Tuuli Hirvilammi & Riina Bhatia
Kasvukriittisyys on rantautunut mielenosoituksista ja marginaalijulkaisuista poliittisen keskustelun ytimeen. EU:n parlamentissa järjestetty Beyond Growth -konferenssi toi yhteen päätöksentekijöitä, tutkijoita ja kansalaisjärjestöjen edustajia keskustelemaan siitä, miten taloutta muutetaan kestävämpään suuntaan. Osallistuimme konferenssiin kymmenen tuhannen muun osallistujan tavoin. Vaikka haasteet ovat valtavia, oli ilmapiiri innostunut ja toiveikas.
Kysymys kasvun rajoista on ollut tutkimuksen ja poliittisen kiistelyn kohteena yli 50 vuotta. Viimeisen 15 vuoden aikana keskustelu on kiihtynyt, kun ekologiset ja sosiaaliset haasteet ovat syventyneet. Nyt keskustelun ytimessä on se, voiko talouskasvun irtikytkeä absoluuttisesti ilmastopäästöjen lisäksi luonnonvarojen ylikulutuksesta. Periaatteellinen kysymys siitä, ketä ja mitä talouskasvu palvelee, on entistä ajankohtaisempi.
Konferenssissa toistettiin tiedemaailman systemaattinen viesti: maapallo on matkalla kohti kolmen asteen lämpenemistä ja luontokato kiihtyy. Tämä tarkoittaa, että ennakoitava, järjestäytynyt ja rauhallinen arki on tulossa päätökseen. Siksi tarvitaan nykyistä kestävämpää taloutta ja turvallisuutta vahvistavia muutoksia.
Poliittinen mandaatti
Konferenssin järjestivät 20 europarlamentaarikkoa kuudesta eri poliittisesta ryhmästä yhdessä yli 20 eri eurooppalaisen järjestön kanssa. Tämä oli historiallisen suuri ponnistus, joka osoittaa ajan olevan vaihtoehdoille kypsä. Kuten EU:n parlamentin puhemies Roberta Metsola konferenssin avauspuheessaan totesi, maailma on nopeassa muutoksessa. Pandemia, sodat, inflaatio ja energiakriisi liittyvät kaikki ilmastonmuutokseen, joka on hänen mukaansa Euroopalle eksistentiaalinen kriisi.
Konferenssin avaustilaisuudessa puhui myös EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen. Hän totesi painokkaasti, että fossiilisiin polttoaineisiin keskittyvä kasvumalli on vanhentunut. Hiilidioksidipäästöjä tulee vähentää mahdollisimman nopeasti ihmisten hyvinvoinnista huolehtien. Talouskasvu ei ole itsetarkoitus eikä se saa tuhota omaa perustaansa. Puhuessaan EU:n kokemasta energiakriisistä, hän muistutti, että myös 1970-luvulla kohdattiin energiakriisi. Tuolloin, vuosi Rooman klubin Kasvun rajat -raportin jälkeen, päättäjät ripustautuivat fossiilisiin. Nyt tarvitaan rohkeutta irrottautua vanhasta ja vaihtaa uuteen, vaikka suunta ei ole vielä täysin näköpiirissä.
Vihreää kasvua vai kasvusta vapautumista?
Vaikutusvaltaisten poliitikkojen läsnäolo osoitti, että aika on kypsä avoimelle keskustelulle. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että muutosta tarvitaan. Kun puhetapoja tarkastelee tarkemmin, oli konferenssissa kuitenkin selkeästi nähtävissä ero asiantuntijoiden ja poliitikkojen puheenvuorojen välillä. Akateemiset tutkijat ja eri tahojen asiantuntijat ottivat puheenvuoroissaan rohkeasti irtiottoa kasvutaloudesta tutkimustietoon perustuen. Poliittiset päättäjät pitelivät vielä kiinni vihreän kasvun ideasta ja toistelivat EU:n menneitä saavutuksia.
Eri puhetavat heijastelevat paitsi sitä, että puheenvuorot nojaavat eri tietopohjaan, myös sitä, että kysymystä talouden ja kasvun yhteydestä lähestytään monin tavoin. Konferenssin taustapaperissa on eroteltu kolme erilaista lähestymistapaa:
| Vihreä ja inklusiivinen kasvu Talouskasvua pidetään edelleen keskeisenä poliittisena tavoitteena. Tarvitaan kuitenkin muutoksia, jotta kasvusta saadaan aiempaa kestävää sekä ekologisesti että sosiaalisesti. Suositeltavat muutokset tarkoittavat esimerkiksi taloudellisesti tehokkaita ympäristöveroja, siirtymistä sähköajoneuvoihin, kierrätystä, teknologisia innovaatioita, sekä uusia talouden mittaamisen tapoja. Inkluusiota lisätään vähentämällä köyhyyttä ja eriarvoisuutta sekä parantamalla työoloja. Talouskasvun heikentäminen nähdään poliittisesti kannattamattomana, koska talouskasvu nähdään välttämättömänä työllisyyden, valtion verotulojen, hyvinvointipalveluiden, eläkejärjestelmien ja liike-elämän etujen kannalta. |
| Degrowth / Kohtuutalous Talouskasvun nähdään estävän tai hidastavan ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden saavuttamista. Vihreän kasvun puitteissa ehdotetut ratkaisut eivät ole riittäviä, koska ne eivät onnistu kääntämään luonnonvarojen kulutusta ja päästöjä planetaaristen reunaehtojen kannalta kestävälle tasolle. Nykyisen kasvutalouden nähdään perustuvan sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja köyhempien maiden hyväksikäyttöön. Siksi tarvitaan talouden kokonaisvaltaista muutosta. Kasvun tavoittelun sijaan ylikuluttavissa rikkaissa maissa tulisi vähentää hallitusti tarpeetonta tuotantoa ja kulutusta. Politiikkasuosituksiin kuuluu esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden louhinnan ja kulutuksen lopettaminen, mainonnan rajoittaminen, keskittyminen yhteisöllisiin käytäntöihin, työajan lyhentäminen ja universaali perustulo. |
| Postgrowth / Kasvun jälkeinen talous Tämä näkemys ottaa etäisyyttä talouskasvuun korostaen, että tärkeintä on suunnitella talous siten, että ympäristölliset ja sosiaaliset tavoitteet saavutetaan riippumatta siitä, kasvaako talous vai ei. Talouskasvun väitettyyn ongelmallisuuteen on vaikea ottaa ehdotonta kantaa, koska vaikutusten nähdään riippuvan siitä, mikä kasvaa ja supistuu eli miten tuotanto ja kulutus on järjestetty. Tärkeintä on puuttua päättäväisesti ympäristön tilan heikkenemiseen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Keskiössä ovat politiikkatoimet, joilla parannetaan hyvinvointia, varmistetaan talouden vakaus ja ekologinen kestävyys. |
Erilaiset lähestymistavat määrittävät, mitä arvoja painotetaan ja mitä asioita nostetaan poliittiselle agendalle: lopulta kysymys on poliittisesta kamppailusta. Kaikilla lähestymistavoilla on etunsa ja puutteensa. Sen sijaan, että jatkamme kiistelyä siitä, onko tulevaisuus post-, de- vai green-growth, tulisi jatkossa kiinnittää huomiota politiikkaprosesseihin ja tavoitteisiin: siihen, mitä tavoitellaan ja miten. Samaa korosti konferenssissa donitsitaloudesta puhunut Kate Raworth. Oleellisinta on korjata talouden valuvikoja ja pyrkiä laadullisesti parempaan talouteen.
Vaatimuksia ja vaihtoehtoja
Suomalaisessa julkisessa keskustelussa kaikuu vahvasti vihreän kasvun ajattelutavat niitä tarkemmin erittelemättä tai kyseenalaistamatta. Siksi esittelemme seuraavaksi konferenssissa kuultuja, kasvun tuolle puolen suuntaavia vaatimuksia ja vaihtoehtoja. Ytimessä on absoluuttisen irtikytkennän mahdottomuus, turhan kulutuksen ja mineraaliriippuvuuden vähentäminen, peruspalveluiden turvaaminen sekä raha- ja finanssipolitiikan sääntöjen uudistaminen.
Eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden tulisi pikaisesti muuttaa talouspolitiikan prioriteetteja. Ennen kaikkea on luovuttava jatkuvan kasvun tavoittelusta, koska absoluuttisesta irtikytkennästä ei ole näyttöä. Vihreän kasvun suunta olisi houkutteleva mutta sekään ei ole tutkimusten mukaan biofyysisesti kestävä. Kasvuun ei ole varaa, koska planetaariset reunaehdot ylittyvät.
Nykyinen talousmalli on irrationaalinen: tuotanto ja kulutus perustuvat vain osittain tarpeisiin ja harkintaan siitä, minkälainen tuotanto on ylipäätään tarpeellista. Viimeisten vuosikymmenien aikana talouskasvu globaalissa pohjoisessa on kiihdyttänyt eriarvoisuutta. Globaalisti kasvun hedelmät ovat keskittyneet hyvin pienelle osalle ihmisiä. Vaurauden keskittyminen on ongelmallista, kun tiedostetaan myös päästöjen kasvavan tulojen myötä. Koska jatkuvan kasvun tavoittelu nykyisessä talousmallissa aiheuttaa ihmisten ja luonnon hyvinvoinnille haitallista ylikulutusta ja -tuotantoa, on haitallista kulutusta varaa leikata hyvinvointia vaarantamatta. Jatkuvan kasvun sijaan on keskityttävä tarpeiden kannalta oleelliseen ja resurssien oikeudenmukaiseen jakamiseen.
EU:n Green Deal on hyvä aloite eurooppalaisen talousjärjestelmän fossiiliriippuvuudesta irtautumiselle, mutta se ei puutu riittävästi sosiaalisen eriarvoisuuden juurisyihin. Tarveharkintaisesti köyhyyttä lievittävän ja talouskasvun ongelmia korjaavan sosiaalipolitiikan sijaan tarvitaan taloutta, joka on lähtökohtaisesti oikeudenmukaisempi. Kasvukriittisessä ajattelussa korostetaan kaikille yhteistä perusturvaa. Vaatimus universaaleista peruspalveluista perustuu ajatukseen, jonka mukaan kaikille saatavilla olevat terveyspalvelut, koulutus, asuminen, julkinen liikenne ja energia vähentäisivät yksilöiden haavoittuvuutta ja riippuvuutta kasvutaloudesta. Ne vakauttaisivat yhteiskuntia ja vapauttaisivat tienaamisen ja kuluttamisen oravanpyörästä, jakaen oikeudenmukaisemmin rajallisia resursseja.
Vihreän energiasiirtymän myötä siirrymme fossiilipohjaisesta taloudesta mineraalipohjaiseen talouteen, ja suurin osa tarvittavista mineraaleista sijaitsee globaalissa etelässä. Mineraaliriippuvuutta lisäävä siirtymä ei olekaan kestävä, jos EU:n vauraus ja kasvu perustuu jatkossakin globaalin Etelän hyväksikäytölle. Samaan aikaan on kuitenkin rakennettava päästötöntä energiaa. Julkisia investointeja esimerkiksi uusiutuvaan energiaan ja kestävään infrastruktuuriin tarvitaan.
Suuri haaste kestävän talouden luomisessa on se, että elintärkeät julkiset peruspalvelut ja investoinnit puhtaaseen energiaan tulisi rahoittaa niin, ettei se lisää ylikulutusta ja planetaaristen rajojen kuormitusta. Entä onko meillä varaa energiasiirtymään ja hyvinvointipalveluihin? Tietenkin, kuten Finance Watchin Benoit Lailemand muistutti. Rahajärjestelmä on pohjimmiltaan yhteiskunnallinen sopimus, jonka tarkoitus on allokoida resursseja sinne, missä niitä tarvitaan. Haaste tällä hetkellä on se, etteivät rahoitusmarkkinat ole allokoineet tarpeeksi pääomia elinkelpoisen planeetan turvaamiseksi, sekä se, että valtioiden kädet ovat sidottuja kasvu- ja vakaussopimuksen myötä.
Toinen ongelma on, että EU:n vakaus- ja kasvusopimus ja kansalliset finanssipolitiikat perustuvat ennusteisiin ja laskelmiin, joissa ei huomioida ilmastorajoitetta. EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen mukaiset velka- ja alijäämäsäännöt ovat kuitenkin poliittisia sopimuksia. Niistä tulisi keskustella julkisesti ja haastaa julkisen velan vähentämisen tavoitteita ajassa, jossa tarvitaan kipeästi julkisia investointeja.
Nykyiset raha- ja finanssipolitiikan säännöt ja taloudelliseen kestävyysvajeeseen keskittyvä politiikka uhkaavat muodostaa siirtymän pullonkaulan. Poliittisten päättäjien kädet ovat ymmärrettävästi sidottuja, kun budjetissa pitää huolehtia julkisten palvelujen rahoituksesta, jota nykyinenkään ohjaus ei tunnu mahdollistavan. Koska finanssipoliittiset säännöt pakottavat rajoittamaan julkista taloutta ja ohjaavat keventämään erityisesti pääomaverotusta, on julkisrahotteinen, ja sitä kautta myös yksityisrahotteinen, siirtymä hidasta ja köyhyyttä ruokkivaa.
Keskittynyt raha- ja finanssipoliittinen valta pyrkii pitämään tuotannon pyörät pyörimässä hinnalla millä hyvänsä eikä mahdollista kohtuullistamista. Raha- ja finanssipolitiikkaa onkin uudistettava tulevien sukupolvien ruuantuotannon, hengitettävän ilman ja puhtaan veden turvaamiseksi. Laajemmin on kyse demokraattisesta taloudesta. Tarvitsemme talouden, joka turvaa koko elinkirjon ja tulevien sukupolvien mahdollisuutta kokea ainutkertainen, turvallinen ja antoisa elämä maapallolla.
