The path towards a data-driven circular economy can be rocky – but it provides fascinating views (Circular Design Innovation)

Annukka Berg

Mitä vauhdilla etenevä digitalisaatio ja datatalous tarkoittavat kiertotaloudelle?

1) Jos data halutaan valjastaa kiertotalouden palvelukseen, pitää tehdä työtä monessa kokonaisuudessa datan avaamisesta laadullistamiseen ja jakamiseen. Lisäksi paraskaan tieto ei auta, jos sitä ei käytetä päätöksenteossa. Kiertotalouteen liittyvä tieto saisi mieluusti avata näkymiä paitsi prosessien ja arvoketjujen yksityiskohtiin myös laajoihin systeemisiin kokonaisuuksiin. Tämä mahdollistaisi toimintatapojen syvällisemmän uudelleen miettimisen pelkkien laastarien liimailemisen sijaan.

2) EU-tasolla tapahtuu paljon, mutta on vaikea erottaa ajureiden jyviä akanoista. Suurieleisiä strategioita on runsaasti, mutta saattaa olla, että niiden sijaan esimerkiksi kestävään rahoitukseen liittyvät tekniset taksonomia-asiakirjat tulevat todella muuttamaan pelin hengen.

3) Jos Suomen kaltaisessa maassa halutaan tehdä kansallista edelläkävijätyötä, siihen on nyt kymmenen pisteen paikka. Kenttä muuttuu kuitenkin niin nopeasti, että yhtä suuntaa ei kannata sementoida. Sen sijaan kannattaa pysyä kuulolla suurista kansainvälisistä aloitteista, pitää yllä verkostoja, tehdä aloitteita ja tarkistaa suuntaa säännöllisesti. Tietopohjaisen kiertotalouden tiellä on vielä yksi jos toinenkin kivi käännettävänä. On kuitenkin kutkuttavaa kuvitella, minkälaista arki olisi, jos suurin osa elämästämme toimisi kiertotalouden periaatteiden mukaan. Haaste on suuri mutta tärkeä.

Lue Annukka Bergin Circular Design Innovation -blogi täältä.



Edellinen artikkeliKestävyysmurros lähiöstä katsottuna
Seuraava artikkeliSyksyn 2021 keke-kekkerit: 18.11. Sosiaalisesti kestävä kehittäminen – polkuja asuinaluesuunnittelusta osallisuustyöhön