Kestävyysmurroksen johtaminen vaatii kunnilta aktiivisia toimia

Kohti ekohyvinvointivaltiota -hankkeen (ORSI) julkaisema politiikkasuositus ehdottaa
keinoja kestävyysmurroksen strategiseen johtamiseen kunnissa.
Kestävän tulevaisuuden edistäminen on kuntien keskeinen tehtävä ja
kuntajohtamisen ydinkysymys. Sosiaalisten, ekologisten ja taloudellisten kriisien
värittämässä toimintaympäristössä kestävyyden tavoittelu on korostunut entisestään.
Kunnat voivat vaikuttaa kestävään kehitykseen monin tavoin omalla
päätöksenteollaan ja toiminnallaan. Kunnissa tehtävät maankäyttöön, asumiseen,
liikenteeseen ja palveluihin liittyvät ratkaisut vaikuttavat suoraan ja välillisesti paitsi
päästöihin ja luonnon monimuotoisuuteen, myös kuntalaisten hyvinvointiin ja
paikallisten yritysten toimintaedellytyksiin. 
Suomalaisten kuntien laaja tehtäväkenttä ja palvelujen järjestämisvastuu sekä vahva
rooli kuntalaisten arkielämän edellytysten luomisessa lisäävät niiden merkitystä
kestävyystoimijoina. Jos kunnat ja kaupungit eivät vastaa kestävyystavoitteisiin ja
onnistu ratkomaan kestävyyshaasteita, myönteiseen tulevaisuuteen johdattavaa
kestävää kehitystä on vaikea, kenties mahdoton saavuttaa. Kaupunkien nykyiset
johtamismallit eivät usein kykene vastaamaan hallinnolliset sektorirajat ylittäviin
monimutkaisiin kestävyysongelmiin, jotka edellyttävät pitkäjänteisiä ratkaisuja.
ORSI-hankkeen kehittämä transformatiivisen kestävyysjohtamisen malli ja erilaiset
johtamisen välineet, kuten kuntastrategia, budjetointikäytännöt, julkiset hankinnat ja
kunnan toimintaa kuvaavat indikaattorit tukevat kuntajohtamista
kestävyysmurroksessa.


Transformatiivisen kestävyysjohtamisen mallissa muodostetaan kunnan tärkeimmät
yhteiset strategiset kestävyystavoitteet ja asetetaan laadulliset ja määrälliset mittarit
ohjaamaan kunnan toimintaa. Siinä hahmotetaan kunnan merkitys
kestävyysmurroksen johtajana, mutta myös tarve kunnan ja kuntajohtamisen
muutokselle ja uudelleenajattelulle. Lisäksi tunnistetaan kunnan keskeiset
yhteistyötahot kestävyyden edistämisessä. Näitä ovat esimerkiksi kuntalaiset,
yritykset, järjestöt ja muut kunnat. Toiminnan vaikutuksia seurataan ja arvioidaan ja
toimintaa suunnataan uudelleen.


Tutustu politiikkasuositukseen täällä.

Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama ORSI-hanke
luotsaa hyvinvointivaltiota ympäristön kantokyvyn rajoihin.


Lisätiedot:
Anni Jäntti, kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto,
anni.jantti@tuni.fi
+358504377188

Edellinen artikkeliPolitiikkasuositus: Kunnat kestävyysmurroksen johtajiksi
Seuraava artikkeliKristallipallo K5: Kuntavaalit tulee – oletko valmis?