriisistä monella tuskin oli harmainta aavistustakaan. Haastattelimme puolet Suomen sähkömarkkinoilla toimivista myyntiyhtiöistä, tarkoituksenamme selvittää, miten yhtiöt kokevat markkinahinnoitellun sähkön, eli pörssisähkön, roolin kulutusjouston työkaluna suomalaisissa kotitalouksissa, ja energiakansalaisuuden vahvistajana. Energiakansalaisella tarkoitetaan sellaista henkilöä, jolla on riittävän hyvä käsitys energian tuotannon, kulutuksen ja energiamarkkinoiden toiminnasta osatakseen tehdä viisaita ja valistuneita energiavalintoja omaksi ja ympäristön hyödyksi.

Tutkimuksemme paljastaa vallitsevia käsityksiä kotitalouksien mahdollisuuksista osallistua kulutusjoustoon. Vaikka tutkimus tehtiin vuonna 2021, monet piirteet ja perinteet sähkön myynnissä lienevät pitkäikäisiä. Keskeinen tulos oli, että suurin osa yhtiöistä ei kokenut kotitaloussektorin roolia tärkeänä kulutuksen joustotalkoissa Suomen energiamarkkinoilla. Syyksi tosin tuolloin mainittiin lähes poikkeuksetta sähkön tasainen ja halpa hinta. Ohjattavien kuormien, kuten pesukoneiden ja lämmityslaitteiden käytön siirrolla ei ollut merkittävää rahallista vaikutusta kuluttajan kukkarolle. Kuitenkin, merkittävä osa yhtiöistä raportoi valtaosan suomalaisista olevan varsin joustamattomia energiankulutusrutiineissaan: enemmistö ei saata valita pörssisähköä, sillä korkeat iltahinnat voivat uhata esim. saunassakäyntiaikataulua. Sähkön myyntiä leimasi mukavuudenhalu ja sähkön huomaamattomuus, ja siksi pörssisähkö ei ollut myyntivaltti.

Yhtiöt myös arvioivat suomalaisten energiataidot heikoiksi ja energia-asioiden heille epäkiinnostaviksi. Tyypillisen sähköyhtiön asiakkaista vain 10% seurasi omaa kulutusta. Vuonna 2021 toiminnassa olevasta 59 sähköyhtiöstä vain 17 oli antanut pörssisähkötuotteelle keskeisen roolin kuluttajamarkkinoinnissaan, ja koki pörssisähkötuotteet sopiviksi muillekin kotitalousasiakasryhmille kuin teknis-taloudellisesti orientoituneille henkilöille. Kaikista useiten pörssisähkön mainittiin sopivan niille, joilla on kyvykkyyksiä ja kiinnostusta seurata muuttuvia sähkön hintoja, ja kotona automatiikkaa ja ohjaimiin kytkettyjä kuormia. Toisaalta, sähköyhtiöiden vastauksista heijastui toisistaan paljonkin poikkeavat asiakaskunnat. Osa haastatelluista raportoi pörssisähkön myymisen olevan eettisesti arveluttavaa, jos suurella osalla asiakaskuntaa ei ole mahdollisuutta tai taitoja hyödyntää esimerkiksi mobiililaitteita hintojen seurantaan.

Tutkimuksemme avaa mielenkiintoisella tavalla sähkön myynnin kulttuuria, joka on tänä vuonna joutunut täydelliseen myllerrykseen energiakriisin myötä. Yhtäkkiä kaikkien energiakansalaisuustaidot nousivat kohisten, kun piti opiskella omien laitteiden kW-merkinnät ja sähkösopimuksen ehdot. Yhtäkkiä tutkimuksemme sähkötuotteiden tarjoomataulukko näytti vanhanaikaiselta, kun eräätkin sähköyhtiöt tarjosivat pelkästään pörssisähköä (uusille asiakkaille). Vaikka pörssisähköä nyt hehkutetaan, tilanne voi olla ohimenevä, sillä sähköä on perinteisesti ajateltu, verrattu, myyty ja ostettu tasahintaisesti. Mikäli dynaamisesti hinnoiteltua sähköä ja sen mukana tuomaa kulutuksen jouston asemaa halutaan vahvistaa, on tutkimuksemme suositukset luultavasti edelleen päteviä. Varsinkin kuluttajien energianeuvontaan ja riippumattoman energiatiedon saatavuuteen olisi kiinnitettävä huomiota, mikä myös vahvistaisi kansalaisten kokemaa oikeudenmukaisuutta ja oikeusturvaa.

Viisi suositusta kasvattaa dynaamisesti hinnoiteltujen sähkösopimusten suosiota ja kansalaisten energiataitoja

Vuonna 2021 markkinaperusteisesti hinnoitellun sähkösopimuksen oli valinnut 9% suomalaisista, mutta tuote varmasti sopisi huomattavasti useammalle. Tuotteen suosiota voisi tavallisten kuluttaja-asiakkaiden joukossa kasvattaa muun muassa selkeämmän viestinnän, uusien tuotteiden, ja lainsäädännön keinoin. Tunneittain vaihtuva sähkön hinnoittelu rohkaisisi kansalaisia kulutusjoustoon, mikä puolestaan vahvistaisi verkkoon kytketyn uusiutuvan energian käyttöä ja pienentäisi sähkön kokonaishintatasoa.

Suositus 1: Tarjoa kansalaisille monipuolisemmin riippumattomia energiatieto- ja neuvontapalveluita

Olisi tärkeää varmistaa, että jokaisella kansalaisella olisi pääsy johonkin hänelle sopivaan henkilökohtaiseen energianeuvontapalveluun. On ongelmallista, jos kansalainen ainoa tuntema energianeuvontapalvelu on oman (tai jonkun toisen) sähköyhtiön puhelinpalvelu, joista monet ovat koko vuoden olleet ruuhkaisia. Kuluttajat kuitenkin ovat varsin erilaisia, ja tietyt neuvontakanavat sopivat luontevasti vain joillekuille. Energianeuvonnan äänimaisemaa olisi monipuolistettava. Tärkeää olisi rohkaista ja auttaa kansalaisia tunnistamaan oma kulutusprofiilinsa, ja sitä kautta ymmärtämään omia mahdollisuuksiaan säästää energiaa, siirtää kulutusta, ja valita sopivin sähkösopimus. Kulutusprofiilikuvan piirtäminen nimittäin ei ole suoraviivaista asiantuntijallekaan.

Suositus 2: Julkaise parempia hintavertailupalveluita myös pörssisähkötariffin vertailuun

Jotta kansalaiset voisivat osallistua täysimääräisemmin energiamarkkinoille, olisi luotettavaa tietoa erilaisten sähkösopimustyyppien hinnanmuodostusperiaatteista tuotava selkeämmin tarjolle. Tällä hetkellä Euroopassa ei ole yhtäkään kunnollista sähkön hinnan vertailupalvelua, joka ymmärrettävällä tavalla auttaisi kuluttajaa tekemään valinnan tasahintaisen ja markkinahintaisen sopimustyypin välillä [2]. Dynaamisesti hinnoiteltujen sähkösopimusten suosiota voisivat kasvattaa julkisten tahojen, kuten Energiaviraston, laatimat työkalut, joissa pörssisähkötuotteita voisi aidosti verrata tasahintaisten tuotteiden kanssa. Sivustot voisivat esimerkiksi tarjota historiallista tietoa erilaisten sopimusten vaikutuksista erilaisiin kulutusprofiileihin.

Suositus 3: Kehitä parempia sähkötuotteita

Puhtaaseen pörssisähkötuotteeseen on sisään rakennettu aggressiivisen hinnan nousun mahdollisuus, minkä usea pörssisähköasiakas karvaasti koki viime talvena, varsinkin jos hintaseuranta oli jäänyt. Asiakas kantaa markkinaheilahteluiden riskit. Toisaalta, suomalaisia sähkömarkkinoita leimannut kiinteähintaisten määräaikaisten sopimusten kulttuuri loi tilanteen, jossa sähköyhtiöt joutuivat hintavastuun kantajiksi energiakriisissä. Välimaastotuotteita, jossa sähköä hinnoiteltaisiin tunneittain, mutta riski jaettaisiin sekä kuluttajalle että myyjälle, tarjosi keväällä 2021 vain yksi yhtiö (N=59). Keväällä 2022 tällaisia tuotteita tarjosi kolme yhtiötä (N=53). Jotkin yhtiöt ovat tarjonneet hintakattotuotteita lisämaksulla, mutta niissäkin on omat ongelmansa. Maailmalta löytyy lukuisia esimerkkejä erilaisista dynaamisista sähkön hinnoittelumalleista. Varmasti paljon on keksimättä.

Puhumattakaan kulutusjoustopalveluista! Valtioneuvosto tavoittelee satojen tuhansien sähköautojen lisäystä autokantaan. Useampi sähköyhtiö voisi tarjota tuotteita ohjattavien kuormien, kuten autolatureiden, sähköpattereiden tai lämminvesivaraajien ajastukseen ja dynaamiseen hinnoitteluun. Laturi napsahtaisi päälle vasta kun sähkö on halpaa, ja kuluttajan sähkölasku pienenisi. Tällaisille tuotepaketeille voisi arvata olevan nyt tilausta. Tutkimuksessamme viime vuonna moni sähköyhtiö raportoi keskeyttäneensä kulutusjoustopalveluiden tarjoamisen, koska sähkö oli niin halpaa, että kulutusjousto ei kannattanut. Nyt hintataso on aivan toinen, joten haluaisin lämpimästi rohkaista vanhat ja uudet yritykset innovoimaan joustotuotteita!

Suositus 4: Kommunikoi kulutusprofiili sähkölaskussa ja tarkista laskutuskäytännöt

Sähkömarkkinalaki sallii lähettää yksinkertaisia, laskun näköisiä sähkölaskuja, ja varsin harvakseltaan. Eihän kolmen kuukauden takaista kulutuspiikkiä voi mitenkään osata yhdistää sen tuottamaan hintapiikkiin, jos sähkölasku tulee vasta tänään! Mikä sen parempi paikka viestiä kaikille kotitalousasiakkaille sähkön hintakuvioista, kuin takuuvarmasti postilaatikkoon saapuva sähkölasku? Pörssisähkön hinnoittelusta tulisi ymmärrettävämpää, jos sähkölaskuissa olisi yksityiskohtaisempaa tietoa omasta kulutusprofiilista ja tunneittain vaihtuneesta hinnasta (eikä vain vaikka keskiarvo). Voisiko sähkölaskun kautta kertoa hintaennusteita? Pörssisopimussähkölaskuja voisi myös harkita tasattavaksi kalliiden ja halpojen kuukausien välillä.

Suositus 5: Velvoita sähköyhtiöt tarjoamaan pörssisähkötuote

Vuonna 2021 jopa 11 suomalaista myyntiyhtiötä ei tarjonnut ollenkaan markkinahintaista tuotetta. Keväällä 2022 määrä oli melkein sama (10). EU-direktiivi määrää jokaisen sähkön myyntiyhtiön, jolla on enemmän kuin 200000 asiakasta, tarjoamaan dynaamisesti hinnoitellun sähkötuotteen, mutta Suomessa monen yhtiön asiakasmäärät ovat verrattaen pieniä. Lisäksi täällä on tapana ostaa sähköä omalta paikalliselta sähköyhtiöltä, joten käytännössä Suomeen on muodostunut maantieteellisiä alueita, joilla sähkö myydään ja ostetaan likipitäen kokonaan tasamuotoisesti. Markkinahinnoiteltua tuotetta voisi myös harkita tehtävän oletusarvoiseksi, kuten esimerkiksi Espanjassa. Tällöin asiakas joutuisi välttämättä pohtimaan, sopiiko markkinahinnoiteltu tuote itselle, eli aktiivisesti valitsemaan jonkin muun tuotteen (opt-out), mikäli dynaaminen hinnoittelu ei kelpaa. Tällainen toki edellyttäisi huolellista pohdintaa niiden asiakkaiden osalta, jotka eivät tällaista aktiivista valintaa syystä tai toisesta tee ja miettiä mahdollisia seurauksia.

[1] Numminen, S., Ruggiero, S., & Jalas, M. (2022). Locked in flat tariffs? An analysis of electricity retailers’ dynamic price offerings and attitudes to consumer engagement in demand response. Applied Energy, 326, 120002. https://doi.org/10.1016/j.apenergy.2022.120002

[2] CEER, Recommendations on Dynamic Price Implementation. Innovation and Retail Markets Work Stream, Council of European Energy Regulators (CEER), Brussels, Belgium; 2020. https://www.ceer.eu/documents/104400/-/-/2cc6dfac-8aa7-946 0-ac19-4cdf96f8ccd0

The post Sähköyhtiöiden mielestä pörssisähkösopimukset sopivat vähemmistölle taloustaitureita, joilla on kotona ohjattavia kuormia (ja jotka ymmärtävät, mitä ohjattava kuorma tarkoittaa) appeared first on ORSI - Towards Eco-Welfare State.